Elämäni vaikein vuosi & roppakaupalla hyvää

Kun tämä vuosi alkoi, pääni oli aivan tyhjä. En tiennyt, mitä odottaa tai minne suunnata. Edellisenä vuotena olin saanut opinnot päätökseen ja nyt vain odotin jonkunlaista vinkkiä siihen, mitä minun pitäisi elämälläni tehdä seuraavaksi. Sitten yhtäkkiä joku teki päätöksen puolestani ja kaikki muuttui.

Koko kevät meni erosta toipuessa. Piti ajatella tulevaisuutta uudelta kantilta, nähdä omat vahvuudet kaiken keskellä, selvitä arjesta yksin, pitää kiinni siitä, mitä piti tärkeänä, eikä luopua arvoistaan ja oppia taas luottamaan.

Kesä oli uuden kokeilua, huolettomuuden harjoittelua, seikkailuja, uusia ystäviä ja itsensä ylittämistä. Kun syksy saapui, luulin jo, että vaikeimmat ajat olivat takana, mutta sitten työpaikalleni iski yt-neuvottelut ja päädyin neuvottelevaksi osapuoleksi henkilöstön edustajistoon. Ihmisten elämästä neuvottelu on sydäntä raatavaa hommaa ja tuloksena oli monta huonosti nukuttua yötä.

Loppu syksy meni matkustellessa sekä työn, että vapaa-ajan puitteissa. Välillä kävin kotona vain vaihtamassa laukkua ja kalenterini oli aikataulutettu joka sekunnille. Vähemmästäkin väsyy ja vaikka matkustaminen on kivaa, välillä unelmoin vain viikonlopusta, jolloin saisi vain olla kotona.

Nyt, kun vuosi lähenee loppuaan, pakko sanoa, että vaikka vuosi oli vaikea, se sisälsi myös roppakaupalla hyvää.

• Opin itsestäni paljon. Osaan ja uskallan, kun vain jätän turhan hermoilun. 
• Tajusin, että minulla on todella paljon, ihania ystäviä, eivätkä hyvät ystävyyssuhteet katoa vaikka elämäntilanteet muuttuisivat. 
• Elämässäni on pieni karvatassu, joka riemastuttaa olemuksellaan joka viikko ja pitää minut liikkeellä huonollakin säällä. 
• Terveyteni on pysyny stabiilina ja, vaikka välillä kipuilenkin, pahemminkin voisi olla.
• Minulla on työ, jossa saan näyttää kynteni ja kehittyä jatkuvasti.
• Saan olla kiitollinen, että minulla on perhe, joka tukee vaikeina hetkinä ja pitää yhteyttä säännöllisesti - sitä ei ole kaikilla. 
• Ja vaikka ajattelinkin, etten varmasti enää koskaan rakastuisi vakavasti ja luottaisi toiseen ihmiseen, olen kuin ihmeen kautta löytänyt ihmisen, jolle voin uskoa salaisuuteni ja jonka ajatteleminenkin saa hymyilemään ja sydämen hakkaamaan lujempaa. 

Oikeastaan en malta odottaa, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Ja tiedän, että tämä vuosi tuskin tulee olemaan koko elämäni vaikein vuosi - vaikeampia on varmasti edessä - mutta tämän vuoden perusteella voin sanoa, että kyllä minä pärjään. Eihän minun tarvitse kestää mitään yksin. Kiitos siitä ystävät ja rakkaat!

All I want for Christmas...

Jes! Joulu on kohta täällä!

Joulu on yksi suosikki ajankohdistani. Silloin koko perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, syödään ihan liikaa, todella lyhyessä ajassa, pelataan vanhoja lautapelejä, joiden vastaukset kaikki muistavat ulkoa ja annetaan ja saadaan hartaudella paketoituja lahjoja - jotka joulun jälkeen löytyisivät alennusmyynnistä puolet halvemmalla.

Tänä vuonna toivon joulupukilta:

• Lisää aikaa. Tuntuu, että on koko ajan kiire, niin vapaa-ajalla kuin töissä. Koko syksy on töissä ollut yhtä todo-listaa ja aikataulutettua kalenterointia. Jos saisin lisää aikaa, käyttäisin sen ystävien kanssa olemiseen, pikkukoiran kanssa leikkimiseen, oman kullan kainalossa makoiluun, uusien harrastusten kokeiluun ja päivälehden ja kahvikupin kanssa olohuoneen sohvalla rentoutumiseen.
• Lämmin kesä. Viime kesä oli surkein ikinä sään puolesta. Jos ensi kesänä saisi edes viikon yli 25 astetta ja aurinkoa - mieluiten loma-aikaan. Ja lupaan, että en sitten valita liiasta kuumuudesta!
• Terveyttä - niin itselle kuin muille. Kipuilu on pepusta. Samoin flunssat.
• Valoa. Ulkona maa on niin musta, että se imee kaiken valon. Iltalenkillä en enää nää mihin se koira on jätöksensä jättänyt. Jos saisi kunnolla lunta, se valaisisi kummasti ympäristöä - tai edes otsalampun.
• Pitkiä hermoja ja ymmärrystä. Välillä, kun joku toinen töksäyttää oikein kunnolla päin naamaa, tekisi mieli kääriä hihat ja vetästä oikein kunnolla samalla mitalla takaisin. Mutta viisainta olisi astua askel takaisin päin, vetäistä henkeä ja miettiä mikä huonon käytöksen tai loukkauksen taustalla todella on. Miksi henkilöllä on niin paha mieli. Usein syy ei ole se, miltä näyttää.
• Ja maailman rauhaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Elämän kiertokulku

Homma menee jotenkuten näin: Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan tyytyväinen. Jotain vähän niin kuin puuttuu: kivempi työ/jännempi puoliso/kauniinpi koti/ihanampi arki. Haaveilet siitä salaa, mutta et jaksa kuitenkaan tehdä asialle mitään.

Haudot unelmiasi viikko/kuukausi/vuosikymmen kaupalla ja lopulta rohkaistut. Jotain täytyy tehdä! Uskallat asettaa tavoitteita ja uskot, että jossain tuolla on hyväpalkkainen työpaikka/Hugh Jackmanin näköinen uros/asunto suoraan House and living -lehdestä/jännittävä harrastus - joka odottaa sinua.

Olet valmis luopumaan vanhasta. Et enää panosta nykyisen työpaikkasi kehitystavoitteisiin/se Spede Pasasta muistuttava ex-miehesi muuttaa pois/pintaremontoit vanhaa asuntoasi myyntikuntoon/jätät loput kymppikerran kuntosalikortista käyttämättä, koska se maastavetolaitteen vängertäminen yksin salilla, on vaan niin ihan hiton tylsää!

