Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvavuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvavuosi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Vauvavuoden googletetuimmat

Oletko ikinä googlettanut vauvan kakan väriä tai imetyskertojen määrää? No minä ainakin olen, ja uskon, että niin on aika moni muukin. Nyt, kun vauva on jo vuoden, aloin selailla Googlen hakuhistoriaani ja kyllä nauratti. Vauvaoppaat ja neuvola eivät todellakaan anna neuvoja kaikkeen - ja sitten on niitä kysymyksiä, joita ei kertakaikkiaan kehtaa kysyä. Siksi onkin mahtavaa, että on Google, kaiken tiedon lähde. Jotta muiden tuoreiden vanhempien ei tarvitsisi selata läpi satoja sivuja, kasasin vastaukset vauvavuoden noloimpiin, mystisimpiin ja kysytyimpiin kysymyksiin.



Kuinka usein täytyy imettää?

Ei ole mitään tiettyä määrää. Vastasyntynyt arviolta n. 8-12 kertaa päivässä, mutta voi olla useamminkin.  Lähde


Mikä tiheän imun kausi?

Kausi, jolloin lapsi syö normaalia enemmän. Lapsi voi olla itkuisempi tai heräilee useammin. Kaudet ajoittuvat suurinpiirtein 1 vrk, 3vk, 6 vk, 3 kk ja 6 kk ikiin. Lähde


Kauanko äidinmaito säilyy jääkaapissa?

Jääkaapissa 2-3 vuorokautta, pakkasessa 3-6 kuukautta. Lähde


Vauvan väsymyksen merkit?

Haukottelu, silmien hierominen, silmien verestäminen, keskittymättömyys, marina, itkuisuus, sylin tarve, levottomuus sekä kyvyttömyys oma-aloitteiseen leikkiin.

Lähde


Paljonko normaali vauva nukkuu?

Vastasyntynyt vauva n. 14-16 tuntia vuorokaudessa. Lähde


Milloin lapselle tyyny?

Pieni vauva ei tarvitse tyynyä ollenkaan. Jos lapsi alkaa käyttää peittoa tai unilelua pään alla, voi olla aika hankkia tyyny.

Lähde


Kuinka usein vauva kakkaa?

Rintamaidolla elävät vauvat: toiset 5 kertaa päivässä, toiset kerran viikossa.

Lähde


Kuinka usein vauvan vaippa vaihdetaan?

5 tai 6 kertaa päivässä tai jopa 7 tai 8. Ainakin aina, kun lapsi on kakannut. Lähde


Miten poistaa kakkatahrat?

Kokeile tahraan sappisaippuaa. Lähde

Mikäli pesu ei auta, haalista tahra auringonvalossa, kertoi facebook-raati.


Onko normaalia - vauvan kakka vihreää?

On. Lähde


Miksi vauvan pissa haisee?

Voi johtua mm. bakteerien määrästä virtsassa. Mikäli lapsi voi muutoin hyvin, se ei aiheuta toimia.

Lähde


Voiko hanavettä antaa vauvalle?

Pieni vauva ei vettä tarvitse, mutta pieninä määrinä se ei ole haitallista Suomessa. Janojuomana kannattaa kuitenkin käyttää äidinmaitoa tai korviketta.

Lähde


Voiko kertaalleen lämmitetyn lapsen ruuan uudelleen lämmittää?

Ei saa. Lähde


Mitä eroa puglulla ja oksennuksella?

Ero on toistumistiheydessä, ei voimassa. Oksennus toistuu tietyin väliajoin.

Lähde


Google ei kertonut, mitä napanuoralle pitää tehdä sen jälkeen, kun se irtoaa.

Kuinka kovassa pakkasessa vauva voi olla?

Alle vuoden ikäisen vauvan kanssa voi ulkoilla -10 asteessa max. 15 minuuttia. Tätä kovemmassa pakkasessa ei suositella, koska pakkanen aiheuttaa hengitysvaikeuksia.

Lähde


Vauva hengitys haisee - miksi?

Haju todennäköisesti johtuu bakteereista, joita kertynyt suuhun. Lähde

Hammashoitaja informoi minua, että todennäköisesti se ei johdu hampaidenpuhkeamisesta, kuten linkin artikkelissa mainitaan. Asian voi korjata ikeniä ja kieltä harjaamalla.


Milloin pestä vauvan hiukset shampoolla?

Vauva, jolla on hiuksia, ei shampoota tarvitse ellei hiuksissa ole ruokaa tai oksennusta. Lähde


Miksi vauva kirjuu?

