tiistai 28. syyskuuta 2021

Pieni, hauras elämämme

Olen miettinyt yhtä asiaa todella paljon viime aikoina. Kun läheiset ramppaavat jatkuvasti sairaalassa, eikä varmaa diagnoosia tai parannuskeinoa näy, sitä pakostikin alkaa miettimään elämän haurautta. Kuka tahansa meistä voi kuolla minä hetkenä tahansa. Kuka tahansa. Kuka vaan voi jäädä huomenna auton alle, lyödä päänsä suihkussa tai saada sairaskohtauksen. Toiset ovat tietoisempia kuoleman todennäköisyydestä. Ne, joille on kerrottu, ettei aikaa välttämättä ole enää kauaa. 


Miten kuoleman todennäköisyys muuttaa elämää? Yhtäkkiä jokainen hetki on arvokas? Rakkaiden tärkeys korostuu? Sitä ei kiinnitä huomiota enää toisarvoiseen? Ei stressaa turhia asioita?

Miksi tämä eroaa niiden elämästä, jotka eivät tajua kuolevansa?


Mietin pitkään, voinko minä kirjoittaa tästä aiheesta. Enhän minä tiedä mitään elämän epävarmuudesta kanssa elämisestä. Mutta ehkä kirjoitankin, jotta muutkin tajuisivat: minä hetkenä tahansa sinun läheisesi saattaa olla poissa. 


Me elämme tätä elämää liian usein sillä ajatuksella kuin me kaikki eläisimme 100-vuotiaaksi. Käytämme aikamme viihdeohjelmien töllöttämiseen, Instagramin täyttämiseen tai kodin sisustuksen suunnitteluun. Jokainen päivä on kuin rivi tunteja, joille täytyy keksiä sisältöä, jotta viihdymme loppuun asti. Millään tällä ei ole mitään väliä, jos tietäisit ajan olevan rajallinen.



Älä asennoidu tähän pelolla. Te olette tässä nyt, yhdessä, elossa, täynnä energiaa. Käytä tämä hetki niin kuin joka ikinen. Tuottaen läheisille hyvää, luoden hyviä muistoja, arvostaen nykyhetkeä ja unohtaen turhat asiat.

Koska kukaan meistä ei tiedä, mitä on tulevan.

torstai 23. syyskuuta 2021

Vinkit päiväkodin aloittamiseen

Meillä on 2 viikkoa päiväkotia takana. Taapero aloitti hoidossa täydellä viikolla, mutta seuraavalla viikolla hän oli siellä vain tiistaista torstaihin. Aloitus on ollut yllättävän helppoa. Ei itkua tai äidissä jalassa roikkumista. Taapero on joka päivä jäänyt muiden lasten luo innostuneena. Viikonloppuna hän jopa hiukan kiukutteli, kun pihalla emme nousseetkaan pyörän selkään mennäksemme päiväkodille.

Monta viikkoa ennen ensimmäistä hoitopäivää stressailin, osaanko valmistautua päiväkodin aloitukseen oikein. Onneksi oli ystävät ja someyhteisöt, joista sain vastauksia ja vinkkejä. Tässä, mitä olen oppinut:





Mitä päiväkotiin tarvitaan?


Näitä listoja olen nähnyt monia: tossut (tai liukuestosukkia), unilelu, tutti, vaihtovaatteita, vaippoja (todennäköisesti teippi), sadevaatteet, kumpparit… Mutta itse lisäsin vielä listaan varaponnareita pitkähiuksiselle tytölle, joka välillä hävittää pompulansa - ja ksylitolipastilleja.


Oma haasteensa varustehankintoihin aiheutti se, että päiväkodissa ulkoillaan säällä kuin säällä. Kotona me pysymme sisätiloissa, jos sataa, joten tuntui hankalalta hahmottaa mitä tietylle säälle tarvitaan. Ratkaisuna roudaan päiväkotiin kaiken mahdollisen. Sain myös neuvon, että mitä tahansa vaatteita hoitoon viedään, niiden kannattaa olla helposti puettavia ja tunnistettavia - ei siis nauhakenkiä, nappitakkeja ja kaikilta löytyviä mustia kuomakenkiä. 


