Vuosi vauvakuplassa

Vuosi 2020 alkoi lumettomana. Se tuntui vitsiltä, kuin huhtikuulle jatkuvana marraskuuna. Maaliskuussa maailmankaikkeus pisti vitsilinkoon lisää kierroksia ja tuli poikkeusoloja, lomautuksia, sosiaalista eristäytymistä. Ne vaikuttivat koko loppuvuoteen. Ilmaan jäi roima annos epävarmuutta terveydestä ja hyvinvoinnista, maailman taloudesta, töistä, rahasta… Olen seurannut tätä kaikkea kuin kaukaa, vauvakuplasta.

Huomasin vauvakuplan muodostumisen jo alkuvuodesta. Työpaikalla puhalsi muutoksen tuulet, mutta tuuli ei enää kääntynyt suuntaani. Pikkuhiljaa minua ei enää kutsuttu oleellisiin palavereihin ja kokouksissa käytiin keskusteluja aivan kuin en olisi ollut paikalla. Samaan aikaan se sekä ärsytti, että herätteli tulevaan. Miksi suunnittelisin mitään uutta, kun en kuitenkaan olisi valvomassa niiden onnistumista.

Lopulta Korona pakotti irrottautumaan kokonaan arjesta ja vetäydyin lopuksi raskausajaksi Hollolaan rakentamaan pesää. Samalla, kun pesin vauvanvaatteita ja järjestelin lapsen huonetta tuunasin kuplaa ympärilleni. En osannut pelätä sairastumista tai taloudellista ahdinkoa, kun oli haalittava viimeisiä puuttuvia tarvikkeita sekä jännitettävä h-hetkeä.

Heti sen sekunnin jälkeen toukokuussa, kun lapsi syntyi, olisi ollut ihan sama, jos maailmalla olisi jyllännyt 3. maailman sota. Minä näin vain me. Paljon ihmetystä, opettelua ja uusien rutiinien hakemista. Toisaalla harmiteltiin, kuinka ei päästy perinteiselle ulkomaan matkalle. Me emme yrittäneetkään edes minnekään. Pelkkä uudistettu takapihakin tuntui jo mahtavalta ja 1,5 viikkoa mökillä oli seikkailu.

Syksy yritti tuoda lisää murheita. Miehen työpaikan tehdas ilmoitettiin suljettavan ja itse sain kuulla työnantajaltani, että tehtäväni aiotaan lopettaa. Miehen työt jäivät kuitenkin jatkumaan normaalisti ja omat työkuvioni selvenisivät vasta, kun palaisin töihin.

Sen saattoi jo melkein arvata, että kunhan lämpöasteet painuvat nollaan, toinen tautiaalto vyöryää ympärillemme. En siis ollut yhtään yllättynyt, että joulukuussa taas istumme eristyksistä. Vaikka meitä neljän seinän sisällä pyörii kokoajan kolme, kertaakaan en ole toivonut, että mies palaisi toimistolle tai lapsen voisi laittaa jonnekin hoitoon. Sen sijaan on ollut ihanaa, että mies on voinut etätyönsä ohella seurata lapsemme kasvua ja kehitystä joka päivä.

Elämä vauva kanssa on erilaista kuin ajattelin. Se on hitaampaa. Rauhallisempaa. Ja täynnä jokapäiväistä kikatusta. Joka aamu pinnasängyn pohjalta löytyy iloa pursuava tyttö. Joka ilta sänkyyn peitellään uusia asioita oppinut ja kokenut energiapommi. Ei siinä ehdi murehtia maailman menoa, kun täytyy miettiä, miten minä tuosta pienokaisesta kasvatan vastuuntuntoisen, rohkean, elämänmyötäisen, lempeän ja hyvinvoivan ihmisen.

Kun vuosi 2020 tekee loppuaan, minä pelkään, että vauvakuplani puhkeaa. Ensi vuoden puolella on pakko alkaa miettimään töihin paluuta, etsiä isompi asunto ja laskeskella, kuinka pitkälle kotihoidontuella elellään. Ennen pitkää onnellinen yhteiselomme kotona loppuu.

Vuosi 2020 on ollut hyvä meille. Toivottavasti vuonna 2021 elämä on hyvää myös vauvakuplan ulkopuolella.

Lapsi pilalla

Olisi kiva, jos lapsesta olisi yksi käyttöopas. Sellainen universaali kaikkeen pätevä, EU-standardoitu. Lopussa olisi aakkoshakemisto, josta voisi etsiä haluamansa kohdan vaivattomasti. Mutta ei. On sata suositusta, kehotusta ja kieltoa. Tuntuu, että olen rikkonut puolia niistä kielloista tietämättäni - kun ei ole sitä käyttöohjetta. Osan kanssa olen saanut pähkiä pääni puhki, käytänkö sitä globaalia amerikkalaista tutkimustietoa vai Suomen neuvolan suosituksia. Tein niin tai näin, lapsi on jo pilalla. Häntä ei ole kasvatettu kaikkien hyvien oppien mukaisesti.

Kaikkien kieltojen ja suositusten laajuus alkoi valjeta minulle neuvolan fyssari-ryhmävideopuhelussa. Siellä toinen äiti kysyi, että olihan se niin, että pientä lasta ei saanut vielä istuttaa sylissä, koska oli nähnyt linjalla toisen äidin pitävän lasta sylissään näin. Fyssari kertoi, että tämä oli totta. Liian pienen lapsen selkä ei vielä kestä istumista. No me oltiin se toinen äiti ja istuva lapsi. Meidän pikkuneiti nojaili sylissä käteeni niin kuin hän aika usein tekee. Olisipa joku kertonut tämän 2 kuukautta sitten!

Seuraavaksi kerrottiin, kuinka seisottaminen ennen aikojaan on pahaksi ja hyppykeinut ja taaperokärryt kiellettyjä. Myöhemmin tutkiskeltuani lista näistä kielletyistä asioista on vain jatkunut:

Nokkamukit ovat haitallisia, koska ne voivat aiheuttaa väärän nielaisumallin ja äännevirheitä.

