Pois se minusta! - eli asioita, joita ilman voisin elää

Maaliskuussa alkaneessa elämän valmennuksessa päätin tavoitteekseni elämästä nauttimisen, joka päivä. Samalla aloin kirjaamaan asioita, joita haluan lisää elämääni (lue blogi 100 kokemusta) sekä niitä, joista haluan eroon. Nyt on vuoro paljastaa ne asiat, joita en elämääni kaipaisi:

Epäluottamus - yhdellä viikolla vietin täysin luottamani miehen kanssa romanttista lomareissua ja pussaillin kylpylähotellin altaissa, seuraavalla viikolla täysin yllättäen mies ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhdessä, pari päivää tämän jälkeen hän (omien sanojensa mukaan) aloitti uuden suhteen yhteisen tutun kanssa ja 2 viikkoa tästä he muuttivat yhteen - joten ei hirveästi tarvitse ihmetellä, miksi en tällä hetkellä luota miehiin tai vakavaan seurusteluun.

Rahahuolet - uusi elämäntilanne on aiheuttanut uusia rahahuolia. Yhtäkkiä olen ostamassa isompaa asuntoa kokonaan itselleni ja kohta maksan tuplat enemmän lainan lyhennyksiä. Ja tietysti maksan kaikki sähköt ja vakuutukset yksin.

Muuttaminen - 2 viikkoa eroilmoituksesta exä muutti siis uuden tyttöystävän luo. Mukaansa hän otti osan tavaroistaan, kuten huonekaluja, astioita ja vaatteet - mutta jälkeen jäi suuri määrä ei-halutumpaa tavaraa. Kun aikani pyysin, että hän tulisi siivoamaan loputkin tavarat ja mitään ei tapahtunut, lopulta itse hankin ystävän avustuksella muuttolaatikkoita ja pakkasin niitä yksin. Vaikka vihaan muuttamista! Miksi? Koska halusin asiat päätökseen, enkä elää missään välitilassa. Edelleen osa miehen tavaroista on muuttamatta. Ja nyt uhkana on oma muutto, jos en saa toista asuntoa myytyä.

Pakkoneuvottelut - inhoan neuvotteluja, sopimusten allekirjoittamista, virallisia asiakirjoja ja isojen asioiden päättämistä - ja erosta johtuen nyt on pakko neuvottella pankissa uutta lainaa, myydä yhtä asuntoa ja sumplia hintoja välittäjän kanssa. Juuri jouduin irtisanomaan täydellisen vuokralaisen, joka oli tehnyt kaikkensa, jotta asunnolleni löytyisi uusi vuokranantaja. Kaikki tämä tarkoittaa tuntikaupalla epämiellyttäviä puheluita ja palavereita, kymmeniä sopimusallekirjoituksia ja hitosti epävarmuutta siitä mitähän olen nyt tekemässä.

Salailu - menin vahingossa kertomaan exän nykyisestä suhteesta ja sain palautetta siitä, että ei ollut asiani kertoa siitä muille. Eihän se suhde minulle kuulu tietenkään, mutta en halua osallistua salailuun. Salailu ja valehtelu ei kuulu luonteeseeni, enkä halua niitä elämääni.

Menetyksen pelko - Ennen "meidän" koira, onkin nyt vain exän, koska en ollut tajunnut vaatia nimeäni omistuskirjaan ja alkulupauksista huolimatta mies ei suostukaan enää tekemään sopimusta koiran huoltajuudesta. Ei se mitään. Minä joustan ja taivun - kunhan saan olla pikkukoiran kanssa. Se on kuitenkin perheenjäseneni, jonka kasvattamiseen olen osallistunut ja jota olen pentuna kantanut keskellä yötä ulos pissalle, jotta siitä tulisi sisäsiisti. Onneksi exä on myös erittäin joustava. Mutta menetyksen pelon kanssa on kamala elää.