Ystävä myös vinkkasi, että autoon kannattaa hankkia Ikean sininen kassi tai muu jättikassi, jonne kuraiset ulkovaatteet aina heitetään lasta haettaessa - ja että auton selkänoja kannattaa hyvin suojata. Me viritimme selkänojan suojaksi vanhan kokkausessun, vaikka valmiita istuinsuojiakin löytyisi kaupasta.


Nimiöi kaikki


Päiväkotiin täytyy todellakin kirjoittaa nimi jokaiseen tavaraan, jonka haluaa sieltä vielä takaisin - niin vaatteisiin, unileluun, tutteihin kuin sukkiinkin. Jos ei halua kirjoittaa tekstiilitusseilla suoraan vaatekappaleisiin ja ylläpitää niiden jälleenmyyntiarvoa, ainakin parista eri nettipalvelusta voi tilata valmiita tarroja lapsen nimellä (esim. Tarramonsteri ja Ikioma). Ne ovat helppokäyttöisiä ja kivan näköisiä - MUTTA tarrojen pysyvyydestä ei ole takeita. Joka pesukerralla olen saanut kaapia tarranjämiä koneen laidoilta, vaikka pyrin kiinnittämään ne hyvin. 


Turvallisinta on kiinnittää tarra pesulappuun tai valmiiseen nimilappuun. Onneksi ystävät vinkkasivat, että kirjaamalla nimen apteekista ostettavaan ihoteippiin saa myös käteviä nimilappuja. Nämä ovat pysyneet paremmin pesussa ja tarrautuvat villaankin hyvin. 


Vaikka jokainen asia olisikin nimiöity, ystäväni myös varoitteli, että eivät ne tavarat silti välttämättä takaisin kotiin asti päädy. Minäkin olen päiväkodissa jo pariin kertaan saanut etsiskellä lapsen college-puseroa naapuriryhmän puolelta.




Kommunikoi


Lounaalla lapselle oli tarjottu maitoa, vaikka olin kertonut, ettei hän sitä suostu juomaan ja välipalalla hän oli saanut pullaa. Jos olisimme olleet tarkkoja lapsen sokerinsyönnissä, meilläkin olisi varmaan mennyt pullat väärään kurkkuun. Onneksi emme ole. Kun tutustuimme päiväkotiin, saimme lomakkeen täytettäväksi, lapsen arvoista ja tavoista. Tähän olisi ollut hyvä mainita sokeri, jos sitä halutaan välttää. Maidosta sinne mainitsinkin, mutta on vain mahtava juttu, jos lapsi alkaa juomaan muutakin kuin piimää.


Paljon päivähoidon toimivuudesta riippuu avoimesta kommunikaatiosta. Jos lapsella on rankkoja iltoja päiväkodin alkaessa tai lapsi ei totuttaudu uuteen rytmiin, paras juttu on se, että teillä on nyt kokonainen tiimi ratkomassa ongelmia. On sekä päiväkodin että perheen etu, että kaikki saadaan toimimaan. Ongelmista kannattaa siis puhua, mutta myös pitää positiivistä asennetta yllä, jotta lapsi tajuaa, että päiväkoti on tosi kiva paikka.




Kysy ja pyydä apua


Kun omasta päivähoitoiästä on jo hiukan aikaa ja tavat varmasti muuttuneet, eihän asioita voi tietää kysymättä. Päiväkodin tutustumispäivänä ladoinkin aimoannoksen kysymyksiä. Kiitos myös ystävät ja somekansa kaikista vinkeistä!


Sain myös mahdollisuuden tutustua Kasvat-palveluun, joka tarjoaa apua kasvatuksellisiin haasteisiin. Osallistuin tunnin pituiseet Varhaiskasvatuksen aloitus -sessioon, jossa käytiin läpi kaikki suuret kysymykset sekä sain vinkkejä hoidon aloitukseen. Suosittelen palvelua, mikäli  jännität aloitusta yhtä paljon (Lisätietoja kasvat.fi).