Sitterissä vauvaa voi pitää vain lyhyitä aikoja, esimerkiksi 10-20 minuuttia, koska siinä istuessa lapsi käyttää yksipuolisesti vain vatsalihaksiaan. 

Samoin turvakaukalossa lasta ei suositella pidettävän pitkään tai nukutettavan.

Tv:n katselu on haitallista, koska “Suodattamaton ärsyketulva voi aiheuttaa pienelle lapselle peruuttamatonta haittaa”. 

Nukkumisasiat ne vasta säänneltyjä onkin: 

Unipesää ei saa käyttää perhepedissä. Tukes suosittelee, että unipesää käytetään vain, kun aikuinen on hereillä ja pystyy valvomaan vauvaa.

Sängyssä kosteussuojien käyttöä tulisi välttää, koska ne eivät päästä lävitseen ilmaa. Niiden rakenteen takia on olemassa vaara, että vauva ei saa happea, jos hän on jostain syystä kääntynyt vatsalleen ja on kasvot osittain vasten patjaa.

Perhepetiä ei tukehtumisvaaran takia suositella. Myös puoliunessa imettäminen on riski vauvalle.

Aikaisemmin kuin puolivuotiaana vauvan sängyn siirtämistä omaan huoneeseen ei suositella.

Irtopeiton sijaan suositellaan unipussia tai vastaavaa vaatetusta. Irtopeitto voi kietouta vauvan ympärille aiheuttaen tukehtumisriskin.

Vauvaa ei tule nukuttaa nojatuolissa, sohvassa eikä turvaistuimessa.

Tyynyjä tai pehmoleluja ei tule laittaa vauvan sänkyyn.

Kätkytkuoleman ehdottomasti merkittävin riskitekijä on vatsallaan nukuttaminen. Myös kylkiasento, pehmeä, upottava nukkumisalusta, vieressä nukuttaminen ja liiallinen kuumuus lisäävät riskiä.

Meillä on käytetty irtopeittoa, kosteussuojia, tyynyjä ja pehmoleluja sängyssä sekä nukutettu vierellä. Lapsi on nukkunut öitä kyljellään (auttoi vatsavaivoihin) ja päikkäreitä sohvalla (oli näköetäisyydellä). Ja ken äiti nyt ei olisi lastaan imettänyt puoliväsyneenä! Lapsi siirtyi 2 kuukautisena omaan sänkyynsä, omaan huoneeseensa. Sen jälkeen koko perheen unen laatu parani, kun en enää herännyt lapsen jokaiseen ynähdykseen eikä lapsi havahtunut aikuisten jutteluun. Nokkamukia olemme käyttäneet silloin tällöin soseruokailun yhteudessä. Hän on nukkunut sitterissä ja turvakaukalossa sekä katsonut sivusilmällä telkkaria. Lapsi on siis ihan pilalla!

Onneksi asioista on monenlaisia suosituksia. Esimerkiksi Vau.fi:n jutun mukaan perhepsykolofi Jaana Pajunen suosittelee, että lapsi nukkuu ainakin ensimmäiset kuukaudet vanhempiensa lähellä - mutta esim. Ranskassa suositellaan, että lapsi siirretään jo syntymästä lähtien omaan sänkyyn ja huoneeseen. Suurin osa kielloista ja suosituksista on tarkoitettu lapsen turvallisuuden takaamiseksi, mutta valtaosa ihmisistä selviää kuitenkin aikuiseksi näistä tietämättä. Lisäksi säännöt vaihtuvat usein. Kuten ystävänikin tokaisi "Vastahan nokkamukit oli ok!" -  ja mm. pienten lasten mediankäytön suosituksetkin ovat muuttuneet viime aikoina. Pitää myös muistaa, että valtaosa näistä säännöistä on kuitenkin vain suosituksia.

Haluisin nähdä sen lapsen, joka on kasvanut kaikkien oppien mukaisesti. Tuliko hänestä parempi ihminen? Oppiko hän kävelemään ennen aikojaan? Puhuiko R:iä ja S:siä ennen muita? Oliko hänellä onnellisempi lapsuus? Epäilen. Eiköhän tärkeintä ole kuitenkin rakastavat vanhemmat, jotka tekevät parhaansa lapsen kehityksen ja turvallisuuden eteen. Ja tuo meidän pilattu lapsi on sellaisenaan aivan täydellinen!

* Lähteen linkitetty väittämiin

Etsi kuvasta virhe. (P.s. Se ei ole lapsi)

Arjen pelastaja-appsit

Elän nykyään kännykkä liimautuneena toiseen käteen. Etsin viihdykettä, viestittelen läheisille ja ystäville sekä selaan verkkolehdistä uutisia pitkin päivää ja yötä. Kun supernanny jossain haastattelussa paasasi siitä, kuinka nykyäidit eivät nosta katsettaan kännykästä imettäessään, meinasin itkunauraa. Imetin pahimmillaan 8 kertaa, yhteensä n. 4 tuntia vuorokaudesta. Jos minun olisi se kaikki aika pitänyt vain tuijotella lasta, olisin tullut hulluksi. 

Kännykkä ei kuitenkaan ole vain viihdeväline. Se sisältää myös monta hyödyllistä sovellusta. Tässä lista meidän vauvaperheen arjen pelastajista eli Androidin parhaista appseista.

Listonic

Listonic on listausväline, joka toimii yleisimmin kauppalistan luonnissa. Hyödyllisintä siinä on se, että samaa listaa voi käsitellä monta ihmistä samaan aikaan, kuten meillä minä ja mieheni. Vielä silloin, kun mies kävi toimistolla töissä (eikä ollut kokoajan etänä), päivittelin pitkin päivää, mitä kaupasta tarvitaan. Kun mies lähti töistä, lista löytyi hänen kännykästään valmiina kauppareissua varten. Listaan oli helppo lisätä myös kuvia tuotteista (kuten se tietty pikkuhousunsuojapakkaus) sekä linkkejä, esim. resepteihin. Listonicista minulta löytyy myös joululahja-, mökkipakkaus- ja ruokaideat-lista.