Jännittyneet suhteet - pikkukoiran ja asunnon takia olen edelleen viikottain yhteydessä exään ja hänen uuteen tyttöystäväänsä. Se ei oikeastaan haittaa minua ollenkaan (koska kaipaisitko sinä takaisin henkilöä, joka sinut on pettänyt?) - mutta suhdetta värittää välillä outo tunnelma. Tulen exän uuden tyttöystävän kanssa erinomaisesti toimeen, mutta välillä exän käytös kummastuttaa. On ollut outoa nähdä kuinka ennen tunnollinen, kiltti ja ymmärtäväinen ihminen ei hoida omaa osuuttaa eroasioista ellei häntä muistuta jatkuvasti, peruu lupauksiaan sekä muuttuu välillä seurassani vihamieliseksi ja välinpitämättömäksi - vaikka erosimme hänen aloitteestaan ja kuitenkin lopulta ihan ystävinä. Tämä kaikki johtaa siihen, että joudun koko ajan miettimään mitä olen sanonut, olenko loukannut jotenkin ja vai onko joku muu asia, josta käytös johtuu.

Epävarma tulevaisuus - olen suunnittelija. Aina ennen minulla on ollut tavoite, aikataulu ja suunnitelma elämälle. Nyt en yhtään tiedä missä olen ensi viikolla, puolen vuoden päästä tai 5 vuoden päästä - enkä uskalla suunnitella mitään, koska elämä on arvaamaton. Ja se on todella pelottavaa ja outoa!

Kateus - kaikilla muilla on varmasti paljon kivempaa kuin minulla. Heillä on perhe, luotettava puoliso, leiskuvaa romantiikkaa, oma koti, rahaa pankkitilillä ja viikonloppusuunnitelmissa mahtavaa ohjelmaa. Selailen facebookia ja instagrammia ja kadehdin kaikkien muiden elämää niin paljon - etten osaa nauttia omastani. Tiedän, että vaikka maailmassa on niin paljon asioita, joita en tule koskaan saamaan - minun pitäisi keskittyä siihen, mitä minulla on.

Valittaminen - tuntuu, että vain koko ajan valitan omaa kohtaloani - ainakin pääni sisällä - jopa ärsyttävyyteen asti. En halua olla valittaja. Haluisin keskittyä hyvään elämään - mutta kaikki rahahuolet, epäluottamusasiat, salailu, menetyksenpelko, oudosti värittyneet ihmissuhteet ja pakolla hoidettavat sopimusasiat saavat oloni hyvin epävarmaksi ja pelokkaaksi. Kunhan pääsisin näistä asioista eroon, niin ehkä ei olisi syytä enää valittaa.

[Monesta yllämainitusta asiasta voisi saada sellaisen kuvan, että exäni on kamala ihminen, mutta totuus on ettei hän ole. Hän on mies siinä missä kuka tahansa, heikkouksineen ja paheineen. Aidosti toivon, että he uuden tyttöystävänsä kanssa saavat asiat toimimaan, sitoutuvat yhdessä olemiseen, eivätkä kulje vain hetken huumassa sekä oppivat virheistä, joita me teimme - koska kukaan ei ansaitse sitä määrä harmia, joka minulle syntyi rikkoutuneesta parisuhteesta.]

Excuses for bad behavior

Tapahtui tosielämässä:

Nainen tarrautui varattuun mieheen, koska omassa elämässä oli ongelmia.
Mies rikkoi lupauksensa, koska kolmas osapuoli pyysi.
Nainen tiuski, koska oli väsynyt.
Nainen loukkasi toista naista, koska oli kännissä.
Mies ei saapunut sovittuun tapaamiseen, koska oli kiire.
Mies ei kertonut totuutta, koska ei halunnut loukata.
Nainen valehteli, koska puoliso olisi suuttunut.
Mies raivosi, koska toinen ihminen ei tehnyt niin kuin hän pyysi.


Tunnistatko itsesi?

On ihan hemmetin helppoa käyttäytyä huonosti. Varsinkin, jos sille saa perusteltua hyvän tekosyyn. Kuinka moni onkaan vedonnut kiireeseen, alkoholiin, väsymykseen, toisen osapuolen käytökseen tai huonoihin olosuhteisiin kohdellessaan toista osapuolta väärin? Ihan varmasti meistä joka ikinen. Kuinka moni on silti tiennyt tekevänsä väärin...

