Vinkkejä iseille vauvavuoteen

Meillä vauvavuosi tulee ihan kohta päätökseensä ja siirrymme taaperoelämän puolelle. Siksi on tullut mietittyä mennyttä vuotta. En olisi selvinnyt tästä vuodesta ilman oman puolisoni tukea. Hän oli se järjen ääni ja rauhallisuuden tyyssija silloin, kun minä epäilin äitiyttäni tai valintojamme. Hän on myös pyrkinyt olemaan niin tasa-arvoinen vanhempi, kuin vain voi olla. Lapsella on kaksi vanhempaa. Kumpikin yhtä tärkeitä. Siksi ajattelinkin esitellä pari vinkkiä epäröiville, tuleville iseille.

Synnytys

Synnytyssali on monen isän kauhunpaikka, kun puoliso huutaa tuskissaan, eikä mitään oikein pysty tekemään. Itseasiassa isä voi tehdä paljonkin: olla henkisenä tukena ja tsempparina, mitata supistusten välejä, antaa juotavaa, avustaa kätilöä, toimia musiikki-DJnä, kuvata, pitää huolta, että äiti saa pyytämäänsä hoitoa, auttaa suihkussa tai vessassa tai informoida sukulaisille synnytyksen kulusta. Itselleni suurin apu miehestä oli hänen rauhoittava seuransa h-hetkeä odotellessä sekä selän hieronta, kun epiduraalipuudutus loppui ja ilokaasu ei auttanut kipuihin ollenkaan.

Lapsen synnyttyä isä voi päästä myös leikkaamaan napanuoran, auttaa lapsen mittauksessa sekä kylvettämisessä, sillä aikaa, kun äiti lepää ison ponnistuksen jälkeen. Tärkein vinkki isälle synnytyssaliin on: KYSY puolisoltasi minkälaista tukea hän kaipaa. Älä oleta! Jotkut eivät voi sietää kosketusta synnytyksen hetkellä. Toiset juuri kaipaavat sitä. Tilanne voi myös muuttua hetkessä.

Lapsivuodeaika

Lapsivuodeajalla tarkoitetaan sitä aikaa, kun äidin kroppa palautuu synnytyksestä ja tämä voi kestää jopa 12 viikkoa. Pari ensimmäistä näistä ovat rankimpia. Synnytystavasta johtuen voi olla, että äiti ei tällöin pysty kunnolla kävelemään tai nostamaan vauvaa. Tällöin onkin yksi parhaista ajoista käyttää isyyslomaa.

Synnytyksen jälkeen myös äidin mieli on myllerryksessä, kun estrogeeni- ja keltarauhashormoni määrät romahtavat. Tällöin voi itkettää ilosta ja surusta, masentaa, suututtaa typeristä syistä, tulla sanottua asioita, joita ei pitäisi ja muutenkin mielialat vaihdella. Vinkki isälle: Tiedosta, että nämä mielen myllerrykset äidissä johtuvat hormoneista, eivätkä sinusta tai lapsesta. Älä kuitenkaan väheksy äidin tunteita - vaan koita ymmärtää ja tukea. Jonkun ajan kuluttua hormonimyrsky laantuu ja elämä helpottuu.

Isyysloma

Isyysloma on isän aikaa tutustua omaan lapseensa. Se EI OLE  extralomaviikko, jolloin kannattaa lähteä "poikien kanssa" reissuun. Varsinkin juuri lapsen synnyttyä äiti tarvitsee paljon tukea. Kantoapua, ruuan hankkijaa, mielen rauhoittajaa ja jonkun joka pitää liian uteliaat sukulaiset kaukana. Pari ensimmäistä viikkoa on myös todella erityislaatuista aikaa, kun pikkuhiljaa paljastuu, minkälainen persoona sieltä on syntynyt.

Äiti vapaalla

Monen äidin on hankala irrottautua lapsestaan vauvavuonna, joko jo esim. imetyksen takia tai henkisesti. Jos äiti uskaltautuukin vapaalle, isä muista tämä: ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ päivittele pitkin iltaa/päivää, kuinka vaikeaa teillä on! Vaikka lapsi vain itkisi tai ei nukahtaisi, siitä, että kerrot kuinka kurjaa teillä on, ei ole mitään iloa äidille. Hän ei pääse teitä auttamaan - ja tällöin äidin vapaailta menee pilalle, kun hän vain hermoilee, miten lapsi voi. Koita keksiä keinot, jotka auttavat itkuun tai nukahtamattomuuteen - niin ne äiditkin tekevät. Vain kertoaksesi, että kaikki on hyvin tai, jos lapsi tarvitsee sairaalan apua, ota yhteyttä äitiin.