Ostoslista Listonicissa

Huckleberry

Erilaisia sovelluksia vanhemmille löytyy liuta. Osassa seurataan lapsen kasvua ja annetaan vinkkejä kehitysvaiheista. Huckleberry babytracker on lapsen syöttöjen, unen ja vaipanvaihtojen seurantaväline. Sovelluksesta löytyy kalenteri, jonne voi lisätä milloin lapsi on imetetty, kakannut, nukkunut tai saanut esim. lääkkeet. Itse käytän sovellusta lähinnä lapsen syöntien seurantaan. Aloin käyttämään appsia, koska lapsen syntymän jälkeen saatoin herätä yöllä muistamatta olinko syöttänyt lapsen 5 minuuttia vai 3 tuntia sitten. Jos olisin imettänyt lasta liian usein, se olisi pahentanut hänen vatsavaivojaan. Mikäli lapsen unia olisi jaksanut merkkailla, sovelluksesta saisi myös vinkkejä unirytmin muokkaamiseen.

Lapsen syötöt, unet ja lääkkeet 

Google maps

Kaikkihan Google Mapsin tuntee, mutta oletteko hyödyntäneet sen sijainnin jakamista? Meillä tätä ominaisuutta käytetään silloin, kun pitää tavata puoliso jossain epämääräisessä paikassa. Jaan vain miehelle reaaliaikaisen sijaintini, niin hän osaa tulla samaan paikkaan. Samalla ominaisuudella näen myös, kuinka kaukana hän on sovitusta tapaamispaikasta, kun hän jakaa oman sijaintinsa.

Tori.fi

Torillekin löytyy appsi. Tätä on tullut käytettyä rutkasti, kun etsin lastenvaunuja, kantoliinaa, matkasänkyä ja kantoreppua käytettyinä sekä myynyt omia tavaroitani. Sovelluksen ainut ongelma on se, että se välillä unohtaa kirjautumistiedot ja joudut kaivella salasanoja uudestaan ja uudestaan.

Spotify

Spotify julkaisi juuri jokaisen vuoden 2020 soitetuimmat biisit. Minun top kolmoseen kuuluu lapsen nukutuskappaleita. Spotifystä löytyy myös nukutuskohinaa, sitä kaipaavalle. Tiesitkö, että soittolistaan saa myös uniajastuksen päälle? Tällöin ohjelma lopettaa soiton, kun valittu aikamääre on täynnä. Tämä on kätevä nimenomaan lapsen nukutuksessa. Kelloon 15 minuuttia, känny pinnasängyn viereen soimaan, itse telkkarin ääreen ja lapsi takuuvarmasti nukahtaa ...jos hänen vireystasonsa on oikea, soittolista mieluisa ja tähdet oikeassa asennossa.

Usko tai älä, tämä on
lapsen nukutuskappale.

WhatsApp

WhatsAppkin on tuttua kauraa monelle, mutta vasta nyt olen alkanut käyttämään sen videopuheluominaisuutta. Nyt, kun kasvokkain tapaaminen on pannassa, videopuhelut isovanhemmille on ollut kultaa arvokkaampia. Näin isovanhemmatkin näkevät livenä, kuinka lapsi on kasvanut ja kehittynyt. Isänpäivänä otettiin sekä lapsen, että vaarin ensimmäinen videopuhelu. Siinä olikin kummallakin ihmettelemistä!

Sitten on vielä Netflix, Yle Areena, Tiktok, Youtube, Instagram, Facebook... - näiden sovellusten avulla pysyin järjissäni pitkinä imetys- ja nukutusöinä.

Ja uskokaa minua, kun elää 24 tuntia vuorokaudessa lapsen kanssa, sitä tulee kyllä myös antaumuksella tuijoteltua. Parhaat hetket on kuitenkin ruudun ulkopuolella.

Koronaeristyksen actionlist

Täällä sitä taas ollaan - koronaeristyksessä. Myös Päijät-Häme on päätynyt pahimpaan leviämisvaiheeseen, mikä tarkoittaa, että kaikki harrasteet on peruttu, yli 10 henkilön kokoontumisia ei suositella ja kaikkialla pitää kulkea maskissa. 

Viime keväänä olin ihan tyytyväinen, kun etätyöpakko alkoi. Eipä tarvinnut matkata ruuhkajunassa Pääkaupunkiseudulle. Kun jouduin lomautetuksi kuukauden ajalle, olin innoissani, kun pääsin rakentamaan kotipesää tulevalle lapsoselle ajoissa. Mutta, kun viimeinen raskauskuukausi ja äitiysloma koitti, olin jo valmis palaamaan toimistolle töihin. Olin puunannut kotia jo ihan tarpeeksi ja samojen seinien jokapäiväinen tuijottelu kyllästytti. Siksi suhtaudun tähän loppuvuoden eristykseen tottuneen tyynenä pienen ahdistuksen välkkyessä horisontissa.

Jotta viimeinen kuukausi ennen joulun juhlapyhiä ei olisi pelkkää seinien tuijottelua, on tehtävä jotain! Laadin toimintalistan, jonka avulla aion tehdä koronaeristyksestä mukavaa puuhaa. Kopsaa mieleisesi tai tee oma listasi :)

Koronaeristyksen actionlist:

1. Opettele tekemään nutturaletti

Koronatukalle en pysty nyt tekemään mitään, koska lapsen takia en pääse kampaajalle silloin, kun olisi vapaita aikoja, joten paras ratkaisu on keksiä muita tapoja piilottaa kamala juurikasvu.

2. Kirjoita ystävälle

Tätä tulee nykyään tehtyä liian harvoin. Yleensä viestittely tulee hoidettua nopeilla whatsup- tai messenger-viesteillä, mutta mitä jos kerrankin kirjoittaisi kunnon kirjeen.

3. Käytä vaatekaappiin unohtuneita vaatteita. Karsi turhat.

Ikuinen projekti, vaatekaapin siivous! Aina sinne jää niitä "tätä käytän sitten, kun menen cocktail-kutsuille"-vaatteita. Milloinkohan se tapahtuisi?! Ehkä nyt on "Use it or Lose it!".