Selailet silmät kiiluen netin rekrytointisivuja ja haet kaikkiin paikkoihin, joihin sinulla on pätevyyksiä - tai vaikka ei olisikaan / Laitat Tinderin laulamaan ja kirjoittelet kaikille Hugh Jackmaniä muistuttaville komistuksille / Juokset asuntonäytöissä ja hipelöit kymmenien liian kalliiden huoneistojen keittiöpintoja ja lattioita/ suuntaat urheilukauppaan ostamaan upouusia sukellusvälineitä vaikka et ole vielä ehtinyt varaamaan syvänmerensukelluskurssiakaan - saati ottaa selvää siitä, mitä siihen vaaditaan. Välillä koet joitakin takaiskuja, mutta jaksat silti uskoa tavoitteisiisi.

Sitten se oikea löytyy! Trendikäs digimarkkinointityö mediatalosta/seurallinen ja urheilullinen Teppo Lohjalta/merinäköalallinen kaksio Vuosaaresta/kerran viikossa kokoontuva twerkkausryhmä lähi-liikuntasalilla. Olet aivan rakastunut! Kaikki on uutta ja jännää. Uusi elämäntilanteesi tuo mukanaan paljon mielenkiintoisia ja mieltäavartavia kokemuksia/näkemyksiä/ihmisiä/näköaloja. Pian et enää muista minkälaista elämäsi oli ennen.

Parissa viikossa/kuukaudessa/vuosikymmenessä uuden elämän uutuuden viehätys hiljalleen haalenee. Jännittävyys katoaa ja hohto arkipäiväistyy. Myös trendikkäässä digi-mediatalossa paljastuu johtamis- ja viestintäongelmia/Hugh Jackmanin -näköisen Tepon pälvikalju alkaa paistaa ja itse asiassa hän muistuttaa hiukan Spede Pasasta/uudessa asunnossa omat tavarat eivät tahdo pysyä House and Living -maisessa järjestyksessä ja lattialistat repsottavat/ huomaat, että twerkkaus on itseasiassa tosi rankkaa ja lintsaat viikottain tunneilta eri tekosyillä.

Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan aivan tyytyväinen. Ihan kuin elämästäsi puuttuisi jotain...

Älä anna minulle onnellisuutta

Älä anna minulle ihmistä, jota rakastaa - koska sinä päivänä, kun hänet saan, alan pelätä, että menetän hänet - että hän hylkää minut, vaihtaa toiseen ja jään yksin rakastamaan.

Älä anna minulle onnen hetkiä, koska sinä hetkenä, kun koen ne, tunnistan niiden katoavaisuuden.

Älä anna minulle hyviä muistoja, jännittäviä matkoja ja iloisia viikonloppuja, koska niiden jälkeen arki tuntuu ankealta ja raskaalta.

Älä anna minulle intohimoista tekemistä ja suuria tavoitteita, koska sinä hetkenä, kun tajuan etten saavuta niitä enkä onnistu, petyn ja lakkaan yrittämästä.

Älä anna minulle hyviä ystäviä, jotka välittävät minusta, koska silloin en uskalla olla enää itseni, koska pelkään sen karkottavan heidät pois.

Älä anna minulle valtavia omaisuuksia, koska ne hallinnassani vain pelkäisin, että joku huijaisi ja kavaltaisi ne.

Älä anna minulle onnelliseksi tekeviä asioita ja rakkautta tuovia ihmisiä, koska jos ne menetän, murrun.

On paljon parempi elää murheessa ja ankeudessa, tylsyydessä ja harmaudessa, vailla iloja ja omaisuuksia, koska jos silloin menetän kaiken, se ei satu niin syvältä.

Matkalla jonnekin

Elämä on yhtä matkaa.

Syyskuun alussa reissasin työmatkalle Amsterdamiin pariksi päiväksi. Koko matkan ajan Whatuppi lauloi Suomeen Lahden takamaille. Aina, kun seisoin juna-asemalla miettien, mikäköhän raide pitäisi valita tai makasin hotellihuoneessa tylsistyneenä, uusi viesti lähti matkaan - ja tukihenkilö Suomessa vastasi yhtä nopeasti ja nasevasti kuin omat viestinikin. Yksin matkustaminen ei tuntunut yhtään niin pelottavalta ja yksinäiseltä, kun oli joku jolle viestiä koitoksista.

Kun palasin Suomeen, seuraava reissu odotti kulman takana, tällä kertaa Ruotsiin. Koska face-to-face-tapaamiskerrat olivat syyskuussa kortilla, Lahden takainen tukihenkilö kärräsi aamuseitsemältä minut lentokentälle ennen kuin jatkoi matkaansa 100 kilometrin päähän työpaikalleen.

Ruotsissa viestittely jatkui: kun matkasin yksin taksissa, kun istuin kokoushuoneessa Ruotsia keskenään puhuvien ihmisten kanssa, kun kauhistelin vanhahtavaa sisustusta hotellihuoneessa ja kun odotin iltamyöhään lähtevää lentoa kentällä. Saman päivän aamuna, kun lensin vihdoin takaisin, Lahden tukihenkilö hyppäsi omaan lentokoneeseensa ja suuntasi Albaniaan. Viestit jatkoivat kulkemistaan, kun palasin Suomeen. Milloin sain kuvia Kosovon vanhasta kaupungista, milloin Makedonian maisemista tai Tiranan katuvilinästä. Kun pesin kotona matkapyykkejä, oli hauska ajatella, että tuolla kaukana on joku ihminen, joka ajattelee aina minua, kun näkee jotain mielenkiintoista.

Albanian matkaaja palasi Suomeen maanantaiyöllä kello yksi vain kärrätäkseen minut taas aamulla seitsemäksi lentokentälle seuraavaa matkaa varten. Tällä kertaa Espanjan Mallorcalle. Vaikka Välimeren aurinko lämmitti ja paistoi kirkkaasti, silti mietin, että täällä olisi paljon kivempaa oman tukihenkilön kanssa - jonkun, jolle voisi jakaa kaikki matkan riemut ja surut.

Perjantaina 29.9. Norwegianin
kone laskeutuu ja Belavian kone
nousee.

Palasin Suomeen perjantaina 4 päivän reissun jälkeen surullisena siitä, etten seuraavana viikonloppunakaan näkisin Lahden takaista Albanian reissaajaa, koska sillä hetkellä, kun lentokoneeni laskeutui kello 16.20, oli hänen Valko-Venäjälle suuntaava koneensa nousemassa klo 16.35.