Raivosin puhelimeen. Olin väsynyt ja kyllästynyt kuulemaan selityksiä ja kaikki se turhautuminen pääsi raakoina sanoina ulos suusta. Siis minä! Minä, joka yritän aina kyllästymiseen asti nähdä asioiden positiivisen puolen. Minä, joka riitatilanteessa vetäydyn taka-alalle, koska en jaksa riidellä. Minä, joka aikaisemmissa suhteissa hukuin sellaiseen määrään tunteenpurkauksia, etten jaksa enää provosoitua. Jälkikäteen mietin, mitä ihmettä tapahtui. Miten minä niin muutuin?

Väsymys vähentää vastoinkäymisten sietämistä. Nälkä saa ihmiset kärttyisiksi. Kiire aiheuttaa unohtelua ja alkoholi vähentää ihmisen estoja. Mutta mikään näistä ei saa ihmistä tekemään mitään, mitä hän ei haluisi tehdä. Todellisuudessa nälkä, väsymys, kiire ja alkoholi paljastavat ihmisen todelliset tunteet, prioriteetit ja pelot.

Minä raivosin, koska olin olin loukkaantunut siitä, miten minua oli kuukausien ajan kohdeltu. Olin vihainen, koska jälleen kerran lupaukset minulle rikottiin. Huusin, koska pelkäsin, että menetän jotain tärkeää ja koska en hallinnut elämääni, johon toinen ihminen määritti aikataulut.

Tarinat voi kertoa myös toisinkin:
Nainen tarrautui varattuun mieheen, koska pelkäsi jäävänsä yksin.
Mies rikkoi lupauksensa, koska ei halunnut menettää kolmannen osapuolen luottamusta.
Nainen tiuski, koska oli loukkaantunut ja epävarma.
Nainen loukkasi toista naista, koska halusi kertoa karun totuuden.
Mies ei saapunut sovittuun tapaamiseen, koska ei halunnut ajatella vaikeaa asiaa.
Mies ei kertonut totuutta, koska ei tiennyt, mitä siitä seuraisi.
Nainen valehteli, koska pelkäsi menettävänsä jotain tärkeätä.
Mies raivosi, koska tunsi syyllisyyttä.

Oli tarina mikä tahansa, omien tekojen takana on pystyttävä seisomaan - eikä verhoutua tekosyihin.

Kahleita ja riippuvuuksia

Istun olohuoneen sohvalla ja olen katsovinani televisiota. Todellisuudessa vahdin puhelinta ja toivon, että vanha ihastus laittaisi viestiä. Samaan aikaan ärsyynnyn siitä, että tässä minä olen taas riippuvainen toisesta ihmisestä. Vastahan pääsin eroon toisesta riippuvuussuhteesta, opin elämään ihan itsekseni ja taas haalin itseni ympärille ihmisiä, joiden vastakaiku määrittää onnellisuuteni.

Yhtäaikaisesti olen seurannut vierestä erään parisuhteen kehittymistä siihen, että toinen osapuoli luopuu kaikesta omastaan toisen takia, eikä enää itse tee mitään päätöksiä. Kaikki tämä on johtanut siihen, että mietin haluanko todella laittaa elämäni riskialttiiksi seuraavalle suhteelle.

Vaikka toisen ihmisen tuki ja rakkaus on kadehdittavaa, silti nyt olen huomannut kuinka ihanaa on olla riippumaton kenestäkään toisesta. Kukaan ei sotke kotiani (paitsi koira), menoni eivät ole toisesta ihmisestä kiinni, en tarvitse lupaa mihinkään - ja ennen kaikkea kukaan ei tee elämänpäätöksiäni minun puolestani.

Hyvässä parisuhteessa kaikki on jaettua: unelmat, suunnitelmat, vastuut, koti ja vapaa-aika - mutta samalla sitä luovuttaa ison osan minuuttaan toisen hallittavaksi. Ja vaikka voi luulla tuntevansa toisen täysin, on riskialtista antaa näin suuri valta toiselle. Se vaatii paljon luottamusta.

Mitä tapahtui vanhalle ihastukselle? No, hän laittoi viestiä. Tapailimme jonkin aikaa, mutta lopulta kaikki loppui siihen, että vaikka kummallakin oli hauskaa, totesimme, että olemme aika erilaisia. Tapailu oli kivaa - mutta paljon kivempaa on olla vapaa kaikista kahleista.