4. Soita videopuheluita tavallisen puhelun sijaan

Kun ystäviä ja läheisiä ei nyt uskalla nähdä kasvokkain, videopuhelun avulla saa edes jonkunlaisen tunteen läheisyydestä.

5. Piirrä

Vaikka harrastan piirtämistä aktiivisesti, aina sille ei tunnu löytyvän aikaa. Jos välineitä pitäisi kokoajan esillä, niihin olisi helpompi tarttua lyhyinäkin vapaahetkinä, lapsen päikkäreiden aikaan.

6. Leivo ja valmistele joulunameja

Leipominen on nopein tapa saada jouluntuntu kotiin. Ja kun pakkanen on täynnä omia leipomuksia, ei tarvitse käydä kaupoilla niin usein leipää ostamassa.

7. Lajittele lapsen liian pienet vaatteet

Humps vain ja lapsen yksi vaatekerta on liian pieni! Se kirjaimellisesti tapahtuu yhdessä yössä. Huono juttu on se, että liian pienet vaatteet jäävät pyörimään sopivankokoisten sekaan ja joka aamu käyn läpi rituaalin, jossa lapselle yritetään tunkea päälle liian pientä vaatetta. Nyt on aika käydä kaappi läpi!

8. Käytä viikon ajan huulipunaa

Omistan varmaan kymmenisen huulipunaa, mutta en koskaan käytä niitä. Jospa nyt harjoittelisin käyttämään niitä sen cocktail-mekon kanssa ja samalla tekisin arjesta glamouria 😬

9. Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita.

Otin äitiyslomani tavoitteeksi kehittää blogiani. Toistaiseksi se on jäänyt kaiken vaipanvaihdon, syöttöjen ja vauvakerhojen takia varjoon, mutt nyt vihdoinkin voin asialle jotain tehdä.

10. Tee ja lähetä joulukortit

Pari vuotta minulta jäi joulukorttien lähettäminen välistä, koska kaikki aika ja energia meni muuhun kiireeseen. Tänä vuonna aion ryhdistäytyä ja ekaa kertaa pääsen lähettämään niitä "Kattokaa, kuinka söpö lapseni on"-valokuvakortteja.

11. Ulkoile itseksesi

Ulkoilen muutenkin todella paljon, mutta normaalisti raahaan mukanani lastenvaunuja. Siksi reitit ja maastot täytyy suunnitella noille taisteluvaunuille sopiviksi. Nyt, kun koko perhe nököttää kotona, omaa aikaa jää vähän. Pikku lenkki aina silloin tällöin itsekseen tekisi terää.

12. Osallistu webinaareihin.

Webinaareja järjestetään nyt todella paljon: verkostoitumisia, musiikkiesityksiä, standuppia, joululauluja, koulutuksia, näytelmiä. Osa ilmaisia, osa maksullisia. Niiden avulla tuntee taas olevansa osa jotain yhteisöä.

13. Hanki joululahjat

Tänä vuonna pyrin ostamaan verkkokaupoista joululahjaksi vain suomalaista.

14. Koristele joulu

Kaiva ne pölyiset koristeet kaapin periltä esille ja verhoile koti joululla. Siinä kynttilän valossa on sitten mukava ihailla tulosta ja siemailla vähän glögiä. Sitten ei koronaeristykset haittaa tippaakaan!

Vauvavuoden tavara-allergiaa

Olin aikoinaan töissä tarvikkeita myyvässä yrityksessä, josta sai vähän väliä erilaisia näytteitä kotiin: persoonallisia kyniä, tyylikkäitä vihkoja, hajustettuja pesuaineita ja vänkiä laitteita. Aluksi oli kivaa kerätä erilaisia tavaroita. Sitten joka kaapista alkoi löytymään kourallinen kyniä. Omia vihkoja oli ostoslistoille, muistutuksille, runoille, päiväkirjamerkinnöille ja lurituksille. Pesuaineilla olisi pessyt urheilustadionin. Tällöin minuun tarttui tavara-allergia. En halunnut enää yhtään turhaa tavaraa talouteeni. Kun joku tarjosi minulle halpaa mainoskynää, hän sai vastaukseksi vihaisen mulkaisun. Vauvavuosi on taas ruokkinut tavara-allergiaani.

Asuntomme on nykyään kolmio, joten teoriassa sopiva kolmelle hengelle - mutta todellisuudessa sen seinät alkavat kaatua päälle. Jokainen kaappi pursuaa yli äyräiden ja jopa sängynaluset on hyödynnetty säilömispaikkoina. Vauvavuoteen kuuluu yllättävän paljon erilaisia tarvikkeita, osa hyödyllisiä, osa turhia. Valitettavasti sen turhuuden tajuaa vasta, kun tavara on hankittu ja testattu. Kaikki tavarat maksavat myös paljon rahaa - ja sepä vasta on ärsyttävää, kun hankkii jonkun tarpeelliseksi luulemansa esineen ja myöhemmin huomaa sen turhaksi. Siksi hankimme tai saimme todella paljon tavaroita käytettyinä.

Jos tämä jotain tuoretta äitiä auttaa, tässä lista meidän talouden turhakkeista ja tarpeellisista tamineista:

Turvakaukalo - very important! Et pääse synnäriltä kotiin ilman tätä, vaikka et autoa omistaisikaan. Mikäli hankit turvakaukaloa käytettynä, kannattaa olla tarkkana kauanko ja miten sitä on käytetty aiemmin. Me ostimme kaukalon ystävältä, joten tiesimme, että se oli ollut käytössä vain vuoden, eikä ollut mukana missään onnettomuudessa.

Lastenvaunut - tietysti tärkeät. Näiden hankinta on ehkä se raskausajan tärkein ja vaikein homma. Merkkejä ja malleja, kun on miljoonia. Me ostimme omamme käytettynä ⅓ hintaan siitä, mitä ne olisivat maksaneet uutena. Mielestäni on tärkeämpää löytää omaan käyttötarkoitukseen sopivat lastenvaunut, kuin että ne olisivat uutuuden prameat. 