Sairastelutkin nyt arkipäivää


Nyt, kun olen ollut viikon verran kotona sairaan lapsen kanssa (sekin tietysti päiväkodin tuomia uusia haasteita), oma arvostus varhaiskasvatuspalveluja kohtaan vain kasvaa. On aivan mahtavaa, että lapsella on paikka, jossa hänelle keksitään joka päivä tekemistä, tuodaan ruoka eteen ja pidetään huolta sopivista unimääristä ja ulkoiluista! Päiväkodissa hän saa niin paljon enemmän virikkeitä, mitä minä en ikinä pysty tarjoamaan. Kiitollisena vien siis taas lapsen ensi viikolla hoitoon.


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Miesihanteet uusiksi

Nuoruudessa kaikki vanhemmathan varoittelevat hulttioista: "Älä nyt sellaisen kanssa ala seurustelemaan!" - mutta harva teini tätä kuuntelee. Hulttiothan olivat jännittiviä ja mielenkiintoisia, oman tiensä kulkijoita. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin ymmärrän tuon varoituksen. Hulttio on parikymppisenä kiinnostava ihminen, mutta iän myötä, perhe-elämän astuessa kuviin, hän ei olekaan enää ihannemies. Tai miten ajattelit hulttion selviytyvän lapsen päiväkodin vanhempainillasta? Näin ihannemiehet muuttuvat iän myötä:



Rokkari

20v. iässä 

romanttinen hurmuri, joka omistaa kappaleensa sinulle

30 v. iässä

viettää kaikki viikonloput keikoilla, muiden ihailevien naisten ympäröimänä.


Hauska bilettäjä

20v. iässä

sosiaalinen hauskanpitäjä, mukana jokaisessa bileessä

30v. iässä

todennäköisesti alkoholisti, kulkee yksin baareissa, koska kavereilla on jo perhe-elämä.


Kapinallinen

20v. iässä

rohkea rajojenrikkoja, joka kyseenalaistaa sosiaaliset normit, ajaa moottoripyörällä ja pukeutuu nahkatakkiin

30 v. iässä

taparikollinen, joka ei sopeudu yhteiskuntaan. Kuuluu ehkä johonkin liivijengiin.


Hurmuri

20 v. iässä

lupaa satulinnoja, maalailee hattarapilviä ja yhteistä tulevaisuutta

30v. iässä

Naistenmies, jota ei uskalla jättää muiden naisten seuraan.


Atleetti

20 v. iässä

ihanan kunnianhimoinen, pitää itsestään huolta, urheilee ahkerasti

30v. iässä

viettää kaiken ajan salilla tai kisoissa. 


Menestyjä

20v. iässä

Rahaa ja ideoita löytyy, perustaa start upin nuorella iällä

30v. iässä

työnarkomaani, viettää kaikki arki-illat ja vapaapäivät työn ääressä.


Minun ihannemieheni

Laittautuja

20 v. iässä

aina hyvännäköinen, vaatekokonaisuus mietitty

30v. iässä

Panostaa ulkoasuunsa niin paljon, että et koskaan kehtaa olla hänen seurassaan pieruverkkareissa ja lököpaidassa.


Autoharrastaja

20 v. iässä

kuskaa sinua milloin milläkin tuunaamallaan kulkuvälineellä romanttisiin paikkoihin, takapenkillä pauhaa kovaääninen subbari

30 v. iässä

kädet aina autorasvassa, haluaa auton moottorin olohuoneeseen sisustuselementiksi.



Mikä oli sinun miesihanteesi parikymppisenä? Entä nyt?









keskiviikko 25. elokuuta 2021

Näillä suuntaamme syksyyn - lastenvaatepäivitys

Taaperon vanhempana tutustuin ensimmäistä kertaa käsitteeseen "välikausivaate". Mitä ihmettä se on? Lastenvaatekauppojen rekit hytkyvät softshellejä, fleecekerrastoja ja kuorivaatteita ja jotenkin minun pitäisi vain tietää, mitä niistä pitää pukea lapsen päälle tietyllä säällä. Viime kevään ja kesän pärjäsimme lapsen kanssa hyvin yksinkertaisella pukeutumisella - koska emme ulkoile huonolla säällä - mutta nyt, kun lapsi aloittaa päiväkodin, yhtäkkiä pitää varautua siihen, että vaatetta on kaikille keleille. Aikamoisen hiustenhalkomisen ja pään pyörittelyn jälkeen päädyimme näihin:


Softsell-, kuori- vai välikausihaalari


Syksyvaatetusta nettishoppaillessa olin jo lisännyt softshell-haalarin ostoskoriin, kunnes mieheni informoi, että softshell-materiaali on muuten yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä vaateteollisuudessa. Ihan kuin lapsen vaatteiden pähkiminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa, sitten pitää vielä miettiä ympäristöpuolta. Olin valmis luovuttamaan! Joku muu saa hoitaa nämä vaatehankinnat! Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan vanuvuorisen talvikurahaalarin. Sen toimivuudesta minulla ei ole mitään takeita, mutta se ainakin lapsella on joku ulkovaate marraskuun kuraloskasäihin.


Kumpikin takki on hankittu kirpparilta. Oikealla Didriksonin tuulitakki ja Marimekon sadetakki. 

Oma äitini yllätti meidät kirpparilta löytämällään 3 euron välikausihaalarilla. Ollakseen niin halpa, se oli todella hyvässä kunnossa. Sillä lapsi saa pärjätä syys-lokakuun kelit välikerroksien kera. Kirpparilta olen löytänyt myös Marimekon sadetakin sekä Didriksonsin tuulitakin, jotka saavat toimia kurahousujen kanssa.


Fleece- vai villavälikerrasto


Softsellin ohella myös fleece on yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä. Tämän takia meidänkin on helppo päätyä villakerrastoon. Onneksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen mukana tullut villasekoitehaalari sekä lapsen tädin neuloma merinovillahaalari viime keväältä, jotka vielä sopivat.


Merinovillahaalari on lapsen tädin tekemä,
yökkäri kirppikseltä.

Ja ne kengät!


Kenkien valitseminen sitä vasta pitkää matikkaa tarvitaankin! Ensin pitää mitata lapsen jalanpohjan pituus (joka taaperon kanssa on aikamoista taiteilua). Sitten kesäkenkiin ja lenkkareihin lisätään 1 cm pituuteen, talvikenkiin ja kumppareihin 2 cm. Tällä laskutoimituksella ja kenkätaulukon avulla saadaan pääteltyä, että 12 cm jalan pituudella tarvitaan koon 21 lenkkarit ja 22 kumpparit. Mutta juuri, kun olet löytänyt sopivan kokoiset ja hintaiset kengät, myyjä ilmoittaakin kengän koon brittikoossa 3:sena ja olet taas ihan pihalla.


Vain Vikingin varsilenkkarit on hankittu uutena. Alla 3 euron välikausihaalari. 

Sitten on goretexiä, vuorellista kumpparia, varsilenkkaria, mystistä "välikausikenkää" ja kuomaa. Missään ei lue millä säällä ja lämpöasteella näitä pitäisi käyttää. Mietin, että voisiko lapsi pärjätä vain pelkissä vuorikumppareissa koko vuoden… Lopulta päätän, että ostelen vain erilaisia kenkiä ja vien ne kaikki tarhaan. Päiväkodin täti saa sitten päättää, mitä pukee päälle.


Sisävaatteet kulutuksen kestävinä


Kuulin, että päiväkotiin ei kannata laittaa lapselle mitään parhampia päälle - ja mietin, että mitähän ne parhaimmat edes olisi. Meidän lapsella ei pahemmin juhla- tai uusia merkkivaatteita löydy. Kaikki vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi - ja missä me niitä ykkösiä käytettäisiinkään edes??? Suurin osa sisävaatteista on hamstrattu kirpparilta euron hintaan tai saatu käytettynä ystävältä. 


Vasemmalla lapsen tädin ompelemat legginsit, keskellä kirpparibody, oikealla alesta hankittu Muumi-paita.

Kauniimmat vaatteet on saatu lapsen tädiltä, joka loihtii omien ompelutöidensä jämäpaloista lapselle legginsejä ja bodyjä noin vain. Välillä olemme saaneet lahjaksi neuleita, kuten villashortsit, jotka toimivat niin kesähelteiden kuin viileimpien syyspäivien asusteeksi sukkahousujen kera. Myös lapsen isoäidit ovat pitäneet huolta, että lapsella on villavaatetta. Tämä on ihanaa, koska itsehän en ehdi tai jaksa mitään neuloa.