Heti, kun turvavöiden merkkivalo sammui, kaivoin kännykän esille ja avasin Whatsupin. Sinne tulvahti kuva Norwegianin lentokoneesta - MINUN lentokoneestani. Näin kuvassa nököttävän raidallisen kenttärakennuksen lentokoneen ikkunasta. Kun astuin koneesta ulos, ehdin nähdä puna-sinisen Belavian koneen ajavan ohimme kohti kiihdytysaluetta. 4 päivää myöhemmin Albanian ja Valko-Venäjän matkaaja palasi Suomeen suoraan luokseni.

Minulla on tunne, että olen matkalla jonnekin - mutta en yhtään tiedä minne. Onneksi matkaseura on kuitenkin hyvää.

Oletko Ambivertti?

Istun yksin hotellihuoneessa. Vedän henkeä. Alhaalla hotellin aulassa odottaa sosiaalinen haaste: parisenkymmentä ihmistä, joita en oikeastaan tunne eri maista, yhteinen illallinen ja pari tuntia merkityksemätöntä small talkia. Olen matkalla epämukavuusalueelleni. Haluisin jäädä vain hotellihuoneeseen katsomaan televisiota, mutta velvollisuudet vaativat, että laitan kivan mekon päälle, ryhdistäydyn ja leikin sosiaalista ilopilleriä seuraavat tunnit.

Näinä hetkinä tunnustan olevani luonteeltani introventti. Kartan hetkiä, joissa joudun olemaan tekemisissä tuntemattomien ihmisten kanssa tai osallistumaan keskusteluun suuressa joukossa. Peri-suomalaisena mielummin nököttäisin tuppisuuna illallispöydässä, mutta tilanne vaatii verkostoitumista ja toisiin tutustumista.

72 tuntia myöhemmin istun yksin kotona. Mielen valtaa toisenlainen ahdistus. Edessä on viikonloppu ilman suunnitelmia, koiraa, kavereita tai poikaystävää. Yhtäkkiä olen aivan yksin. Seinät alkavat kaatumaan päälle, koska ekstrovertti minussa kaipaa sosiaalista kanssakäymistä.

Oikeastaan en ole ekstro- tai introvertti, vaan jotain siitä väliltä, ambivertti. Näistä ominaisuuksista tunnistat ambivertin:

1. Kun ekstrovertti innostuu juhlista, koska niissä voi tutustua uusiin ihmisiin ja introvertti välttää niitä, koska paikalla on liikaa väkeä - ambivertti viihtyy bileissä kunhan paikalla on tuttuja.

2. Ambivertti voi olla seurueen hiljaisin kuuntelija - mutta kun puhutaan hänen erikoisosaamisestaan hänestä muotoutuukin puhelias keskustelija.

3. Ambivertti muokkaa automaattisesti käytöstää seuralaisensa mukaan. Puheliaan ihmisen seurassa hän on hiljainen kuuntelija, hiljaisemman ihmisen kanssa ahkerampi keskustelunaloittaja.

4. Koska ambivertti muokkaa käytöstään kanssakäymiensä ihmisten mukaan, joskus ihmisillä on hyvinkin erilaiset käsitykset hänen luonteenpiirteistään. Ambivertin työminä voi olla hyvinkin erilainen kuin minkälainen hän on ystäviensä seurassa.

5. Ambivertti kaipaa sitä, että voi välillä olla ihan yksin - mutta liika yksinäisyyskään ei sovi hänelle.

6. Kun introvertti välttelee huomiota ja ekstrovertti on oikea juhlien keskipiste - ambivertti nauttii välillä saamastaan huomiosta, mutta ei haikaile paraatipaikalle.

Ekstroverttius ja introverttius ovat luonteenpiirteitä, joita harvat omaavat täysin. Suurinnosa meistä sijoittuu johonkin näiden välille. On siis hyvin todennäköistä, että sinäkin olet ambivertti.

Lue lisää ambivertiudesta:
https://www.forbes.com/sites/travisbradberry/2016/04/26/9-signs-that-youre-an-ambivert/
https://www.buzzfeed.com/lukebailey/ambiverts-for-the-silver?utm_term=.ndVzqy13w#.dsVr65qKp

Suunnittelematon kesä

Yli 5 kuukautta sitten aloitin valmennuksessa, jossa päätin nauttia elämästä joka päivä. Samalla tein päätöksen, että kesän loppuun yritän elää mitään suunnittelematta, hetki kerrallaan ja vain katsoa mitä vastaan tulee. Ihan juuri on syyskuu ja se tarkoittaa, että kesä on ohi. Mitä tapahtui?

5 kuukautta sitten en osannut yhtään sanoa, mitä toivoin tulevaisuudelta, missä olisin 2 kuukauden, puolen vuoden tai 10 vuoden kuluttua - ja se antoi oikeastaan hyvän pohjan suunnittelemattomuudelle. Mutta tiedättekö, kuinka vaikeaa on kontrollifriikille perfektionistille olla suunnittelematta elämäänsä? Kuinka vaikeaa on olla laittamasta elämäänsä exceliin tai ToDo-listaan tai Elämän aarrekarttaan, ja alkaa suorittamaan? Helpompaa olisi hypätä alas 3-kerroksisen talon katolta. Ja minä olen sentään korkeanpaikankammoinen.

ToDo-listat ja Elämän aarrekartat ovat hyödyllisiä, jos haluat kiteyttää omat tavoitteesi ja saada niistä totta - mutta jos haluat olla avoinna kaikelle uudelle, ne helposti rajaavat pois kaiken sen, jota karttaan tai listaan ei mahdu. Jos asettaa itselleen liian tarkat tavoitteet, pian ei näe enää metsää puilta ja näe kaikkia niitä vastaantulevia mahdollisuuksia, joita omalta haavelistalta ei löydy.

Mitä siis tapahtui? Tein listoja asioista, joita haluan tehdä - mutta en asettanut niille aikarajoja. Annoin itselleni luvan haahuilla ja olla tietämättä, mitä ensi viikolla tapahtuu. Tartuin spontaaneihin ideoihin, jos ne tuntuivat hyviltä - mutta opettelin myös sanomaan ei asioille, jotka eivät kiinnostaneet. Yritin joka päivä pysähtyä ja tarkkailla ympäristöäni, juhlia onnistumisia ja tarttua uusiin, erilaisiin ideoihin.

5 kuukaudessa huomasin kuinka paljon pieniä, kauniita asioita ympäriltä löytyy: auringonlaskuja, kukkivia kukkia, vehreitä metsiä ja luonnonihmeitä. Uskalsin tehdä pelottaviakin asioita, koska en kokoajan miettinyt, mitä voi mennä pieleen. Tartuin hetkeen ja olin spontaani - ja sen ansiosta tutustuin uusiin ihmisiin, tein asioita, joita en koskaan olisi ennen tehnyt sekä näin ja koin enemmän. Kesän loputtua olen toteuttanut 13 asiaa haavelistastani - vaikka en niitä varsinaisesti suunnitellut, vaan tartuin mahdollisuuksiin, kun ne tulivat vastaan. Kaiken kaikkiaan kesästä tuli hyvä.