Kantoliina/kantoreppu - meille tosi tarpeellinen, mutta pärjää ilmankin. Kantoliinaa käytimme luontoretkillä ensimmäiset 3 kk ja sitten siirryimme kantoreppuun.

Amme - Turha. Kuvitelmissani vauva iloisesti jokeltelee vannassa, kun sitä kylvetetään. Todellisuudessa se oli yhtä huutoa. Suihkussa käyminen vauvan kanssa olikin sitten helpompaa.

Vaipparoskis - Turha. Jotkut satsaavat umpioroskikseen, jossa jokainen vaippa pyöritellään muoviin, sille lauletaan rituaalinen manauslaulu ja perään heitetään vielä vihkivettä hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Meillä on käytössä tavallinen paperiroskis. Kun käytetty vaippa taitellaan pieneksi tiiviiksi paketiksi käytön jälkeen, ei hajutkaa karkaa siitä. Jos roskia säilöisi sisätiloissa pari viikkoa, varmaan hajutkit yltyisi hirviömäisiksi - mutta meillä ainakin alussa jätöksiä syntyi niin tiuhalla tahdilla, että roskis piti tyhjentää jopa parin päivän välein. 

Erillinen hoitopöytä - Turha. Tähän käy joku vanha lipasto tai pesukoneen päällinen.

Leikkimatto ja lelukaari - ihan kiva olla, mutta toisaalta turha. Vilttikin kelpaa. Vauva ei valita vaikka sillä ei ole uusinta muotimattoa. 

Pinnasänky - tarpeellinen vasta sitten, kun olette valmiit siirtämään lapsen omaan sänkyyn - milloin se sitten onkin parin kuukauden ja 17 ikävuoden välillä. Meillä tämä tapahtui 2 kk ikäisenä. Minut oli kuulemma lapsena laitettu nukkumaan omaan sänkyyn ja huoneeseen jo heti synnäriltä tultaessa - ja jäin siitäkin eloon!

Sitteri - periaatteessa ihan hyvä omistaa. Meidän lapsi viihtyy siinä harvoin, mutta välillä vatsavaivoja kärsiessään sitteriä tarvittiin mukavan tärinän aiheuttajaksi helpottamaan lapsen oloa.

Rintapumppu - Käsikäyttöisellä rintapumpulla voisin heittää vesilintua, eli turha. Sen kanssa saa jännetuppitulehduksen. Nyt jos satsaisin rintapumppuun hankkisin sähkökäyttöisen - mutta yksinkertaisella alipainepumpulla saa myös pumppailtua syöttöjen yhteydessä suht kätevästi. Etukäteen ajattelin, että pumppailen tosi paljon, jotta mieskin saa syöttää lasta. Lopulta en sitten jaksanutkaan. Helpompaa oli vain toimia itse ruoka-automaattina.

Nämä tarpeellisuusarviot perustuvat meidän perheen kokemukseen. Jollekin muulle meidän turhat on varmasti hyödyllisiä - ja toisinpäin.

Hollola-life

Puolitoista vuotta sitten muutin suurimman osan tavaroistani Hollolaan, vuosi sitten siirsin Maistraatin kirjat ja puoli vuotta sitten viimein kärräsin viimeisimmätkin tavarani rippeet tänne Espoon työasunnosta. Vasta silloin minusta oikeasti tuli mielessäni hollolalainen. Hollolalaisuus ei tarkoittanut vain tavaroiden muuttoa, vaan koko ajatusmaailman muutosta.

Ensimmäiset erot pääkaupunkiseudun ja tämän maalaiskunnan välillä huomasin bussissa - tai linkussa, kuten täällä sanotaan. Nousin lähes tyhjään linja-autoon ja sain matkata Lahdesta Hollolaan rauhallisessa hiljaisuudessa. Kun viimein yksi matkustajista oli jäämässä kyydistä, hän pysäytysnappia painettuaan kipitteli keskioville. Bussi hidasti, ovet avautuivat ja matkustajan ääni kajahti kirkkaasti käytävällä. "Kiitos!", hän huikkasi ja poistui kyydistä. Olin tippua penkiltäni hiljaisuuden rikkoutuessa. Sama toistui jokaisen matkalaisen jäädessä kyydistä.

Kun tuli minun vuoroni poistua, emmin. Pääkaupunkiseudulla busseissa oli toki kokoajan ahtaampaa ja kovempi melu, mutta siellä matkustettiin silti omissa oloissa, eikä muita matkalaisia häiritä huudoilla. Totesin, että tämä on varmaan sitä maalaisseudun lähimmäisen lämpöä ja huikkasin kiitokset lähtiessäni.

Seuraavalla bussimatkalla tuo lähimmäisen lämpö oli syvästi mielessäni, kun uskaltauduin kysymään kuskilta neuvoa. En ollut ihan varma, mitä kautta bussi kulki ja kysyin menisikö se määränpääni kautta. Autonkuljettaja käänsi penkiltään päätään, tarkasteli minua hetken ja tokaisi "Jaa-a, enpä kyllä tiedä." Sitten hän käänsi päänsä takaisin menosuuntaan keskustelun päättymisen merkiksi. Tyrmistyneenä nousin bussista ja lähdin kännykällä selvittelemään reittivalintaani. Ei se sitten tainnutkaan olla päijät-hämäläistä lähimmäisen lämpöä, ajattelin. Samanlaiseen "mitäs sä nyt tuut kyselee?"-asenteeseen törmäsin myöhemmin muuallakin.

Nyt 1,5 vuoden jälkeen alan ymmärtämään tätä Hollola-lifeä. Täällä maalla eletään periaatteessa kauenpana toisistaan, mutta silti lähellä. Pihalla naapurit moikkaavat, mutta eivät tuppaa kylään. Lenkkipoluilla satunnaiset vastaantulijat saattavat tulla juttelemaan, mutta muihin pidetään kohtelias välimatka ja annetaan mahdollisuus perääntyä keskustelusta. Keskusteluissa ollaan suoria ja välittömiä. Jos bussikuski ei tiedä, mitä kautta kuljetaan, ei sitä jäädä vatvomaan. 