Arjen suunnittelu

Koska äiti viettää suurimman osan ajastaan lapsen kanssa, hänelle muodostuu helpommin tietämys siitä, mitä lapsi tarvitsee. Tästä päädytään helposti siihen, että äiti organisoi kaiken lapseen liittyen pukemisesta tavaroiden pakkaamiseen asti. Vinkki isälle: opettele ainakin, mitä hoitolaukun pitäisi sisältää, mitä lapselle laitetaan päälle ulos ja milloin lapsen pitäisi nukkua tai syödä. Joskus voi nimittäin käydä niin, ettei äiti ole näitä asioita organisoimassa.

Vinkki äideille

Kyllä isäkin osaa! Välillä äitien on vaikea antaa isän oppia itse, miten vauvan kanssa toimitaan. Itsekin sorruin siihen, että teki mieli koko ajan vieressä neuvoa, mitä lapsen kanssa pitäisi toimia - mutta siinä voi myös käydä niin, ettei isä uskalla tehdä mitään ilman äidin tukea. Anna hänen testata omia keinojaan ja tehdä omia juttuja. Voi olla, että jopa yhdessä opitte jotain.

Viimeinen vinkki

Puhukaa. Nuo yllä mainitut kirjoittamani vinkit, eivät välttämättä sovi teille. Tärkeintä on, että puhutte keskenämme minkälaisia vanhempia haluatte olla ja miten lapsen kanssa toimia.

Miten unelmat toteutetaan?

Tämä ei ole sellainen kirjoitus, jossa minä kerron, kuinka vaihe vaiheelta saat unelmasi todeksi. Ei - tämä on aito kysymys? Miten ihmeessä ne unelmat toteutetaan?

Koko sen ajan, kun olen ollut hoitovapaalla päässäni on pyörinyt ajatus, että tämä aika pitää hyödyntää hyvin. Yhdet kirjoittavat kirjan, toiset perustavat yrityksen. Toistaiseksi minä olen vain vaihtanut vaippoja ja päivitellyt, mihin aika katoaa. Haaveissa on vaikka mitä, mutta millä ajalla ja energialla ne toteuttaisi, onkin eri asia. Ja älkää sanoko, että pelkkä lapsen hoivaaminen pitäisi riittää hoitovapaan ohjelmaksi - kai äidillä saa olla muitakin haaveita!

Olen lukenut lukuisia mietelauseita unelmista kuin oppikirjatekstejä. "Don't call it a dream. Call it a plan" ja "the distance between dreams and reality is called action". Jep - sen, kun vaan alat unelmoida, niin suunnitelmat syntyvät itsestään… Aivan kuin unelmien toteuttaminen olisi noin helppoa! Tarvitaan omaa aikaa, tietoa, tukea, hyvin nukuttuja öitä ja toteutuskelpoisia unelmia.

Tässä ovat haaveeni ja mitä olen jo tehnyt niiden eteen:

Haluan kirjoittaa

Kun jäin äitiyslomalle, ensimmäinen tavoitteeni oli, että haluan kehittää blogiani. Sitä olen tehnytkin. Tekstiä on syntynyt lähes viikoittain ja olen valjastanut Instan ja Google Analyticsin blogin käyttöön. Välillä Insta on johtanut minut harhaan ja olen unohtunut keskittymään vain seuraajamäärien kasvattamiseen - mutta sitten, kun olen saanut aikaan tekstejä ja saanut niillä aikaan keskusteluja - tunne siitä, että tätä haluan tehdä myös työkseni, on vain vahvistunut. Ei vain kirjoittaa blogia itsestään, vaan myös muille yrityksille, aiheesta kuin aiheesta. Tein tätä jo ennen hoitovapaatani, mutta mistä löytää pesti, jossa voisin toteuttaa sitä jatkossakin?