Nyt, kun kesä on loppu, olen antanut itselleni luvan taas suunnitella, mutta en edelleenkään tiedä, mitä elämä tuo - ja se on ihan hyvä.

Pahat puolet

Kun tapaa uuden ihmisen, välillä haluaisi levittää omat huonot puolensa tarjottimelle nähtäväksi - etteivät ne sitten 2 kuukauden, puolen vuoden tai 2 vuoden kuluttua tule yllätykseksi.

Jos kertoisin omista pahoista puolistani, kertoisin:

Etten pysty hallisemaan hiuksiani. Vaikka kuinka niitä laittaisin, käyttäisin kaikki aineet, föönit ja kihartimet, ne taipuvat aina omaan tahtoonsa - eivätkä mitenkään söpösti kiharaan, vaan epämääräisesti sekaisin: joka toinen suortuva suoraan, toinen kiekuraan ja kolmas pörrölle.

Tulee kausia, jolloin en jaksa liikkua, jolloin iltaisin sohvalla istuminen ja piirtäminen tuntuu parhaalta. Varsinkin silloin, kun on kylmää ja kosteaa ja niveliä kalvaa jomottavat kivut. Mutta silloinkaan en valita ääneen, koska kaikkeen tottuu.

En ole hyvä olemaan yksin. Siksi kaivan ympärilleni tekemistä, harrastuksia, ihmisiä ja ystäviä. Pari sairaspäivää yksin kotona, saa minut kävelemään seinillä - ja 4 viikkoa lomaa kuulostaa pelottavalta, koska jokaisesta lomapäivästä löytyy 16 tuntia, joille pitää keksiä tekemistä.

Minäkin, kuten moni muukin nainen, sheivaan säärikarvoja, nypin kulmakarvoja, värjään hiuksiani, yritän piilotella finnejä ja muita ihon värivirheitä - ja välillä unohdan tehdä kaiken tämän.

En ole kiinnostunut politiikasta, nykyisestä maahanmuuttotilanteesta, kaukaisista sodista tai huonoista ihmisoikeuksista maailmalla, koska en pysty niihin vaikuttamaan - ja vaikuttamattomuusmahdollisuuteni saa minut lähinnä ahdistumaan.

Kilpailutilanteessa luovutan heti, jotta minun ei tarvitse kohdata häviämistä. Mielummin pelaan kivan pelin ja häviän, kuin yritän voittaa. Ja jos voitan, se on silkkaa sattumaa.

En muista, miten kirjoitetaan sana viksu ...tai fiksu. Joudun jatkuvasti googlettamaan oikean kirjoitusasun - ja sitten taas unohdan sen.

Kirjoitan paljon henkilökohtaisista, vaikeistakin asioista julkisesti. En koskaan halua loukata ketään kirjoituksillani, mutta välillä kosketan liian läheltä oikeaa elämää ja läheisiä ihmisiä niin, että joku saattaa loukkaantua.


Ongelma on, ettei kaikkia huonoja puoliaan voi tuntea. Se mikä toiselle on hieno piirre, voi toiselle olla ärsyttävä tapa. Tai se mikä toisesta tuntuu hävettävältä ominaisuudelta, voi olla toiselle ihastuttava persoonallisuuden osa.

Älä aliarvioi minua

Uskon, että harva ihminen on oikeasti paha - vaan heikko, pelokas tai ahdistunut.
Siksi annan helposti anteeksi väärinteot.
Saatan olla tyhmä ja naiivi, mutta
olen mielummin tyhmä kuin ilkeä tai naiivi kuin katkera.
Älä silti aliarvioi kiltteyttäni.

Se että olen kiltti, ei tarkoita että olisin heikko.
Annan anteeksi, mutta en unohda.
Joustan ja taivun, mutta en katkea.
Ymmärrän näkökulmasi, mutta muodostan oman mielipiteeni.
Siedän huonon kohtelun, mutta en pelkää kertoa siitä muille.
Käännän toisenkin posken, mutta pidän huolta, että näet iskusi seuraukset.

Vaikka pystyn ymmärtämään väärintekosi syyt, se ei tarkoita, että hyväksyisin ne.
Voin olla tukenasi, mutten riko moraaliani sen takia.
Jos petät luottamukseni, et sitä enää kaipaa.
Jos valehtelet minulle, älä odota kunnioitustani.

Vaikka hymyilen, se ei tarkoita ettenkö kokisi surua.
Vaikka nauran, se ei tarkoita ettenkö olisi loukkaantunut.
Ja vaikka en reagoi, se ei tarkoita ettenkö kokisi tuskaa.

Vaikka siedän kaiken, ei se tarkoita sitä, etteikö se tuntuisi pahalta,
- mutta kun menetät arvostukseni, sinä olet se häviäjä.

Tervetuloa terapiaan

Mummo veti kaupassa kilarit. Maitotiskillä ei myyty kuin Arlan maitoa ja mummo olisi halunnut sitä suomalaista, Valiota. Raivon kohteeksi joutui kaupan kassa, joka tuskin oli vastuussa maitovalinnoista tai jolla olisi ollut mahdollisuutta hakea takahuoneesta oikeaa laatua. Tuskin kyse oikeastaan oli edes oikeasta maitolaadusta, vaan jostain ihan muusta...

Jos pahaa mieltään patoaa liian kauaa sisällään, se saattaa purkautua yllättävissä paikoissa. Joskus raivona, joskus ilkeilynä, joskus hallitsemattomina itkupurskahduksina. Tällä kertaa tielle osui viaton kaupankassa.

Tervetuloa tähän minun terapiaistuntooni! Ilman blogiani olisin kävelevä hermoraunio, joka raivoisi kaikille vastaantulijoille - aivan kuten mummo. Blogini avulla minä purnaan, valitan, ihmettelen ja ennen kaikkea käsittelen asioita, jotka vaivaavat minua. Kirjoituksissa palastelen epämiellyttävät asiat kokonaisuuksi, yritän nähdä ne eri näkökulmista ja kerron ne julki, jotta ne eivät jää mielen sopukoihin patoutumaan. Kaiken tämän lopputuloksena on rauhallisempi ihminen. Kun hyväksyy omat ja toisten virheet, maailman epätäydellisyyden ja sen ettei kaikkea voi hallita, negatiivistenkin asioiden kanssa on helpompi elää.