Asiat tapahtuvat omalla ajallaan. Linja-autot lähtevät päätepysäkiltä ajallaan, mutta välipysäkeillä on turha katsella virallisia aikatauluja. Täällä nauretaan tulospaineille ja kaiken mittaroinnille. Tärkeämpää on tekeminen ja työn jälki - se miltä ihmisestä tuntuu, ei se, miltä asiat näyttävät. Hollolassa parasta on luonto ja ulkoilumahdollisuudet. Talvella hiihtoladut alkavat miltei takapihalta. Lähimmälle kaupalle kävelee vartissa. Kunnan palvelut löytyvät kaikki samasta keskittymästä ja lääkärille saa ajan tarvittaessa nopeasti. 

Hollolalaisuus tarkoittaa minulle tietynlaista kiireettömyyttä, välittömyyttä, toisten yksityisyyden kunnioittamista, mutta silti välittämistä. Monen vuoden pääkaupunkiseutulaisen kiireen ja suorittamisen jälkeen tämä hollolalaisuus tekee ihan hyvää.

 

Uusi elämä

Eräänä päivänä heräsin Hollolasta kotiäitinä. Voisin vaikka vannoa, että siitä on vain pari kuukautta, kun olin vielä kiireinen uranainen Espoosta - mutta todellisuudessa lapsen syntymästä on jo 5 kuukautta. En vieläkään osaa käsittää, kuinka valtavasti elämä on muuttunut puolessa vuodessa. Eikä vain vanhemmuuden takia - vaan koko maailma on muuttunut.

Kun 10 maissa havahdun hereille omasta sängystä, vieressä tuhisee lapsi. Yön aikana heräsimme kahdesti syömään. Kasin maissa siirsin lapsen viereeni nukkumaan, kun mies oli lähtenyt töihin. Vuosi sitten olisin ollut jo töissä, pitänyt pari palaveria ja vastannut tusinaan sähköpostia. Äitiyslomalla aika kulkee omaa tahtiaan. Yhdessä päivässä en saa aikaiseksi mitään, mutta yhdessä yössä lapsi tuntuu kasvavan ainakin yhden vaatenumeron verran. Se on kuin aikaparadoksi. Toisaalta mitään ei tapahdu - toisaalta tapahtuu vaikka mitä.

Viime viikolla lapsi viimeinkin alkoi kierähtelemään selältä vatsalle. Seurasimme miehen kanssa yrityksiä kuin suurempaakin sirkusshowta. Kaikki muut samanikäiset lapset osasivat nämä temput jo kuukausi sitten. En tiedä osaanko enää keskustella ns. normaaleista aiheista. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, alan selittämään silmät kiiluen, kuinka lapsi on juuri oppinut tarraamaan jalkoihinsa - aivan, kuin hän olisi löytänyt atomin ytimen ja ehdolla Nobelin fysiikan palkinnolle. Onneksi on vertaistukea. Muut äidit ymmärtävät hulluuteni. Turha oli raskausaikana hokea, että "musta ei tuu sitt sellasta äitiä, joka puhuu vaan lapsistaan". Ei ole mitään muita puheenaiheita. Elämässä ei yksinkertaisesti tapahdu muuta!

Tuntuu kuin olisin pudonnut Liisan kaninkolosta toiseen maailmaan. Kaukana ovat pääkaupunkiseudun työkiireet ja tulospaineet. Vielä keväällä suunnittelin, että syksyllä sitten reissaan junalla moikkaamaan kavereita ja työkavereita vauvan kanssa. Pandemia on vienyt viimeisimmänkin innon matkustaa Helsinkiin. Täällä maalla olemme turvassa väenpaljoudelta ja ahtaudelta. Niinä päivinä, kun matkustan bussilla Lahden keskustaan, tuskailen sitä, kuinka lähelle ihmiset tulevat - rattaiden kanssa, kun ei pääse niin kätevästi karkuun.

Vuosi sitten suurimmat haasteeni olivat, kuinka saada markkinointibudjetti kestämään koko vuodelle ja saada sillä parhaat tulokset. Nyt laskeskelen syöttövälejä ja yritän hahmottaa kaupungilta parhaita paikkoja imettää ja vaihtaa vaipat. Kun näen somessa kuvia illanvietoista kaupungin vilinässä, se tuntuu niin vieraalta. Missä vaiheessa näin kävi? Missä vaiheessa "aikuistuin" ja aloin arvostaa rauhallista kotielämää? 

Mikä sitten ei ole muuttunut? Me olemme edelleen miehen kanssa tiimi. Kun ennen laadimme kesäksi sotasuunnitelmia Euroopan valloitukseen, nyt punomme juonia lapsen nukuttamiseen. Kun toinen väsyy hyssyttelyyn ja hytkyttelyyn, toinen astuu tilalle. Illalla sänkyyn nukahtaa kaksi yhtälailla väsynyttä vanhempaa. Euroopanvalloituksia ja yhteistä aikaa on ikävä, mutta ilman lastakin reissaaminen on nyt mahdotonta.

Kun vihdoin palaan äitiysloman jälkeen työelämään, toivon, että voin pitää palan tästä maailmasta: maaseudun rauhallisen ajatusmaailman, ihmisläheisyyden, turhan stressin välttelyn ja seesteisyyden - mutta sitä ennen tämä maailma ehtii muuttua vielä moneen kertaan - toivottavasti parempaan suuntaan.

Menestyksen tiellä

Jostain kumman syystä olen aina ajatellut, että elämässä pitää menestyä. Kun en ole mikään huippu-urheilija, menestys on tarkoittanut tekemisen ja työnteon kautta onnistumista. En ole halunnut tyytyä tekemään yhtä ja samaa asiaa työkseni 20 vuodeksi vaan pyrkinyt kehittymään ja etenemään urallani. Sitä onkin tapahtunut pienin askelin. Silti aina välillä mietin, miksi jotkut muut menestyvät enemmän kuin minä?