5-6 kuukauden iässä lapsi harjoittelee äänenkäyttöään kiljumalla ja se kuuluu lapsen kehitykseen. Lähde

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Vinkkejä iseille vauvavuoteen

Meillä vauvavuosi tulee ihan kohta päätökseensä ja siirrymme taaperoelämän puolelle. Siksi on tullut mietittyä mennyttä vuotta. En olisi selvinnyt tästä vuodesta ilman oman puolisoni tukea. Hän oli se järjen ääni ja rauhallisuuden tyyssija silloin, kun minä epäilin äitiyttäni tai valintojamme. Hän on myös pyrkinyt olemaan niin tasa-arvoinen vanhempi, kuin vain voi olla. Lapsella on kaksi vanhempaa. Kumpikin yhtä tärkeitä. Siksi ajattelinkin esitellä pari vinkkiä epäröiville, tuleville iseille.



Synnytys

Synnytyssali on monen isän kauhunpaikka, kun puoliso huutaa tuskissaan, eikä mitään oikein pysty tekemään. Itseasiassa isä voi tehdä paljonkin: olla henkisenä tukena ja tsempparina, mitata supistusten välejä, antaa juotavaa, avustaa kätilöä, toimia musiikki-DJnä, kuvata, pitää huolta, että äiti saa pyytämäänsä hoitoa, auttaa suihkussa tai vessassa tai informoida sukulaisille synnytyksen kulusta. Itselleni suurin apu miehestä oli hänen rauhoittava seuransa h-hetkeä odotellessä sekä selän hieronta, kun epiduraalipuudutus loppui ja ilokaasu ei auttanut kipuihin ollenkaan.


Lapsen synnyttyä isä voi päästä myös leikkaamaan napanuoran, auttaa lapsen mittauksessa sekä kylvettämisessä, sillä aikaa, kun äiti lepää ison ponnistuksen jälkeen. Tärkein vinkki isälle synnytyssaliin on: KYSY puolisoltasi minkälaista tukea hän kaipaa. Älä oleta! Jotkut eivät voi sietää kosketusta synnytyksen hetkellä. Toiset juuri kaipaavat sitä. Tilanne voi myös muuttua hetkessä.


Lapsivuodeaika

Lapsivuodeajalla tarkoitetaan sitä aikaa, kun äidin kroppa palautuu synnytyksestä ja tämä voi kestää jopa 12 viikkoa. Pari ensimmäistä näistä ovat rankimpia. Synnytystavasta johtuen voi olla, että äiti ei tällöin pysty kunnolla kävelemään tai nostamaan vauvaa. Tällöin onkin yksi parhaista ajoista käyttää isyyslomaa.


Synnytyksen jälkeen myös äidin mieli on myllerryksessä, kun estrogeeni- ja keltarauhashormoni määrät romahtavat. Tällöin voi itkettää ilosta ja surusta, masentaa, suututtaa typeristä syistä, tulla sanottua asioita, joita ei pitäisi ja muutenkin mielialat vaihdella. Vinkki isälle: Tiedosta, että nämä mielen myllerrykset äidissä johtuvat hormoneista, eivätkä sinusta tai lapsesta. Älä kuitenkaan väheksy äidin tunteita - vaan koita ymmärtää ja tukea. Jonkun ajan kuluttua hormonimyrsky laantuu ja elämä helpottuu.


Isyysloma

Isyysloma on isän aikaa tutustua omaan lapseensa. Se EI OLE  extralomaviikko, jolloin kannattaa lähteä "poikien kanssa" reissuun. Varsinkin juuri lapsen synnyttyä äiti tarvitsee paljon tukea. Kantoapua, ruuan hankkijaa, mielen rauhoittajaa ja jonkun joka pitää liian uteliaat sukulaiset kaukana. Pari ensimmäistä viikkoa on myös todella erityislaatuista aikaa, kun pikkuhiljaa paljastuu, minkälainen persoona sieltä on syntynyt.


Äiti vapaalla

Monen äidin on hankala irrottautua lapsestaan vauvavuonna, joko jo esim. imetyksen takia tai henkisesti. Jos äiti uskaltautuukin vapaalle, isä muista tämä: ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ päivittele pitkin iltaa/päivää, kuinka vaikeaa teillä on! Vaikka lapsi vain itkisi tai ei nukahtaisi, siitä, että kerrot kuinka kurjaa teillä on, ei ole mitään iloa äidille. Hän ei pääse teitä auttamaan - ja tällöin äidin vapaailta menee pilalle, kun hän vain hermoilee, miten lapsi voi. Koita keksiä keinot, jotka auttavat itkuun tai nukahtamattomuuteen - niin ne äiditkin tekevät. Vain kertoaksesi, että kaikki on hyvin tai, jos lapsi tarvitsee sairaalan apua, ota yhteyttä äitiin.