Jotkut ihmiset käsittelevät negatiivisiä asioita sulkemalla ne mielestään. Se voi tapahtua esimerkiksi alkoholin tai työn avulla tai vain yksinkertaisesti kieltäytymällä kohtaamasta mitään mikä asiaan liittyy. Sitten, kun paha asia vihdoin tulee avoimesti julki eikä sitä ole käsitelty kunnolla, lopputuloksena raivon puuskassa voi syntyä lisää pahaa.

Toiset kanavoivat pahan mielensä ympäröivään maailmaan. Yhtäkkiä kaikki ympärillä on heitä vastaan, vaikka todellisuudessa käsittelemätön paha värittää heidän näköalaansa. Viatonkin kommentti voi kuulostaa heidän korvaansa ilkeilyltä, kun taustalla vaikuttaa oma katumus tai uhriksi joutuminen.

Oli syy pahaan mieleen mikä tahansa, kannattaa se käsitellä ennen kuin se purkautuu viattomien ihmisten niskaan.  Kirjoittamisen lisäksi itse turvaan kallisarvoisiin ystäviin, jotka jaksavat kuunnella sekä maalaan ja piirrään, kun en osaa muutoin kuvata mielialaani.

Ympäröivää maailmaa ja ihmisiä ei voi hallita - negatiivisiä asioita tulee aina vastaan - mutta omaa käytöstään voi. Aina se ei ole helppoa, eikä kaikilta kiukunpuuskilta voi välttyä, mutta tiedostamalla itseään oikeasti vaivaamat asiat, pääsee jo pitkälle.

Pois se minusta! - eli asioita, joita ilman voisin elää

Maaliskuussa alkaneessa elämän valmennuksessa päätin tavoitteekseni elämästä nauttimisen, joka päivä. Samalla aloin kirjaamaan asioita, joita haluan lisää elämääni (lue blogi 100 kokemusta) sekä niitä, joista haluan eroon. Nyt on vuoro paljastaa ne asiat, joita en elämääni kaipaisi:

Epäluottamus - yhdellä viikolla vietin täysin luottamani miehen kanssa romanttista lomareissua ja pussaillin kylpylähotellin altaissa, seuraavalla viikolla täysin yllättäen mies ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhdessä, pari päivää tämän jälkeen hän (omien sanojensa mukaan) aloitti uuden suhteen yhteisen tutun kanssa ja 2 viikkoa tästä he muuttivat yhteen - joten ei hirveästi tarvitse ihmetellä, miksi en tällä hetkellä luota miehiin tai vakavaan seurusteluun.

Rahahuolet - uusi elämäntilanne on aiheuttanut uusia rahahuolia. Yhtäkkiä olen ostamassa isompaa asuntoa kokonaan itselleni ja kohta maksan tuplat enemmän lainan lyhennyksiä. Ja tietysti maksan kaikki sähköt ja vakuutukset yksin.

Muuttaminen - 2 viikkoa eroilmoituksesta exä muutti siis uuden tyttöystävän luo. Mukaansa hän otti osan tavaroistaan, kuten huonekaluja, astioita ja vaatteet - mutta jälkeen jäi suuri määrä ei-halutumpaa tavaraa. Kun aikani pyysin, että hän tulisi siivoamaan loputkin tavarat ja mitään ei tapahtunut, lopulta itse hankin ystävän avustuksella muuttolaatikkoita ja pakkasin niitä yksin. Vaikka vihaan muuttamista! Miksi? Koska halusin asiat päätökseen, enkä elää missään välitilassa. Edelleen osa miehen tavaroista on muuttamatta. Ja nyt uhkana on oma muutto, jos en saa toista asuntoa myytyä.

Pakkoneuvottelut - inhoan neuvotteluja, sopimusten allekirjoittamista, virallisia asiakirjoja ja isojen asioiden päättämistä - ja erosta johtuen nyt on pakko neuvottella pankissa uutta lainaa, myydä yhtä asuntoa ja sumplia hintoja välittäjän kanssa. Juuri jouduin irtisanomaan täydellisen vuokralaisen, joka oli tehnyt kaikkensa, jotta asunnolleni löytyisi uusi vuokranantaja. Kaikki tämä tarkoittaa tuntikaupalla epämiellyttäviä puheluita ja palavereita, kymmeniä sopimusallekirjoituksia ja hitosti epävarmuutta siitä mitähän olen nyt tekemässä.

Salailu - menin vahingossa kertomaan exän nykyisestä suhteesta ja sain palautetta siitä, että ei ollut asiani kertoa siitä muille. Eihän se suhde minulle kuulu tietenkään, mutta en halua osallistua salailuun. Salailu ja valehtelu ei kuulu luonteeseeni, enkä halua niitä elämääni.

Menetyksen pelko - Ennen "meidän" koira, onkin nyt vain exän, koska en ollut tajunnut vaatia nimeäni omistuskirjaan ja alkulupauksista huolimatta mies ei suostukaan enää tekemään sopimusta koiran huoltajuudesta. Ei se mitään. Minä joustan ja taivun - kunhan saan olla pikkukoiran kanssa. Se on kuitenkin perheenjäseneni, jonka kasvattamiseen olen osallistunut ja jota olen pentuna kantanut keskellä yötä ulos pissalle, jotta siitä tulisi sisäsiisti. Onneksi exä on myös erittäin joustava. Mutta menetyksen pelon kanssa on kamala elää.

Jännittyneet suhteet - pikkukoiran ja asunnon takia olen edelleen viikottain yhteydessä exään ja hänen uuteen tyttöystäväänsä. Se ei oikeastaan haittaa minua ollenkaan (koska kaipaisitko sinä takaisin henkilöä, joka sinut on pettänyt?) - mutta suhdetta värittää välillä outo tunnelma. Tulen exän uuden tyttöystävän kanssa erinomaisesti toimeen, mutta välillä exän käytös kummastuttaa. On ollut outoa nähdä kuinka ennen tunnollinen, kiltti ja ymmärtäväinen ihminen ei hoida omaa osuuttaa eroasioista ellei häntä muistuta jatkuvasti, peruu lupauksiaan sekä muuttuu välillä seurassani vihamieliseksi ja välinpitämättömäksi - vaikka erosimme hänen aloitteestaan ja kuitenkin lopulta ihan ystävinä. Tämä kaikki johtaa siihen, että joudun koko ajan miettimään mitä olen sanonut, olenko loukannut jotenkin ja vai onko joku muu asia, josta käytös johtuu.

Epävarma tulevaisuus - olen suunnittelija. Aina ennen minulla on ollut tavoite, aikataulu ja suunnitelma elämälle. Nyt en yhtään tiedä missä olen ensi viikolla, puolen vuoden päästä tai 5 vuoden päästä - enkä uskalla suunnitella mitään, koska elämä on arvaamaton. Ja se on todella pelottavaa ja outoa!