Tapasin kerran edellisessä elämässä miehen, joka varasteli sanoja. Yhteisten tapaamisten jälkeen hän toisteli minulta kuulemiaan faktoja ja ideoita ominaan. Aluksi tämä oli hassua. Se oli kuin roolinäytelmä, jossa hän esiintyi suurena asiantuntija, vaikka hänellä ei ollut asioista omaa kokemusta. Mutta, kun mies menestyi roolissaan, aloin ymmärtää miksi hän eteni urallaan enkä minä. Hänellä oli jotain, mitä minulle ei ollut: röyhkeyttä!

Jotta minäkin olisin saanut mainetta ja kunniaa, minun olisi pitänyt tapaamisissa kailottaa saavutuksistani, nostaa osaamistani esille tilanteessa kuin tilanteessa sekä suurennella, rehennellä ja ottaa voitot nimiini. Niinhän se menee: kuka katin häntää nostaisi, ellei katti itse. Tässä on vain yksi ongelma: minä en osaa olla sellainen ihminen.

Noina päivinä tajusin myös, miten en halua edetä urallani. Menestyminen ei ole sen arvoista, jos

1. Se tapahtuu toisten kustannuksella.

2. Se perustuu suurille puheille, eikä oikeille teoille.

3. Kunnia kuuluisi muille.

4. Se on vaatinut valheita tai valkoisten valheiden välittämistä.

5. Sen takia pitää teeskennellä olevansa jotain muuta kuin on.

6. Sen saamiseksi on kierretty lakia tai rikottu yhteistä moraalia.

Voi hyvin olla, että näiden sinisilmäisten aatosten takia, en tule menestymään yhtä hyvin kuin tuo sanoja varasteleva mies - mutta ainakin pystyn elämään itseni kanssa - ja toisaalta ehkä nyt vanhempaanvapaan pituisella tauolla, olisi korkea aika miettiä uudestaan, mitä menestys on.

Tämän haluan opettaa sinulle

Nyt, kun olen tässä 4 kuukautta yrittänyt kasvattaa toista ihmistä, olen alkanut miettimään, mitä arvoja arvostan ja minkälaisen lapsestani toivoisin kasvavan. Yhtäkkiä mielessä on pyörinyt ne sadat epäonnistumiset, menetykset, kolhut, voitot, saavutukset ja ilon hetket, joita olen saanut kokea. Jotenkin toivoisin, että lapseni säästyisi niistä kovimmilta - mutta todellisuudessa hän tulee kulkemaan omaa polkuaan. Ennen pitkään hän kokee omat rakkautensa ja surunsa. Sitä ennen toivon, että pystyn tartuttamaan häneen joitakin itse oivaltamiani ajatuksia, jotta haasteiden kohtaaminen olisi helpompaa:

Suhtaudu ihmisiin lempeydellä. Me jokainen olemme epävarmoja hyväksytäänkö meidät sellaisena kuin olemme. 

Jos joku käyttäytyy ilkeästi sinua kohtaan, älä provosoidu. Ilkeästi käyttäytyvät ihmiset käyvät omaa kamppailuaan, joka ei johdu sinusta.

Älä mieti, mitä muut ajattelevat sinusta. Kylmä totuus on, että suurin osa ihmisistä ajattelee vain omia asioitaan, eivät sinua.

Elämässä kuuluu välillä epäonnistua. Vain niin oppii. Joskus sitä oppii uuden taidon, joskus oppii, ettei joku taito ole sinua varten. Kaikkea ei tarvitse osata.

Työ on vain työ. Valitse työ, jossa viihdyt 8 tuntia päivässä. Tee aina parhaasi, mutta jos se ei riitä, muista että myös muita töitä ja työpaikkoja löytyy.

Myös kilteille, hyville ihmisille tapahtuu huonoja asioita - vaikkeivat he niitä ansaitsekaan.

Toisten kadehtiminen on turhaa. Aina löytyy ihmisiä, joilla on enemmän rahaa, parempi palkka, enemmän ystäviä ja mielenkiintoisempi elämä. Kadehtimisen sijaan pidä huolta ystävistäsi ja perheestäsi ja täytä elämäsi itseäsi kiinnostavilla asioilla.

Saat olla eri mieltä muiden kanssa. Vaikka toinen olisi eri mieltä kanssasi, häntä ei tarvitse vihata tai väheksyä. Joskus voi olla samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä.

Tarkista aina faktat, ennen kuin jaat tietoa.

Kaikki rakkaudet eivät pääty onnelliseen loppuun asti. Joskus on suurinta rakkautta luopua - eikä see tee koetuista hyvistä hetkistä yhtään vähempiarvoisia.

Älä tuomitse asioita vain koska muut tuomitsevat. Muodosta oma mielipiteesi perustuen tosiasioihin.

Uskalla olla höpsö, herkkä ja hauras. Itke, kun siltä tuntuu. Älä pidä tunteita sisällä, muuten ne patoutuvat.

Anna muiden olla erilaisia. Se ei vie sinulta mitään, vaan tuo väriä elämään.

Parhaat neuvot lapsivuodeaikaan

Meidän "pötkylä" on kohta 3 kuukautta. Aika kuluu ihan älyttömän nopeasti vauvan kanssa. Vasta, kun tapasin tuttavan 2 viikkoisen lapsen, muistin kuinka haastavaa alussa oli. Siitä tuntuu olevan ikuisuus ja äkkiä sitä unohtaa kaikki alun vaikeudet. Siksi ajattelin kirjata muistiin parhaat neuvot, joita sain tuolle ajalle:

"Ensimmäiset 2 viikkoa ovat kaikista rankimmat." Tämä on totta. Synnytyksen jälkeen kroppa on ihan sekaisin. Se on juuri käynyt läpi tulivuorenpurkauksen, sisuskalut on eri paikoilla kuin ennen ja alkava imetys vie valtavasti energiaa. Nukuttua tulee miten sattuu, eikä sitä oikein edes tiedä, onko väsynyt vai pirteä. Hormonit sekoittavat pään ja sitä itkee mitä ihmeellisimmille asioille, surusta, ilosta tai hämmennyksestä. Yhtenä päivänä mies löysi minut vollottamasta sohvalta. Katsoin söpöjä koiravideoita.