Lapsen tädin neulomat villashortsit käy kesään ja syksyyn. Kaikon legginsit on harvoja uutena ostettuja merkkivaatteita.

Ja mitä vielä?


Varmasti jotain puuttuu! Pelkään, että päiväkodista tulee noottia liian isoista ulkohaalareista tai liian pienistä kengistä. Samoin lapsi saattaa venähtää hetkessä ja sitten kaikki hamstraamani talvivaatteet ovatkin turhia. Tämän takia en halua hankkia liikaa aivan uusia vaatteita tai monia ulkohaalareita. Täytyy vain olla uuden vaatetarpeen sattuessa valmis ryntäämään kirpparille tai verkkokauppaan etsimään lisää!


Ja se välikausi tarkoittaa muuten märkää kevät- ja syksykautta, talven ja kesän välissä.



keskiviikko 18. elokuuta 2021

Miksi hoitovapaalta töihinpaluu pelottaa?

Vajaa 3 viikkoa hoitovapaalta palaamiseen. Samaan aikaan pelottaa, jännittää ja olen innoissani. On kivaa päästä arkipäiviksi aikuisten ihmisten pariin, näyttää kynteni osaamisalueellani ja työskennellä designin parissa, mutta pelottaa, koska...


Mitä jos en osaa enää mitään


Tätä olen hokenut koko hoitovapaani ajan: työalani digimedia muuttuu ja kehittyy koko ajan. Järjestelmät ja algorytmit päivittyvät ja uusia ohjelmia tulee lisää. Se, mikä oli eilen toimiva juttu, voi nyt olla menneisyyttä. Mitä, jos olen pudonnut vuodessa kehityksen kärryiltä? Mitä, jos en opi uutta? Vaikka olen vuoden ajan yrittänyt seurata alan trendejä ja osallistua erilaisiin webinaareihin, tekeminen on kuitenkin eri asia kuin asiasta kuuleminen.


Jos työnantaja on löytänyt parempia tilalle


Mitä siis jos seuraajani on minua parempi?! Mitä, jos he ovat tajunneet, että tällä uudella työntekijän avulla saamme enemmän aikaiseksi! Ja jos hän on muutenkin hurmaavampi, sosiaalisempi ja paremmin pukeutuva. Noh, omassa työpaikassani seuraajani, pomoni ja puolet työkavereistani ovat vaihtuneet, ja tilalle on tullut liuta uusia työntekijöitä - eli ehkä liuta minua parempia ihmisiä. 


Jos en osaa enää pukeutua edustavasti


Kun on yli vuoden pukeutunut kotiverkkareihin, ei meikkaa tai käy kampaajalla ja vetäisee vain mammanutturan niskaan, töihin pukeutuminen kuulostaa järisyttävältä muutokselta. Osaankohan edes meikata enää tai ovatko työvaatteet sopivia - tai muodikkaita. Pukeutumisen helppous on ollut niin rentouttavaa, että työasun miettiminen tuntuu valtavalta hommalta.


Mitä, jos työnantaja ei jousta perheen takia


Ennen saatoin helposti tehdä pitkiä työpäiviä ja joustaa työajoista. Nyt on pakko lähteä kotiin tiettyyn aikaan hakemaan lasta päiväkodista. Ja mitä, jos päiväkodista soitetaan kesken tärkeän kokouksen, että nyt täytyy noutaa sairas lapsi kotiin? Ymmärtääköhän työnantaja tätä? Tuolla on kuitenkin liuta innokkaita, nuorempia, lapsettomia työnhakijoita, jotka mieluusti ottaisivat minun työpaikkani.