Arjen suunnittelu

Koska äiti viettää suurimman osan ajastaan lapsen kanssa, hänelle muodostuu helpommin tietämys siitä, mitä lapsi tarvitsee. Tästä päädytään helposti siihen, että äiti organisoi kaiken lapseen liittyen pukemisesta tavaroiden pakkaamiseen asti. Vinkki isälle: opettele ainakin, mitä hoitolaukun pitäisi sisältää, mitä lapselle laitetaan päälle ulos ja milloin lapsen pitäisi nukkua tai syödä. Joskus voi nimittäin käydä niin, ettei äiti ole näitä asioita organisoimassa.


Vinkki äideille

Kyllä isäkin osaa! Välillä äitien on vaikea antaa isän oppia itse, miten vauvan kanssa toimitaan. Itsekin sorruin siihen, että teki mieli koko ajan vieressä neuvoa, mitä lapsen kanssa pitäisi toimia - mutta siinä voi myös käydä niin, ettei isä uskalla tehdä mitään ilman äidin tukea. Anna hänen testata omia keinojaan ja tehdä omia juttuja. Voi olla, että jopa yhdessä opitte jotain.


Viimeinen vinkki

Puhukaa. Nuo yllä mainitut kirjoittamani vinkit, eivät välttämättä sovi teille. Tärkeintä on, että puhutte keskenämme minkälaisia vanhempia haluatte olla ja miten lapsen kanssa toimia.



torstai 1. huhtikuuta 2021

Etälapsuus

10 kuukautisen lapsen hammastarkastus etäyhteydellä. Tässä oikeastaan kiteytyy meidän vauvavuosi koronan keskellä. Kaikki tapahtuu etäältä, videoyhteyden avulla.

Se meni juurikin niin kuin olin ajatellut. Avaan nettiyhteyden ajoissa. Kun yhteys muodostuu nökötämme lapsen kanssa yhdessä ruudun ääressä. Lapsi rimpuilee ja yrittää päästä käsiksi tietokoneeseen, koska juuri nyt kaikki tietokoneet, kännykät ja kaukosäätimet ovat jännintä ikinä. Omat lelut eivät kiinnosta enää. Yritän keskittyä hammashoitajan puheeseen samaan aikaan, kun keksin lapselle tekemistä. Annan hänelle käteen kännykkäni, mikä vie huomion hetkeksi. Hampaita ei nähdä kuin vilaukselta. Tarkastus keskittyy lähinnä ohjeiden antamiseen.

Etäily alkoi kaiken peruuntumisella

Kaikki alkoi jo ennen synnytystä. Sain äitiysneuvolassa käteeni pamfletin, jossa oli lueteltu ohjauksia, jonne voisi ilmoittautua. Synnytysvalmennuksia, imetysohjausta, pienryhmiä, jossa keskusteltiin tulevasta vanhemmuudesta. Kaikki ne peruttiin. Mieheni sai testata etä-isyyttä heti synnytyksen jälkeen toukokuussa. Minä jäin yksin osastolle tuoreen lapsen kanssa. Mies viestitteli kotoa Whatsappin kautta. Yksi videopuhelukin taidettiin ottaa. Vaikka hoitajat ja kätilöt ramppasivat huoneessa auttamassa, mielummin olisin ollut kotona miehen kanssa jakamassa lapsen ensimmäisiä päiviä.

Alku oli lupaavaa

Kotiin päästyä emme uskaltaneet nähdä lapsen isovanhempia yli viikkoon. Sitten he tulivat takapihalle pällistelemään, koska eivät malttaneet pysyä poissakaan. Kesä oli muuten ihanaa aikaa. Rajoitukset löyhenivät. Emme matkustaneet mihinkään muualle kuin mökille, mutta lapsen kanssa riittikin muuta tekemistä. Treffailin muita äitejä ja iloitsin takapihan omasta rauhasta nyytin kanssa.


Syksykin jatkui lähes normaalina. Vauvaryhmä tapasi turvaväleillä. Mietimme oppivatkohan nämä lapset koskaan jakamaan leluja, kun lattialla köllötellessä jokaisella piti olla omansa. Äiti-vauva-pilateksessa oli helppoa, koska lapsi ei vielä liikkunut. Se vain möllötti viltillä, kun minä tein liikkeitä. Ei tarvinnut pelätä lähikontaktia muihin. Koko syksyn kuljin maski päässä bussissa, vaikka muilla niitä ei vielä paljoa näkynyt.