Työ luovalla alalla

Tästä päästäänkin työkuvioihin. Minulla oli unelmieni työpaikka sisustusyrityksen markkinoinnissa. Sitten tuli korona, joka hoitovapaani aikana pyyhkäisi minulta sekä työroolini, että työyhteisöni pois. Vaikka minulla on edelleen vakipaikkani, näyttää siltä, ettei paluuta enää ole. Siksi on täytynyt alkaa unelmoida uudesta. Kirjoittamisen lisäksi haluaisin työskennellä sisustuksen tai tekstiilien parissa, rakentaen brändejä ja luoden markkinointisisältöä, jotka luovat suhteita kuluttajiin. Tuntuu aikamoiselta hakuammunnalta löytää tällainen työpaikka hyvien kulkuyhteyksien päästä uudelleen - varsinkin, kun äitiysloma on tyhjentänyt pääni.

Piirustukset hyötykäyttöön

Olen piirtänyt aina. Parikymppisenä haaveilin vielä kuvittajan ammatista. Sitten tajusin, että mitä enemmän yritin tehdä tilaustöitä, sitä vaikeammaksi piirtäminen muuttui. Hassua, että kun lopetin ammattipiirtämisen, aloin kehittymään siinä. Nyt minulla on pöytälaatikko täynnä kuvia ja olisi hienoa päästä hyödyntämään niitä jotenkin. Mutta missä? Sisustuksessa? Kankaissa? Kuvituksissa? Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta, mistä lähteä liikkeelle?

Unelmaharrastukseni liittyy tähän kaappiin.

Huonekalukunnostaja

Toinen harrastushaaveeni liittyy huonekalujen kunnostukseen. Kaikki lähti liikkeelle miehen vanhan 70-/80-luvun hyllykön maalaamisesta. Se piti sovittaa muuhun sisustukseen sopivaksi, joten maalasin siihen kaksiväriset Art Deco -tyyliset koristukset. Yksi maalausprojekti johti uusiin ideoihin ja haaveisiin huonekalukunnostusbisneksistä. Ainut vain, että minulta puuttuu aiheesta koulutus, aika ja paikka, missä näitä työstää. Tästä päästäänkin viimeiseen haaveeseen.

Koti Lahdesta pyörämatkan päästä keskustasta

Meidän nykyinen kotimme on ihana, mutta se alkaa jäämään pieneksi. Kolmiossa asuu kyllä hyvin 3 henkilöä, mutta tilaa harrastaa ei ole. Tarvitsisin sen autotallin tai askarteluhuoneen, jossa työstää huonekaluja, sekä työhuoneen, jonne voi jättää piirustusvälineet levälleen. Matkaa Lahden keskustaan tai asemalle saisi olla julkisilla max. 20 minuuttia, jotta pystyn käymään töissä ja päiväkoti pitäisi löytyä kävelyetäisyydeltä. Kohta puoli vuotta asuntonäytöissä pyörineenä, unelma-asunnon löytyminen tuntuu mahdottomalta. 

Tiedän, että haaveiden aikaansaamiseksi pitää edetä vaihe vaiheelta, yksi asia kerrallaan. En vain osaa muodostaa vaiheita tai ne tuntuvat liian isoilta harppauksilta. Myöskään moni asia ei ole itsestä kiinni, kuten työn tai asunnon löytyminen. Mutta aloitan nyt vaiheista helpommalla: sanotaan, että jos haluat, että haaveesi käyvät toteen, sano ne ääneen. Noh, nyt olen ainakin kirjoittanut ne luettavaksi! Katsotaan, mihin nämä johtavat.

Unelmakartta konkretisoi haaveet.

8 vuotta alkoholistin rinnalla

Piti alunperin kirjoittaa kodin järjestelystä tai kestovaipoista, mutta sitten eräs viime viikon keskustelu jäi kaivamaan mieltä ja palautti muistoja. Yli 10 vuotta sitten sitten elin parisuhteessa henkilön kanssa, jonka elämää johdatti alkoholi. Se tunkeutui kaikkeen arkeen, ystävyyssuhteisiin, hyvinvointiin ja työelämään. 

En suinkaan ajatellut alkaneeni seurustelemaan alkoholistin kanssa. Alussa hän oli vielä fiksu nuori opiskelijapoika, joka tykkäsi bilettää koulukavereidensa kanssa viikonloppuisin, niin kuin me kaikki muutkin sen ikäisinä. Mutta kun hänen kaverinsa vanhenivat ja vakiintuivat, yksi toisensa jälkeen heistä jättäytyi viikonloppujuhlista pois. Silloinen poikaystäväni ei vain koskaan jättäytynyt. Pikkuhiljaa hänestä alkoi ilmenemään alkoholistin piirteitä...