Mitä jos työmatkani venyvät liian pitkiksi


Ennen lasta meillä oli miehen kanssa hyvin toimiva asumisjärjestely: viikot asuin Espoossa työasunnollani, etäpäivät ja viikonloput kotonamme Hollolassa. Lapsen kanssa tämä ei ole mahdollista - joten nyt matkaan 1,5-2 tuntia suuntaansa joka päivä - kunnes löydämme uuden asunnon lähempää Lahden juna-asemaa. Saatan siis työpäivän lisäksi viettää jopa 4 tuntia työpäivän lisäksi poissa kotoa. 1-vuotiaan lapsen kanssa tämä poissaolo on raastavaa, mutta onneksi minulla on mies, joka pärjää lapsen kanssa yhtä hyvin ja teen nelipäiväistä viikkoa. 



Ja mikä minua ei pelota?


Tiedän, että monelle hoitovapaalta työelämään palaavalle lapsen päiväkotiin jättäminen on henkisesti vaikea juttu, mutta itse en tätä pelkää. Tyttäremme on niin kiinnostunut muista ihmisistä ja lapsista, että hän viihtyy varmasti päiväkodissa. Lisäksi siellä tarjotaan paljon järkevämpää ohjelmaa, mitä minä en ikinä osaisi järjestää. Tilanteet voivat tietysti muuttua. Mitä, jos lapsi alkaa potemaan kauheaa ikävää eron hetkellä tai ei enää nuku öitään hyvin muutoksen takia?



Tuhannet äidit käyvät näitä samoja tunteita läpi joka vuosi. En siis ole yksin. On ollut lohduttavaa kuulla ystäviltä, että alkuhaparoinnin jälkeen töihinpaluu on sujunut yllättävän hyvin. Silti ennen kuin meidän perhearki alkaa rullaamaan ja löydän paikkani työyhteisössämme, minulla on hiukan jännitettävää.

tiistai 10. elokuuta 2021

Taaperokaravaanari

Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät asuntoauton kyydissä kierrellen Suomea. Koska tänäkään kesänä ei uskallettu ulkomaan reissuun lapsen kanssa, yhdeksi reissuratkaisuksi päätyi vanhempieni asuntoauton lainaus ja Suomen matkailu. Taaperon kanssa asuntoautoilemaan lähteminen jännitti monesta syystä - varsinkin, kun emme miehen kanssa ole kokeneita karavaanareita (siis kuskin paikalla!).

Etukäteen stressasin, miten taapero viihtyisi autossa, olisiko se tarpeeksi turvallinen ja miten me kaikki saisimme nukuttua yöt. Turhaan jännitin! Alkutestailujen jälkeen reissaamiseen löytyi oma rytminsä ja keinot selvitä ahtaissa tiloissa. Näin taaperostamme tuli karavaanari:


Oikeanlainen turvaistuin


Heti alussa matkajärjestelyt meinasivat tyssätä vääränlaiseen lapsen turvaistuimeen. Omamme kiinnittyy vain Isofix-kiinnityksellä, eikä asuntoautossa ollut tätä. Hetken pähkäiltyämme ja Facebookissa huudeltuani, meitä onnisti. Saimme toiselta äitiystävältä turvavöillä kiinnitettävän lainaan matkan ajaksi.


Auto turvalliseksi


Kun turvaistuin oli saatu asennettua, vuorossa oli muun auton taaperoturvaaminen: avoin roska-astia vessaan, irtotavarat ylähyllyille ja johdot piiloon. Nukkumajärjestelyt aiheuttivat myös päänvaivaa. Auton sängyt ovat korkealla, takaosassa ja niiltä potoaminen yöaikaan oli yksi uhka. Saimme lapsen matkasängyn patjan mahdutettua omien sänkyjemme väliin sopivasti ja nokkelat vanhempani rakensivat puusta ja verkosta sänkyihin kestävän turvaverkon. Lopputulos oli kuin olisimme koko perhe nukkuneet isossa matkasängyssä.


Vanhempani rakensivat autoon taaperoturvakaaren.

Onneksi asuntoauto on valmiiksi kompaktin turvallinen. Kaapeissa täytyy olla tärinän kestävät lukitukset, joten lapsikaan ei niitä helpolla saa auki, ja mitään irtotavaraa autossa ei voi olla ajon aikana, joten niitä ei tarvitse myöskään korjailla lapsen jaloista pois. Auton sisustaa tutkiessaan taapero sai pari kertaa hätävilkut päälle, mutta tämä olikin ainut asia, jota piti pitää silmällä paikalla ollessa.