Et tunne tätä uutta minua

Joogatunnilla havahduin katsahtamaan peiliin. Siellä tuijotti takaisin joku laiha nainen pinkissä topissa ja mustissa trikoissa. Hätkähdin. En ollut tunnistaa itseäni.

En ole enää sama henkilö kuin ennen. Tiesinhän, että olen laihtunut jonkinverran parin viimeisen kuukauden aikana, mutta en tajunnut kuinka selkeästi se näkyy. Se, mikä muu on muuttunut, ei näy ulospäin. Sitä henkilöä, joka puoli vuotta sitten aikataulutti ja suunnitteli tulevaisuutta, ei ole enää. Tämä jäljelle jäänyt henkilö elää 2 viikkoa kerrallaan eteenpäin, tarttuu spontaanisti ideoihin sitä mukaan, kun niitä tulee vastaan eikä stressaannu ongelmista, jotka eivät ole hänen vaikutuspiirissään.

Tämä uusi minä ei kokkaa - koska miksi käyttää turhaan aikaa yksin kotitöihin, kun kaupasta tai ravintolasta saa ruuat valmiina. Tämä uusi minä kiipeää korkealle vaikka pelkää korkeita paikkoja. Hän lähtee mukaan hullutuksiin, kun pyydetään - mutta ei epäile sanoa ei, jos ei huvita. Hän ei pelkää epäonnistua. Eikä arkaile kertoa, että pelkää, rakastaa, ahdistuu tai suree. Eikä hän jaksa välittää, mitä muut hänestä ajattelevat. Koska elämä on liian lyhyt.

Pari kuukautta sitten yritin hypätä 5 metristä pehmustetulle patjalle. Olin jo reunalla, kun kroppa jähmettyi paniikista. Vaikka kuinka elämä olisi muuttunut, silti tietyt asiat pysyvät samana. En pääse eroon vanhoista kammoista tai traumoista. Se jokin tuolla sisällä pysyy samana.

Ruokahalu kuulemma palaa jonain päivänä, ja varmaan osa vanhoista kiloistakin. Ennen pitkään elämälle muodostuu taas jokin pitkän matkan suunnitelma. Mutta vanha minä ei palaa koskaan! Se ei ole vain huono asia.

Kun mikään ei ole varmaa - kaikki on mahdollista

Ei ole tarkoitus pelotella, mutta tiesitkö, että kaikki se, mitä sinulla on nyt, voi olla huomenna poissa. Paras siis nauttia kaikesta siitä NYT - ja oppia elämään luopumisajatuksen kanssa.

Olen oppinut tämän kaiken viimeisen parin kuukauden aikana - kun olen pakannut muuttolaatikoihin toisen tavaroita - yrittänyt sopia elämääni pikkukoiraa, joka ennen oli "meidän", mutta nyt onkin yhtäkkiä vain toisen (koska en ollut tarpeeksi fiksu vaatimaan nimeäni omistuskirjaan) - ja rustannut yli suunnitelmia, jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Hyvin pienetkin asiat voivat muuttaa elämän täysin.

N. 8 vuotta sitten menetin terveyden. Yhtäkkiä jalka ei enää taipunut ja aamulla herätessä sormien nivelet olivat jäykistyneet koukkuun eivätkä avautuneet. Tästä alkoi vuosien lääkäri- ja kipukierre, josta päästiin lopulta lääkityksellä jonkinlaiseen normaalitilaan. Sairaudet jäivät silti koko loppuelämäkseni. Tällöin opin kuinka ihanaa on pystyä liikkumaan - ja harrastaa liikuntaa, jota ennen vihasin.

N. 6 vuotta sitten menetin ehkä elämäni innostavimman työpaikan. YT-neuvotteluissa sain tietää, että työpanostani ei enää kaivattu. Yhtäkkiä poissa oli arkea tahdittavat rutiinit, tsemppaava työyhteisö ja parhaat työkaverit - mutta sen myötä opin, että minusta on paljon muuhunkin. Kuuden työvuoden aikana olin oppinut yhtä jos toista ja työmarkkinoilla olinkin monipuolinen osaaja. Sain myös huomata, että myös muita hyviä työpaikkoja ja työyhteisöjä löytyy.