Aluksi meni muisti

Perjantait meillä menivät yleensä samalla kaavalla. Minä jäin kotiin katsomaan telkkarista viihdettä ja poikaystäväni lähti baariin kavereiden kanssa. Hän palasi joskus 01 ja 05 välillä, joskus enemmän, joskus vähemmän kännissä. Välillä hän ei muistanut, miten oli kotiin päässyt. Välillä oli koko loppuilta hämärän peitossa. Vitsailin hänelle, että tiesihän hän, että muistinmenetys on yksi alkoholismin merkeistä - mutta emme tainneet siinä vaiheessa kumpikaan ajatella sitä tosissaan.

Krapularyyppyjä, peruuntuneita suunnitelmia ja morkkista

Kun perjantai-iltana oli otettu rankasti, olotila oli masentunut lauantaiaamuna. Jotta sitä pystyi kohentamaan, piti ottaa krapularyyppy. Siitä sitten saattoikin jatkaa oluen maistelua lauantai-illan puolelle ja uuteen aamuun. Kierre oli valmis. Juominen aiheutti morkkista, jota piti helpottaa juomisella, joka johti morkkikseen. Kerran sukujuhliin lähtiessä käännyimme ulko-ovelta takaisin, koska miestä ahdisti. Välillä peruimme sovittuja tapaamisia, koska hänellä oli huono olo. En pystynyt enää suunnittelemaan mitään yhteisiä menoja, koska en tiennyt missä kunnossa mies olisi.

Aina on syytä juoda

Kun ahdisti, mies otti juoman. Kun oli syytä juhlia, piti juoda. Kun oli tylsää, piti juoda. Jossain vaiheessa huomasin, että juominen alkoi vaikuttamaan poikaystäväni arjen kulkuun. Hän ei käyttänyt enää autoaan, vaan käveli töistä kotiin - jotta saattoi pysähtyä lähibaarissa matkalla. Hänen vanhat kaverinsa eivät käyneet enää viikonloppuriennoissa, mutta ei hätää, baarista löytyi uusia ystäviä. Harvoin drinkki jäi yhteen. Monesti hän lupasi olla kotona kohta, mutta palasikin vasta tuntien päästä - tai ei edes silloin, koska ei kehdannut.

Juominen on "hallinnassa"

Se on alkoholistien vanha kikka: ole juomatta kuukausi, kaksi tai puoli vuotta vain osoittaaksesi, että pystyt hallitsemaan juomistasi - sitten jatka siitä, mihin lopetit. Juominen johti riitoihin. Uhkasin satoja kertoja, että minä lähden, jos asiat eivät muuttuisi. Poikaystävä skarppasi hetken. Hän halusi näyttää, ettei tässä mitään ongelmaa ollut. Sitten hän palasi vanhoihin tapoihin. Välillä lähdin hänen mukaansa baariin katsomaan, mitä siellä tapahtui. Hän saattoi ravata Helsingin Kallion kuppiloita läpi välillä käyden hakemassa kaupasta tai kioskista välijuomaa. Ja baarejahan oli 100 metrin välein. Kun sanoin, että eiköhän ole aika mennä kotiin, hän ei suostunut lähtemään. Alkoholi oli tärkeämpää kuin oman tyttöystävän seura.

Juominen vaikutti työelämään ja parisuhteeseen

Hän piti sairaspäiviä töistä, koska oli liian huonovointinen. Lopulta lopetti töissä käynnin kokonaan, koska se ahdisti. Sitten minä maksoin kaiken. Riidat yltyivät. Minä uhkailin, lahjoin, annoin anteeksi. Yritin keksiä kaikki keinot, joilla saisin miehen lopettamaan. Sovimme, että otamme hetken ja puhumme asiat halki - ja hän ei ilmestynyt paikalle ollenkaan. Sitten minä päätin lähteä. Siinä vaiheessa oli kestänyt 8 vuotta yhdessä.

Eron jälkeen kuulin, että hän oli hakenut apua ja päässyt kaupungin päihdehuollon piiriin, tsempannut ja retkahtanut uudestaan. Vuokra jäi maksamatta. Hän asui vanhassa kämpässämme ilman sähköjä. Jossain vaiheessa lopetin yhteydenpidon, koska tuntui liian kamalalta seurata, kuinka hän tuhosi elämäänsä. Myöhemmin olen miettinyt, että olisiko minun täytynyt tehdä enemmän - pyytää apua, puhua jollekin - mutta tein, mitä osasin ja pystyin. Kesti monta vuotta ennen kuin pystyin puhumaan aiheesta ilman tunnontuskia.