Sopivasti ajoitetut ajot


Yritimme ajoittaa ajot aina lapsen päiväunien ajalle. Tällä saatiin 1-1,5h mukavaa ajoaikaa. Tämän jälkeen siirryin lapsen viereen viihdyttäjäksi. Riitti, että lapselle antoi käteen erilaisia esineitä, ja hän jaksoi ihmetellä niitä puolesta tunnista tuntiin. Ihan mikä tahansa kelpasi: kenkälusikat, paistinlastat, kahvisuodatin suppilot… Kun lapsella loppui näihin kiinnostus, siirryttiin naksutarjoiluun. Annoin lapselle käteen pienen pieniä maissinaksun tai riisikakun palasia, ja hän jaksoi napsia niitä pisimmillään noin tunnin verran.


Kolmen tunnin ajo olikin pisin aika, jota lapsen kanssa jaksoimme ajaa putkeen. Runsaat tauot ja jaloittelut tekivät matkaamisesta mukavampaa ja virkistivät myös aikuisten mieltä.


Rytmi romukoppaan


Jo heti ensimmäisenä reissupäivänä totesimme, että normirytmin nukkumisten ja syömisten kanssa voi unohtaa. Emme saaneet mitenkään ajoitettua syömisiä normaaleihin ateria-aikatauluihin ja lapsi torkahteli auton kyydissä, miten sattui. Ensimmäisenä yönä lapsi nukahti 11 maissa 1,5 tunnin sänkymöyrinnän jälkeen ja heräsi seitsemältä aamulla - kun normaalisti hän meni nukkumaan kahdeksalta ja heräsi puoli ysiltä. 


Tämän jälkeen sovelsimme. Kun lapsi näytti nälän merkkejä, mutta lounaspaikkaa ei näkynyt missään, tarjosimme naksuja, kunnes sopiva syömähetki löytyi. Illalla annoimme lapsen valvoa pidempään ja seurailimme väsymyksen elkeitä. Yhtenä iltana lapsi jopa tarjosi miehelleni tuttia ja hammasmukia merkkinä siitä, että nyt oli aika mennä nukkumaan. "Lomalla muutoinkin voi valvoa pidempään ja syödä, miten sattuu" oli lomamietelauseemme.


Asuntoauto on aika kompakti kulkuväline: mukana keittiö, kylpyhuone ja makkari.

Hyödynnä huoltoasemat, kahviot ja leirintäalueiden palvelut


Meidän laina-autostassamme ei ollut mikroa tai vedenkeitintä. Suihku- ja vessatila olisi löytynyt, mutta välttelimme silti niiden käyttöä. Sen sijaan hyödynsimme kaikkia huoltoasemia, kahvioita ja leirintäalueiden lastenhoitotiloja. ABC:n hoitohuoneessa on huomattavasti helpompi pestä taaperon pyllyä kuin ahtaassa auton suihkutilassa. Samoin aamupuuron keitto ja pilttien lämmitys sujuu huomattavasti nopeammin ja siistimmin leirintäalueen keittokatoksen mikrossa kuin kaasuhellalla autossa.


Emme itsellemmekään pahemmin kokkailleet, joten aina, kun vierailimme ravintolassa, pyysimme saada lämmittää myös lapsen ruuan. Myös pussipuurot ja smoothiet helpottivat huomattavasti ruokailua - vaikka niistä aiheutuikin turhaa roskaa. Ahtaissa tiloissa ja yksinkertaisten välineiden kanssa nopeus ja helppous on valttia.



Tämän kokemuksen perusteella lähtisin taaperon kanssa uudestaan asuntoautoilemaan, mutta vielä pitää miettiä ollaanko me miehen kanssa sittenkään karavaanariainesta. 😄


sunnuntai 1. elokuuta 2021

Taapero mökillä eli trilleri Nuuksiossa

Vauvan kanssa mökkeily on ihanaa. Pieni nyytti kulkee mukana kaikessa joko kantoliinassa tai sylissä. Vain vaippojen vaihto voi olla haasteellista ilman juoksevaa vettä. Mökkeily taaperon kanssa on jotain ihan muuta...