Ja sitten Suomi sulkeutui


Joulukuun alussa iski taas täysi sulkutila. Vika pilates peruttiin, vauvakerho ei alkanut enää. Isovanhemmille soiteltiin videopuheluja, joissa lapsi möyri lattialla. Toisille äideille kommunikoin vain Whatsappin kautta ja selailin päivittäin Facebookin Kesäkuisten-ryhmää, jossa muut äidit kävivät läpi samoja kasvuvaiheita.


Tämän vuoden puolella eristäytyminen on jatkunut. Kaikki toiminta on siirtynyt nettiyhteyden ääreen. Olen joogannut sohvan ja nojatuolin välissä, lapsi reidessä kiinni Äiti-vauva-joogavideon avulla sekä vedellyt vauvatanssia Teamsin tahtiin pitkin kämppää. Tarjolla olisi etämuskareita ja MLL:n juttelutuokioita videon välityksellä. Äitiryhmän Whatsapp laulaa edelleen joka päivä ja Kesäkuisten Facebook-ryhmä viihdyttää jutuillaan. Hammastarkastus ruudun äärelläkin oli mukavaa vaihtelua. Tästä on tullut normaalia.


Etäjooga on tosi hauskaa vikkelän lapsen kanssa.


Miten tämä vaikuttaa lapseen?


Jos mietitte kärsiikö lapsi tästä koronakaudesta, olen aika varma, että hän selviää tästä meistä parhaiten. Hänelle maskit päässä kulkevat ihmiset ovat normaaleja, eikä hän osaa kaivata ryhmätapaamisia. Meille aikuisille tämä jatkuva etäyhteyksien otto ja ihmisten ilmeinen tulkitseminen maskin läpi on rankempaa.


Jos tämä vauvavuosi on etälapsuuden aikaa, on se myös lähivanhemmuuden aikaa. Koronan takia mieheni on marraskuusta asti työskennellyt kotona. Poikkeuksellisesti meidän koko perheyksikkö on kokoajan lapsen läheisyydessä. Ja se, jos jokin, on lapselle hyväksi. Ja kyllä me aikuisetkin tästä jossain vaiheessa tokenemme!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

7 väittämää imetyksestä

Ajattelin, että imettäminen on vaivatonta, helppoa ja kätevää - mutta Oi, mitä kaikkea muutakin se on ollut! Se on aikaa ja energiaa vievää, lapseen sitovaa ja koko päivän kulkua muokkaavaa. Koska alkutietämykseni imetyksestä oli hyvin erilaista kuin mitä tiedän nyt, ajattelin kirjata muistiin suurimmat huomioni väittämistä, joihin alkuaikoina uskoin.


Imetys on kätevä lapsen ruokintatapa, koska ruoka on äidillä mukana kokoajan ja syöttää voi missä vain. Paitsi - jos - on - TALVI! Ulkona sitä saisi rintatulehduksen ja keuhkokuumeen! Lisäksi Korona-aikana lapsen syöttäminen julkisissa sisätiloissa on ihan mahdotonta, koska kaikki istuinpaikat on poistettu, jotta ihmiset eivät kokoontuisi yhteen. No voihan sitä imettää sitten vaikka vessassa…

Maidon pumppaaminen vapauttaa äidin tekemään omia juttujaan ja mahdollistaa isän osallistumisen syöttämiseen. ...tai sitten et saa sillä saakelin pumpulla mitään irti. Nyt, jos päättäisin, hankkisin sähkökäyttöisen pumpun käsikäyttöisen tai alipainepumpun sijaan - mutta yhtälailla pumppaaminen vie todella paljon aikaa. Yhtä "vapaailtaa" ja syöttöä varten, minun piti pumppailla 6 kertaa 2 vuorokauden aikana. Joka kerralla sain irti n. 100 ml extramaitoa. Helpompaa oli sitten kuitenkin syöttää lapsi itse. Onneksi lapsen isä pääsi mukaan syöttöpuuhiin, kun kiinteät aloitettiin.