Nykyään olen onnellinen miehen kanssa, joka laittaa perheen etualalle ja juo oluttakin vain seurajuomana. En tiedä enää, mitä entiselle poikaystävälleni kuuluu. Ei meidän elämämme ollut 8 vuotta pelkkää hirveyttä. Oli myös paljon hyviä päiviä, mutta pikku hiljaa alkoholi pilasi sen kaiken.

Hetkiä, jolloin toivoin, etten olisi äiti

Tällä viikolla vietän ensimmäistä äitienpäivääni. Saman kuun lopulla lapsi täyttää vuoden. Tässä vuoden aikana olen toivonut varmasti satoja kertoja, että en olisi "äiti". Olisinpa vain "vanhempi", jolla ei ole kaikkia äidin velvollisuuksia! 

Näinä hetkinä olisin halunnut olla jotain muuta:

• Kun imetyksen aloitus oli vaikeaa ja rintaa piti vain sinnikkäästi yrittää tarjota lapselle väsymyksestä huolimatta.
• Kun jouduin lapsen synnyttyä viettämään lapsen kanssa yksin 3 päivää sairaalassa, kun isä ei saanut rajoituksista johtuen olla paikalla.
• Kun piti kolmen tunnin välein riisua ylävartalo paljaaksi imettämään, yötä päivää.
• Kun raskauden jälkeen hiukset tippuivat päästä - eikä kukaan ollut kertonut siitä etukäteen.
• Kun täytyi herätä yöllä tunnin välein lohduttamaan lasta ja hoidin sen yksin (omasta päätöksestäni), koska miehellä oli seuraavana päivänä työpäivä.
• Kun raskaus on tuhonnut kaikki lihakseni ja olen liian väsynyt hankkiakseni ne takaisin.
• Kun mies yleni työpaikallaan ison tiimin esimieheksi ja minun työpaikallani työtehtäväni ulkoistettiin hoitovapaani aikana, eikä kukaan siellä enää edes muista, että työskentelen siellä.

Kun oma aikasi on tätä.

• Kun lapsen eroahdistuksen keskellä hänelle kelpaa lohdutukseksi vain minä. Kun hän ei jätä hetkeksikään rauhaan, vaan seuraa vessaan, itkee portaiden alla, kun yritän viettää omaa aikaa yläkerrassa tai jatkuvalla syötöllä roikkuu jalassasi, jotta pääsisi syliini.
• Kun lapsi imetyksen yhteydessä repii hiuksiani, läpsii naamaan ja nipistelee.
• Kun liikun ulos talosta vain lapsen aikataulujen mukaan ja en pääse sinne, minne rattaat eivät kulje.
• Kun tuloni ovat hoitovapaalla päälle 300 euroa ja joudun elämään mieheni avustuksella.

Näistä ajatuksista ei voi kuin tuntea huonoa omatuntoa. Eihän näin saa ajatella. Se ei ole äitimäistä. Minunhan pitäisi kokea kiitollisuutta siitä, että ylipäätänsä saan olla äiti.

Mutta on myös hetkiä, jolloin tunnen olevani onnekas:

• Kun kannoin lasta 9 kuukautta sisälläsi, meille muodostui side. Lapsi on kuin osa minua, kunnes kasvaa erilleen itsenäiseksi olennoksi.
• Kun vauva kaivautuu kainalooni maidon, lämmön ja hellyyden toivossa.
• Kun lapsi luottaa minuun epäilemättä ja olen hänen turvansa. Kun pelkkä syliinotto lohduttaa.
• Kun saan seurata lapsen ihmetystä ja uuden opettelua.
• Kun saan viettää hoitovapaan ajan hänen kanssaan opettaen hänelle uusia riemastuttavia juttuja ja tutustua hänen persoonaansa.
• Kun saan tekosyyn leikkiä ja hullutella joka päivä.
• Kun joka aamu saan herätä hitaasti nauravan ilopillerin kanssa.

Vaikka huonojen asioiden lista on pidempi kuin hyvien, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Onhan äitiys aivan ainutlaatuinen kokonaisuus, hyvine ja huonoine hetkineen.