No childproof


Mökki suorastaa huutaa vaaranpaikkoja: kivisiä rinteitä ja juurakkoisia polkuja. Lattian rajasta löytyy halkopuita, irtonaisia johtoja ja avoimia roska-astioita. Taaperon silmät kiiluvat kiinnostuksesta, kun hän näkee kaiken uuden ja jännittävän. Jokapaikkaan on päästävä, jokainen tavara kiskottava lattialle. Vuoronperään pitää estää lasta juoksemasta portaita alas tai kiskomasta pöydiltä esineitä päälleen.


Kun mökki on ensimmäisen vuorokauden aikana saatu lapsiturvalliseksi, eli kaikki irtotavara on nostettu hyllyn/takan/jääkaapin päälle ja putoamiskohdat on estetty, mökki ei ole enää kauniisti sisustettu lomakeidas, vaan askeettinen leikkitanner. Ja SILTI lapsi edelleen löytää ne kaikki… vaahtosammuttimet, hiilihangot, tyhjät kylmäkassit, jotka yritit piilottaa. Häntä on siis pidettävä silmällä 24/7.


Näyttääkö tämä laituri taaperoystävälliseltä?

Shitty business


Taaperon vaipanvaihdossa on mökillä samat haasteet kuin vauvallakin, mutta taapero on vain liikkuvaisempaa sorttia. Kun pepunpesuvesi lämmitetään padassa, aina ei ole täydellisen sopivaa pesuvettä heti tarjolla. Jos vesi on liian kylmää, lapsi muuttuu huutavaksi sätkyukoksi. Onkin siis pakko pitää vedenkeittimessä varavettä, siltä varalta, jos padan vesi on jäähtynyt liikaa.


Meillä kakkavaipan vaihto sujuu kutakuinkin näin: Vaippa pois, lapsi käsivarren varaan ja saunaterassin laidan yli. Toinen kaataa kauhalla vettä päälle - ja pitää vain toivoa, ettei ulkona sada, lapsi tipu tai kakkavedet valu päälle. Koko päivän miehen kanssa hoetaan lapselle "Tuuttaa ne kakat nyt kerralla", mutta ei hän kuuntele...


Resupekat liikenteessä


Mökillä sotkua tulee muutenkin jostain syystä helpommin. Hups vain, kun kädessä on nokea, naamassa piimää, hiuksissa pihkaa, paidalla mustikkaa ja jostain matolle on ilmestynyt oksennustahra. Kun juoksevaa vettä ei ole, lika tulee pyyhittyä milloin milläkin märällä rätillä - yleensä huonosti.


Kun lapsi ei viihdy saunassa, pesut täytyy hoitaa harvemmin sankon ääressä. Lopputulos on se, että taapero näyttää kokoajan ryysyläiseltä. Kun käydään kaupoilla, yritän piilotella lasta kesähatun alle, jotta ne eivät luule, että liikenteessä on sosiaalitapauksia...



Kotiin päin


Lähtöpakkaus on aina oma operaationsa. Viidessä päivässä tavarat on saatu ripoteltua ihan joka puolelle: sänkyjen alle, saunalle, terassille ja jääkaapin päälle. Koska lasta pitää edelleenkin pitää silmällä kokoajan, pakkaus on yhden aikuisen kokopäivätyöpanos, sillä välin, kun toinen vahtii taaperoa.


Kun kahdelle ihmiselle aikoinaan riitti 2 reissukassia plus kylmälaukku, kolmelle hengelle tavaramäärä jostain syystä kymmenkertaistuu. On lakanoita, matkasänkyä, pilttipurkkeja, hoitolaukkua, vaippakassia ja varavaatteiden varavaatteita… Kun olet saanut tavarat kasattua yhteen nurkkaan, taapero on ehtinyt niiden pariin ja levitellyt ne ympäriinsä - vahtijasta huolimatta.


Vaikka mökillä on ihanaa, on ihana palata kotiin. Eläköön suihku, wc ja käsienpesuallas! Ei kivikkoisia polkuja, avokaappeja, joista kiskoa tavaraa tai rantaa, johon hukuttautua! Ei juurikkoja joihin kompastua ja portaita ilman turvaporttia. Vihdoinkin voi levätä!