Kateus - kaikilla muilla on varmasti paljon kivempaa kuin minulla. Heillä on perhe, luotettava puoliso, leiskuvaa romantiikkaa, oma koti, rahaa pankkitilillä ja viikonloppusuunnitelmissa mahtavaa ohjelmaa. Selailen facebookia ja instagrammia ja kadehdin kaikkien muiden elämää niin paljon - etten osaa nauttia omastani. Tiedän, että vaikka maailmassa on niin paljon asioita, joita en tule koskaan saamaan - minun pitäisi keskittyä siihen, mitä minulla on.

Valittaminen - tuntuu, että vain koko ajan valitan omaa kohtaloani - ainakin pääni sisällä - jopa ärsyttävyyteen asti. En halua olla valittaja. Haluisin keskittyä hyvään elämään - mutta kaikki rahahuolet, epäluottamusasiat, salailu, menetyksenpelko, oudosti värittyneet ihmissuhteet ja pakolla hoidettavat sopimusasiat saavat oloni hyvin epävarmaksi ja pelokkaaksi. Kunhan pääsisin näistä asioista eroon, niin ehkä ei olisi syytä enää valittaa.

[Monesta yllämainitusta asiasta voisi saada sellaisen kuvan, että exäni on kamala ihminen, mutta totuus on ettei hän ole. Hän on mies siinä missä kuka tahansa, heikkouksineen ja paheineen. Aidosti toivon, että he uuden tyttöystävänsä kanssa saavat asiat toimimaan, sitoutuvat yhdessä olemiseen, eivätkä kulje vain hetken huumassa sekä oppivat virheistä, joita me teimme - koska kukaan ei ansaitse sitä määrä harmia, joka minulle syntyi rikkoutuneesta parisuhteesta.]

Excuses for bad behavior

Tapahtui tosielämässä:

Nainen tarrautui varattuun mieheen, koska omassa elämässä oli ongelmia.
Mies rikkoi lupauksensa, koska kolmas osapuoli pyysi.
Nainen tiuski, koska oli väsynyt.
Nainen loukkasi toista naista, koska oli kännissä.
Mies ei saapunut sovittuun tapaamiseen, koska oli kiire.
Mies ei kertonut totuutta, koska ei halunnut loukata.
Nainen valehteli, koska puoliso olisi suuttunut.
Mies raivosi, koska toinen ihminen ei tehnyt niin kuin hän pyysi.


Tunnistatko itsesi?

On ihan hemmetin helppoa käyttäytyä huonosti. Varsinkin, jos sille saa perusteltua hyvän tekosyyn. Kuinka moni onkaan vedonnut kiireeseen, alkoholiin, väsymykseen, toisen osapuolen käytökseen tai huonoihin olosuhteisiin kohdellessaan toista osapuolta väärin? Ihan varmasti meistä joka ikinen. Kuinka moni on silti tiennyt tekevänsä väärin...

Raivosin puhelimeen. Olin väsynyt ja kyllästynyt kuulemaan selityksiä ja kaikki se turhautuminen pääsi raakoina sanoina ulos suusta. Siis minä! Minä, joka yritän aina kyllästymiseen asti nähdä asioiden positiivisen puolen. Minä, joka riitatilanteessa vetäydyn taka-alalle, koska en jaksa riidellä. Minä, joka aikaisemmissa suhteissa hukuin sellaiseen määrään tunteenpurkauksia, etten jaksa enää provosoitua. Jälkikäteen mietin, mitä ihmettä tapahtui. Miten minä niin muutuin?

Väsymys vähentää vastoinkäymisten sietämistä. Nälkä saa ihmiset kärttyisiksi. Kiire aiheuttaa unohtelua ja alkoholi vähentää ihmisen estoja. Mutta mikään näistä ei saa ihmistä tekemään mitään, mitä hän ei haluisi tehdä. Todellisuudessa nälkä, väsymys, kiire ja alkoholi paljastavat ihmisen todelliset tunteet, prioriteetit ja pelot.

Minä raivosin, koska olin olin loukkaantunut siitä, miten minua oli kuukausien ajan kohdeltu. Olin vihainen, koska jälleen kerran lupaukset minulle rikottiin. Huusin, koska pelkäsin, että menetän jotain tärkeää ja koska en hallinnut elämääni, johon toinen ihminen määritti aikataulut.

Tarinat voi kertoa myös toisinkin:
Nainen tarrautui varattuun mieheen, koska pelkäsi jäävänsä yksin.
Mies rikkoi lupauksensa, koska ei halunnut menettää kolmannen osapuolen luottamusta.
Nainen tiuski, koska oli loukkaantunut ja epävarma.
Nainen loukkasi toista naista, koska halusi kertoa karun totuuden.
Mies ei saapunut sovittuun tapaamiseen, koska ei halunnut ajatella vaikeaa asiaa.
Mies ei kertonut totuutta, koska ei tiennyt, mitä siitä seuraisi.
Nainen valehteli, koska pelkäsi menettävänsä jotain tärkeätä.
Mies raivosi, koska tunsi syyllisyyttä.

Oli tarina mikä tahansa, omien tekojen takana on pystyttävä seisomaan - eikä verhoutua tekosyihin.

Kahleita ja riippuvuuksia

Istun olohuoneen sohvalla ja olen katsovinani televisiota. Todellisuudessa vahdin puhelinta ja toivon, että vanha ihastus laittaisi viestiä. Samaan aikaan ärsyynnyn siitä, että tässä minä olen taas riippuvainen toisesta ihmisestä. Vastahan pääsin eroon toisesta riippuvuussuhteesta, opin elämään ihan itsekseni ja taas haalin itseni ympärille ihmisiä, joiden vastakaiku määrittää onnellisuuteni.

Yhtäaikaisesti olen seurannut vierestä erään parisuhteen kehittymistä siihen, että toinen osapuoli luopuu kaikesta omastaan toisen takia, eikä enää itse tee mitään päätöksiä. Kaikki tämä on johtanut siihen, että mietin haluanko todella laittaa elämäni riskialttiiksi seuraavalle suhteelle.

Vaikka toisen ihmisen tuki ja rakkaus on kadehdittavaa, silti nyt olen huomannut kuinka ihanaa on olla riippumaton kenestäkään toisesta. Kukaan ei sotke kotiani (paitsi koira), menoni eivät ole toisesta ihmisestä kiinni, en tarvitse lupaa mihinkään - ja ennen kaikkea kukaan ei tee elämänpäätöksiäni minun puolestani.