Kaikki menetykset ovat aina johtaneet johonkin uuteen - usein jopa parempaan. Sen menetykset ovat kuitenkin aiheuttaneet, etten uskalla luottaa mihinkään pysyvään. On samaan aikaan kutkuttavaa odottaa mitä kulman takana tulee vastaa - että pelottavaa kuvitella mitä minulta viedään seuraavaksi.

Siis nauti NYT siitä mitä sinulla on. Huomisesta ei kukaan tiedä. Se voi myös tuoda mukanaan paljon uutta ja hyvää.

100 kokemusta

Hetken aikaa ajattelin tuhlanneeni viimeiset 2 vuotta elämästäni. Luulin olleeni ne vuodet onnellinen, mutta koska ihminen, jonka kanssa ne vietin, osoittautui toisenlaiseksi kuin luulin, tunsit itseni huijatuksi. Sitten tajusin, että minähän oikeasti olin onnellinen (harmi vain, ettei se toinen ollut). Onni johtui kaikista niistä koetuista asioista, joita itse haalin elämääni - eivätkä siitä kenen kanssa ne koin.

Sen jälkeen olen päättänyt elää täysillä ja haalia lisää kokemuksia. Tässä alku 100 uudelle kokemukselle.

Tahdon:

1) Istua Helsingin kesäterassilla niin myöhään, että suurin osa muista terassillaolijoista on ehtinyt lähteä kotiin.

2) Pulahtaa järveen yöuinnille eikä kiirehtiä pois.

3) Vierailla New Yorkissa ja varsinkin Momassa, sekä nähdä "salaisen" New Yorkin.

4) Katsoa 100 elokuvaa.

5) Saunoa ystävien kanssa järvisaunassa. Katsoa, kun aurinko laskee järven taa.

6) Voittaa korkeanpaikankammoni ja kiivetä viimeinkin 20 metriin kiipeilyseinällä.

7) Syödä sushia Japanissa ja tutustua maan luontoon.

8) Oppia seisomaan päällään.

9) Nauraa vatsan kipeäksi Linnanmäen laitteissa - ja syödä yliannostus hattaraa.

10) Nukahtaa vahingossa jonkun syliin.

11) Järjestää grillibileet.

12) Road tripata pitkin Suomen rannikkoa pysähtyen kiinnostavissa paikoissa.

13) Pulahtaa Altaalla ja nauttia drinkki sen terassilla.

14) Pelata mölkkyä rannalla.

15) Tutustua Berliiniin ja sen taidekulttuuriin.

16) Kokata illallisen itse parhaille ystäville.

17) Juoda kuohuvaa isolla porukalla kesäpiknikillä.

18) Bilettää trampoliinilla, kunnes ei jaksa enää pomppia.

19) Istua iltamyöhään kaverin kanssa parvekkeella puhuen elämästä.

20) Osallistua maalauskurssille ja maalata seuraavat 10 taulua.

21) Nauttia Toscanan auringosta ja tutustua sen kulttuuriin.

22) Puhallella saippuakuplia kattoterassilta.

23) Vierailla jossain uudessa taidemuseossa, kaupungissa, jossa en ole vielä käynyt.

24) Opetella taas ajamaan autoa.

25) Piirtää elävää mallia kaupungilla ihmisten keskellä.

26) Tanssia yössä hyvän musiikin tahtiin itsensä väsyksiin.

27) Opettaa pikkukoiralle tempun, jonka vain minä osaan.

28) Flow.

29) Olla päivän ensimmäinen uimari maauimalassa.

30) Vaeltaa pikkukoiran kanssa jossain kansallispuistossa, tehdä ruokaa nuotiolla ja juoda pannukahvia.

31) Pyöräillä kesäyössä ystäviltä kotiin riemullisen illan jälkeen.

32) Matkustaa junalla vieraassa maassa.

33) Pysähtyä katsomaan tähtitaivasta ja kuunnella hiljaisuutta.

34) Nauttia ulkoilmaelokuvasta viltillä lötkötellen.

35) Nauttia piknikin Aurajoen rannalla punaviinin kera.