Alku on aina vaikeaa. Kuva: @kihirvon

Alle 4 kk lapsen täytyy syödä vain äidinmaitoa. Äidinmaito toki on se paras ravinto lapselle, mutta aina se ei lapselle sovi tai imetys ei muuten onnistu. Silloin löytyy myös muita ratkaisuja. Kun lapseni oli vastasyntynyt, hän sai pari kertaa korviketta, koska maidontuotanto ei käynnistynyt kunnolla. Monta kuukautta myöhemmin olimme miehen kanssa lähdössä ensimmäistä kertaa kahdestaan elokuviin ja yritin hikipäässä pumppailla tarpeeksi maitoa lapselle hoidon ajaksi. Silloin tajusin sen. Miksi lapsi ei voisi saada korviketta hoidon aikana? Jos korvike on lapsen vatsalle sopivaa, miksi pitäisi olla pelkän äidinmaidon varassa? Tajusin, että minun ei tarvitse olla 100% yhden koulukunnan äiti. Sama koskee monia muita asioita, kuten sormiruokailua, kestovaippailua yms. Jos ne eivät sovi kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi, miksi niitä ei voisi hyödyntää silloin, kun itselle sopii tai ne helpottavat elämää?


Äidinmaito on lapsen pääsääntöinen ruoka 1. ikävuoteen asti. ...paitsi, että äitiysloma (äitiysvapaa+vanhempainvapaa) kestää vain 9-10 kk ikään asti. Sen jälkeen äidin pitäisi elää hoitaessaan lastaan pelkällä kotihoidontuella, joka on pienimmillään n. 350 euroa. Voi olla, että rahatilanteen takia, äidin on pakko palata töihin ja imetys täytyy unohtaa. Voi myös käydä niin, että lapsi itse unohtaa suositukset ja päättää aikaisemmin, ettei maito enää kiinnosta.


Imettäminen on kätevän nopea tapa ruokkia lapsi. ...mutta myös välillä todella aikaa vievä. Alussa syötin lasta 8 kertaa vuorokaudessa, 30 minuuttia kerrallaan. Tämä tekee 4 tuntia vuorokaudessa!!! Kun alkuvaikeuksien jälkeen imetys alkoi nopeutumaan, ajattelin, että tämähän on kätevää - kunnes kuvioihin astui taas kiinteiden syöminen. Yhtäkkiä tajusin, etten mitään muuta teekään taas kuin ruokin lasta tai valmistelen ruokailua. Imetin lasta 7 kertaa päivässä ja näiden lisäksi piti tarjota kiinteitä vielä 2-5 kertaa vuorokaudessa. Eipä siihen päivään sitten vaipanvaihtojen ja päiväunien lisäksi paljon muuta mahtunut.


Kukin hoitaa homman tyylillään.
Kuva: @kihirvon

Äitihormonit auttavat äitiä selviytymään vauvavuodesta. Tai sitten ne saavat sinut sekoamaan! Itkuisuutta, mielialanvaihtelua, masennusta, hiustenlähtöä, hikoilua, seksihaluttomuutta. Näitä kaikkia voi synnytyksen jälkeinen hormonitoiminta aiheuttaa. Kun heti synnytyksen jälkeen hormonit auttavat äitiä heräilemään kesken yötä ruokkimaan lasta, auta armias, kun nämä hormonit lopettavat auttamasta. Olet kuin kävelevä hermoraunio jokaisen yöherätyksen jälkeen. Ei ole ihme, että puhutaan äitiaivoista. Kun imetys vie energiaa ja lapsi pitää yöt hereillä, ei ole oletettavaa, että aivotoiminta käy täysillä.

(https://yle.fi/uutiset/3-7513959) Ja pelottaa ajatella, miten imetyksen lopetus vaikuttaa, koska se kuulemma aiheuttaa seuraavan hormonimyrskyn.


Imetys laihduttaa. Tai sitten ei. Voi olla, että vedät väsymykseen ja energiavajeeseen hirveän määrän irtokarkkeja. Itse en ole aikaisemmin ollut karkinsyöjä, mutta nyt kaikki, missä on sokeria, kelpaa.



Mainittakoon vielä, että en ole todellakaan mikään imetyksen tai lastenkasvatuksen asiantuntija. Nämä huomiot perustuvat yhden lapsen kanssa kokemaani. Kokemuksia voi olla yhtä monenlaisia kuin on äitejä. Toisille lapsen ruokinta on ihanaa yhteistä puuhaa, toisille tuskainen taival, joka loppuu lyhyeen. Itselleni se on jotain tästä välistä. Se on velvollisuus, jonka hoidan "vähillä mukinoilla". Ihanimmillaan se on ollut sitä, kun lapsi nukahtaa omaan kainalooni suun edelleen käydessä.