Hyvässä parisuhteessa kaikki on jaettua: unelmat, suunnitelmat, vastuut, koti ja vapaa-aika - mutta samalla sitä luovuttaa ison osan minuuttaan toisen hallittavaksi. Ja vaikka voi luulla tuntevansa toisen täysin, on riskialtista antaa näin suuri valta toiselle. Se vaatii paljon luottamusta.

Mitä tapahtui vanhalle ihastukselle? No, hän laittoi viestiä. Tapailimme jonkin aikaa, mutta lopulta kaikki loppui siihen, että vaikka kummallakin oli hauskaa, totesimme, että olemme aika erilaisia. Tapailu oli kivaa - mutta paljon kivempaa on olla vapaa kaikista kahleista.

Et tunne tätä uutta minua

Joogatunnilla havahduin katsahtamaan peiliin. Siellä tuijotti takaisin joku laiha nainen pinkissä topissa ja mustissa trikoissa. Hätkähdin. En ollut tunnistaa itseäni.

En ole enää sama henkilö kuin ennen. Tiesinhän, että olen laihtunut jonkinverran parin viimeisen kuukauden aikana, mutta en tajunnut kuinka selkeästi se näkyy. Se, mikä muu on muuttunut, ei näy ulospäin. Sitä henkilöä, joka puoli vuotta sitten aikataulutti ja suunnitteli tulevaisuutta, ei ole enää. Tämä jäljelle jäänyt henkilö elää 2 viikkoa kerrallaan eteenpäin, tarttuu spontaanisti ideoihin sitä mukaan, kun niitä tulee vastaan eikä stressaannu ongelmista, jotka eivät ole hänen vaikutuspiirissään.

Tämä uusi minä ei kokkaa - koska miksi käyttää turhaan aikaa yksin kotitöihin, kun kaupasta tai ravintolasta saa ruuat valmiina. Tämä uusi minä kiipeää korkealle vaikka pelkää korkeita paikkoja. Hän lähtee mukaan hullutuksiin, kun pyydetään - mutta ei epäile sanoa ei, jos ei huvita. Hän ei pelkää epäonnistua. Eikä arkaile kertoa, että pelkää, rakastaa, ahdistuu tai suree. Eikä hän jaksa välittää, mitä muut hänestä ajattelevat. Koska elämä on liian lyhyt.

Pari kuukautta sitten yritin hypätä 5 metristä pehmustetulle patjalle. Olin jo reunalla, kun kroppa jähmettyi paniikista. Vaikka kuinka elämä olisi muuttunut, silti tietyt asiat pysyvät samana. En pääse eroon vanhoista kammoista tai traumoista. Se jokin tuolla sisällä pysyy samana.

Ruokahalu kuulemma palaa jonain päivänä, ja varmaan osa vanhoista kiloistakin. Ennen pitkään elämälle muodostuu taas jokin pitkän matkan suunnitelma. Mutta vanha minä ei palaa koskaan! Se ei ole vain huono asia.

Kun mikään ei ole varmaa - kaikki on mahdollista

Ei ole tarkoitus pelotella, mutta tiesitkö, että kaikki se, mitä sinulla on nyt, voi olla huomenna poissa. Paras siis nauttia kaikesta siitä NYT - ja oppia elämään luopumisajatuksen kanssa.

Olen oppinut tämän kaiken viimeisen parin kuukauden aikana - kun olen pakannut muuttolaatikoihin toisen tavaroita - yrittänyt sopia elämääni pikkukoiraa, joka ennen oli "meidän", mutta nyt onkin yhtäkkiä vain toisen (koska en ollut tarpeeksi fiksu vaatimaan nimeäni omistuskirjaan) - ja rustannut yli suunnitelmia, jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Hyvin pienetkin asiat voivat muuttaa elämän täysin.

N. 8 vuotta sitten menetin terveyden. Yhtäkkiä jalka ei enää taipunut ja aamulla herätessä sormien nivelet olivat jäykistyneet koukkuun eivätkä avautuneet. Tästä alkoi vuosien lääkäri- ja kipukierre, josta päästiin lopulta lääkityksellä jonkinlaiseen normaalitilaan. Sairaudet jäivät silti koko loppuelämäkseni. Tällöin opin kuinka ihanaa on pystyä liikkumaan - ja harrastaa liikuntaa, jota ennen vihasin.

N. 6 vuotta sitten menetin ehkä elämäni innostavimman työpaikan. YT-neuvotteluissa sain tietää, että työpanostani ei enää kaivattu. Yhtäkkiä poissa oli arkea tahdittavat rutiinit, tsemppaava työyhteisö ja parhaat työkaverit - mutta sen myötä opin, että minusta on paljon muuhunkin. Kuuden työvuoden aikana olin oppinut yhtä jos toista ja työmarkkinoilla olinkin monipuolinen osaaja. Sain myös huomata, että myös muita hyviä työpaikkoja ja työyhteisöjä löytyy.

Kaikki menetykset ovat aina johtaneet johonkin uuteen - usein jopa parempaan. Sen menetykset ovat kuitenkin aiheuttaneet, etten uskalla luottaa mihinkään pysyvään. On samaan aikaan kutkuttavaa odottaa mitä kulman takana tulee vastaa - että pelottavaa kuvitella mitä minulta viedään seuraavaksi.

Siis nauti NYT siitä mitä sinulla on. Huomisesta ei kukaan tiedä. Se voi myös tuoda mukanaan paljon uutta ja hyvää.

100 kokemusta

Hetken aikaa ajattelin tuhlanneeni viimeiset 2 vuotta elämästäni. Luulin olleeni ne vuodet onnellinen, mutta koska ihminen, jonka kanssa ne vietin, osoittautui toisenlaiseksi kuin luulin, tunsit itseni huijatuksi. Sitten tajusin, että minähän oikeasti olin onnellinen (harmi vain, ettei se toinen ollut). Onni johtui kaikista niistä koetuista asioista, joita itse haalin elämääni - eivätkä siitä kenen kanssa ne koin.

Sen jälkeen olen päättänyt elää täysillä ja haalia lisää kokemuksia. Tässä alku 100 uudelle kokemukselle.

Tahdon:

1) Istua Helsingin kesäterassilla niin myöhään, että suurin osa muista terassillaolijoista on ehtinyt lähteä kotiin.

2) Pulahtaa järveen yöuinnille eikä kiirehtiä pois.

3) Vierailla New Yorkissa ja varsinkin Momassa, sekä nähdä "salaisen" New Yorkin.

4) Katsoa 100 elokuvaa.

5) Saunoa ystävien kanssa järvisaunassa. Katsoa, kun aurinko laskee järven taa.

6) Voittaa korkeanpaikankammoni ja kiivetä viimeinkin 20 metriin kiipeilyseinällä.

7) Syödä sushia Japanissa ja tutustua maan luontoon.

8) Oppia seisomaan päällään.