Vaikka synnytyksestä selvisi ilman isompia vammoja, kaikki sohvalla makaamista suurempi tuntui urheilusuoritukselta. Huoneesta toiseen liikkuminen sai läähättämään. Vie aikansa, että kroppa palautuu. Ja p.s. Ei ne raskauskilot katoa ihan yössä. Siihenkin menee aikaa. Kun yhdistät nämä kaikki vaivat ja uuden tulokkaan kanssa selviytymiseen kotona, lopputulos voi tuntua kestämättömältä. Kun sitä ei vielä tiedä, miten lapsi toimii ja miten asiat pitäisi tehdä, itku voi tulla pienemmästäkin vastoinkäymisestä. Silloin on hyvä muistaa, että ennen pitkää asiat helpottuvat, vauvan hoito rutinoituu, energiat palaavat ja opit tunnistamaan vauvan tarpeet ihan erilailla.

"Kuukauden päästä sinulla on ihan eri vauva edessä." Näin sanoi neuvolan täti ensimmäisillä viikoilla, kun ihmettelin, miksi lapsi itkee ilman selkeää syytä. Ja niin se oli. Lapsi kasvaa ja kehittyy kamalalla vauhdilla. Alussa se on vain tissiä imevä, vaunussa möllöttävä, vaipan sisältöjä tuottava pötkilö. Silloin sen itkulla ei ollut sävyjä ja joka kerta piti käydä läpi tarkistuslista "nälkä-vaipat-masuvaivat-kylmä/kuuma", jotta keksi, mitä sitä vaivasi. Yhtäkkiä sinulla onkin edessä silmiin tuijotteleva, hymyillen jokelteva jälkeläinen, joka yrittää tarttua kaikkeen kiinnostavaan. Itkuunkin tulee sävyjä, joista tunnistaa mistä vaivasta on kyse. Ja tämä kaikki vain yhdessä kuukaudessa! Ja kun näet ne ensimmäiset hymyt, unohdat alkuvaiheiden vaikeudet.

"Se on vaan vaihe", on äitien tapa lohduttaa toisiaan aina, kun jotain rankkaa tapahtuu. Ja niitä vaiheita riittää! Jotkut kestää 18 vuotta, toiset 2 päivää, kolmannet pari kuukautta. On suoliston kehittymistä, tiheänimunkausia, d-vitamiinin käyttöönottoa, rokotteiden jälkivaikutuksia, hampaiden tuloa yms. On hyvä muistaa, että kaikki vaiheet päättyvät aina ajallaan. 

"Vauvaan kiintyminen ei tapahdu aina hetkessä." Ennen synnytystä yksi pelkoni oli, mitä jos en kiinny lapseeni. Se voi kuulostaa hassulta, mutta kuulemma tunne on aika yleinen. Tähän hyvä ystäväni, synnytyssairaalassa työskentelevä 4 lapsen äiti, sanoi, että se on ihan normaalia. Eihän kukaan äiti tunne todella lastaan ennen syntymää. Sitä ennen lapsi on vain muljahduksia vatsassa, potkuja ja sykettä. Vasta, kun lapsi syntyy, sen pikkuhiljaa kehittyvään persoonaan voi alkaa tutustua. Sitä mukaa, kun vauva kasvaa ja kehittyy, myös vanhempien kiintyminen kasvaa.

"Koskaan ei voi tietää, minkälainen isä miehestä tulee." Vaikka mies kuinka toivoisi lasta, se voi yllättää, miten hän käyttäytyy uuden tulokkaan kanssa. Jotkut eivät esimerkiksi kestä vauvan itkua, omaa väsymystä tai huomion puutetta. Toiset jättävät vauvan hoidon sillä selityksellä, että lapsen äiti tekee sen paremmin. Mutta asiat voivat yllättää myös positiivisesti. Itse jännitin jääköhän lapsen hoito kokonaan harteilleni, mutta mieheni ottikin isän roolin luontevasti vastaan. Hän hoitaa pikkuista siinä, missä minäkin, tarjoutuu väsyttävinä öinä vaihtamaan vaipan ja hytkyttelemään itkevää lasta - vaikka joutuu aamulla lähtemään töihin - sekä ottaa vauvan töiden jälkeen sohvalle jutustelemaan. Joskus jopa melkein kisaamme siitä, kumpi saa ottaa vauvan syliin ja saa palkinnoksi sen valloittavan hymyn.

"Muista juoda". Mikäli päädyt täysimetykseen, pidä vesipullo mukanasi aina. Imetys vaikuttaa kropan nestetasapainoon ja tätä kautta jaksamiseen. Tämä oli yksi syy, miksi heti synnytyksen jälkeen olin aivan kanttuvei pitkän aikaa. Kun aloin muistaa juoda säännöllisesti, olo tokeni huomattavasti. Vasta nyt ymmärrän, miksi raskausvaiheessa osa äideistä vaahtosi, kuinka lastenvaunuissa pitää olla lisävarusteena mukiteline.

Ja vielä omat opit:

• Vauvan pyyhe kannattaa olla vaalea, jotta erotat parhaiten onko siinä kakkaa.

• Kun kuulet kakkaplörinän valahtavan vaippaan. Odota hetki. Sitä todennäköisesti tulee lisää. Mutta toimi kuitenkin tarpeeksi nopeasti, jotta kyseinen satsi ei leviä housuihin, selkään, niskaan ja kaikkeen, mitä on ympärillä.

• Pidä huolta, että teidän taloudessa joku nukkuu välillä hyvin. Mikään ei ole pahinta kuin 2 väsynyttä vanhempaa ja kitisevä vauva. 

• Harsoja ei voi olla liikaa.

• Vieraassa paikassa, vuoraa vaipanvaihtopiste pyyhkeillä tai harsoilla. Yllätyskakka hoitopöydällä ei ole mikään kiva juttu. Ja siivousyrityksistä huolimatta, sitä sotkua ei ole mukava jättää jälkeensä.

• Reissussa tutti kannattaa olla tuttinauhalla kiinni. Auta armias, jos se ainut mukana oleva tutti tippuu kuralätäkköön tai yleisen vessan roskikseen (niin kuin meillä)  ja joudutte loppureissun olemaan ilman.