36) Syödä kymmenessä Helsingin mielenkiintoisemmassa ravintolassa.

37) Yöpyä kuumana yönä teltassa.

38) Piirtää 5 kuvaa lisää verkkokauppaan.

39) Lukea hesaria ja juoda kahvia hitaana sunnuntaiaamuna parvekkeella.

40) Oppia jonglööraamaan.

41) Tutkia Helsingin keskustaa kaupunkipyörällä.

42) Maalata yhteen seinään omasta kodista seinämaalaus. 

43) "Paeta huoneesta" hyvällä porukalla - tai sieltä ole pakko edes paeta, kunhan on hyvä porukka :D

44) Olla spontaani.

45) Testata kiipeilypuisto. Voittaa taas korkeanpaikankammo.

46) Katsastaa Helsingin Torikorttelin.

47) Kuunnella hyvää musiikkia tunnelmallisessa paikassa ystävien kanssa.

48) Löytää Helsingin mielenkiintoisimmat geokätköt.

49) Reissata Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Vierailla siellä viinitilalla.

50) Valvoa aamu kahdeksaan asti, koska seura on niin hyvää.


Miltä kuulostaa? Haluatko lähteä mukaan?

Viallisia ihmisiä

Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt treffeillä. Paljon. Oma deittailufilosofiani on, että en odotakaan tapaavani uutta poikaystävää - oma uskomukseni "sen oikean" löytymiseen on hiipunut - sen sijaan tyykkään tehdä kaikkea kivaa, kuten käydä tapahtumissa, näyttelyissä, testaamassa eri harrastuksia, ja näitä asioita on kivempi tehdä jonkun toisen kanssa. Haen siis treffeiltä näihin seuraa - ja jos siinä sivussa löytyy joku mukava, jonka kanssa viettää enemmänkin ja lähemmin aikaa, sepä hienoa.

Yli 3-kymppisenä treffaillessa sitä miettii, miksi kanssakumppanit ovat sinkkuja. Heissähän on pakostikin vikaa, koska eivät ole pariutuneet ja sitoutuneet tähän ikään mennessä johonkin. Ovatko he sitoutumiskammoisia? Vai eronneita, jotka ovat kuvitelleet, että aidan takana ruoho on vihreämpää?

Pakostikin sitoutumiskammoisen tai vihrempien laitumien perään haikailleen seurustelukumppanin kanssa tilanne lopulta päätyy siihen, ettei suhde olisi kovin pitkäaikainen. Aidan takana ruoho harvoin on vihreämpää - se on vain erilaista. Jokaisessa suhteessa alkuhuuman jälkeen rakkaus arkipäivistyy ja romantiikka vähenee. Jos mies on edellisessäkin suhteessaan luovuttanut arkiongelmien takia, miksi hän minunkaan kohdalla tekisi poikkeuksen?

Toinen sinkkutyyppi on jätetyt. Pakostihan ihmisessä on jotain vikaa, jos kerran hän ei ole kelvannut yli kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä kenellekään. Onko hän liian kontrolloiva? Vaikea asuinkumppani? Alkoholisti? Pettäjä? Liian läheisriippuvainen? Kun ajattelen jätettyjä, pakostikin ajattelen myös itseäni. Onhan minussakin jotain pahasti vialla, kun en tähän ikään asti ole kyennyt löytämään ketään, joka haluisi viettää loppuelämänsä kanssani. Miksi siis kukaan valitsisi minut?

Sitten on alkoholistit, narsistit, patologiset valehtelijat, toisen siivellä eläjät, hyväksikäyttäjät, tunnevammaiset, väkivaltaiset, pelolla hallitsijat, psykopaatit, säälinkerjääjät, pettäjät, pikkusormensa ympärille toiset kiertävät, sosiaalisesti haastavat, sovinistit, rasistit jne. jne.

Näistä syistä en odotakaan löytäväni ketään yrityistä, vaan sen sijaan keskityn pitämään hauskaa, tapaamaan uusia ihmisiä ja seikkailemaan - ja jos siinä sivussa, vahingossa tapaan jonkun toisen, yhtä rikkinäisen sielun, jonka kanssa tulevaisuuden haaveet, kemia ja ajatukset synkkaavat - sepä hienoa.