9) Nauraa vatsan kipeäksi Linnanmäen laitteissa - ja syödä yliannostus hattaraa.

10) Nukahtaa vahingossa jonkun syliin.

11) Järjestää grillibileet.

12) Road tripata pitkin Suomen rannikkoa pysähtyen kiinnostavissa paikoissa.

13) Pulahtaa Altaalla ja nauttia drinkki sen terassilla.

14) Pelata mölkkyä rannalla.

15) Tutustua Berliiniin ja sen taidekulttuuriin.

16) Kokata illallisen itse parhaille ystäville.

17) Juoda kuohuvaa isolla porukalla kesäpiknikillä.

18) Bilettää trampoliinilla, kunnes ei jaksa enää pomppia.

19) Istua iltamyöhään kaverin kanssa parvekkeella puhuen elämästä.

20) Osallistua maalauskurssille ja maalata seuraavat 10 taulua.

21) Nauttia Toscanan auringosta ja tutustua sen kulttuuriin.

22) Puhallella saippuakuplia kattoterassilta.

23) Vierailla jossain uudessa taidemuseossa, kaupungissa, jossa en ole vielä käynyt.

24) Opetella taas ajamaan autoa.

25) Piirtää elävää mallia kaupungilla ihmisten keskellä.

26) Tanssia yössä hyvän musiikin tahtiin itsensä väsyksiin.

27) Opettaa pikkukoiralle tempun, jonka vain minä osaan.

28) Flow.

29) Olla päivän ensimmäinen uimari maauimalassa.

30) Vaeltaa pikkukoiran kanssa jossain kansallispuistossa, tehdä ruokaa nuotiolla ja juoda pannukahvia.

31) Pyöräillä kesäyössä ystäviltä kotiin riemullisen illan jälkeen.

32) Matkustaa junalla vieraassa maassa.

33) Pysähtyä katsomaan tähtitaivasta ja kuunnella hiljaisuutta.

34) Nauttia ulkoilmaelokuvasta viltillä lötkötellen.

35) Nauttia piknikin Aurajoen rannalla punaviinin kera.

36) Syödä kymmenessä Helsingin mielenkiintoisemmassa ravintolassa.

37) Yöpyä kuumana yönä teltassa.

38) Piirtää 5 kuvaa lisää verkkokauppaan.

39) Lukea hesaria ja juoda kahvia hitaana sunnuntaiaamuna parvekkeella.

40) Oppia jonglööraamaan.

41) Tutkia Helsingin keskustaa kaupunkipyörällä.

42) Maalata yhteen seinään omasta kodista seinämaalaus. 

43) "Paeta huoneesta" hyvällä porukalla - tai sieltä ole pakko edes paeta, kunhan on hyvä porukka :D

44) Olla spontaani.

45) Testata kiipeilypuisto. Voittaa taas korkeanpaikankammo.

46) Katsastaa Helsingin Torikorttelin.

47) Kuunnella hyvää musiikkia tunnelmallisessa paikassa ystävien kanssa.

48) Löytää Helsingin mielenkiintoisimmat geokätköt.

49) Reissata Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Vierailla siellä viinitilalla.

50) Valvoa aamu kahdeksaan asti, koska seura on niin hyvää.


Miltä kuulostaa? Haluatko lähteä mukaan?

Viallisia ihmisiä

Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt treffeillä. Paljon. Oma deittailufilosofiani on, että en odotakaan tapaavani uutta poikaystävää - oma uskomukseni "sen oikean" löytymiseen on hiipunut - sen sijaan tyykkään tehdä kaikkea kivaa, kuten käydä tapahtumissa, näyttelyissä, testaamassa eri harrastuksia, ja näitä asioita on kivempi tehdä jonkun toisen kanssa. Haen siis treffeiltä näihin seuraa - ja jos siinä sivussa löytyy joku mukava, jonka kanssa viettää enemmänkin ja lähemmin aikaa, sepä hienoa.

Yli 3-kymppisenä treffaillessa sitä miettii, miksi kanssakumppanit ovat sinkkuja. Heissähän on pakostikin vikaa, koska eivät ole pariutuneet ja sitoutuneet tähän ikään mennessä johonkin. Ovatko he sitoutumiskammoisia? Vai eronneita, jotka ovat kuvitelleet, että aidan takana ruoho on vihreämpää?

Pakostikin sitoutumiskammoisen tai vihrempien laitumien perään haikailleen seurustelukumppanin kanssa tilanne lopulta päätyy siihen, ettei suhde olisi kovin pitkäaikainen. Aidan takana ruoho harvoin on vihreämpää - se on vain erilaista. Jokaisessa suhteessa alkuhuuman jälkeen rakkaus arkipäivistyy ja romantiikka vähenee. Jos mies on edellisessäkin suhteessaan luovuttanut arkiongelmien takia, miksi hän minunkaan kohdalla tekisi poikkeuksen?

Toinen sinkkutyyppi on jätetyt. Pakostihan ihmisessä on jotain vikaa, jos kerran hän ei ole kelvannut yli kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä kenellekään. Onko hän liian kontrolloiva? Vaikea asuinkumppani? Alkoholisti? Pettäjä? Liian läheisriippuvainen? Kun ajattelen jätettyjä, pakostikin ajattelen myös itseäni. Onhan minussakin jotain pahasti vialla, kun en tähän ikään asti ole kyennyt löytämään ketään, joka haluisi viettää loppuelämänsä kanssani. Miksi siis kukaan valitsisi minut?

Sitten on alkoholistit, narsistit, patologiset valehtelijat, toisen siivellä eläjät, hyväksikäyttäjät, tunnevammaiset, väkivaltaiset, pelolla hallitsijat, psykopaatit, säälinkerjääjät, pettäjät, pikkusormensa ympärille toiset kiertävät, sosiaalisesti haastavat, sovinistit, rasistit jne. jne.

Näistä syistä en odotakaan löytäväni ketään yrityistä, vaan sen sijaan keskityn pitämään hauskaa, tapaamaan uusia ihmisiä ja seikkailemaan - ja jos siinä sivussa, vahingossa tapaan jonkun toisen, yhtä rikkinäisen sielun, jonka kanssa tulevaisuuden haaveet, kemia ja ajatukset synkkaavat - sepä hienoa.

Yksinäisyyden ytimessä

Pistäydyin vartiksi kauppaan. Palatessani kotiin eteisessä odotti iloinen hännänheiluttaja mustekynä suussaan. Poissa ollessani koira oli kaivanut sen nojatuolilla lojuneesta laukusta ja palotellut sen olohuoneen matolla. Onneksi sekä matto, että kynä olivat sinisiä. Pystyin kuvittelemaan mitä koiran päässä oli pyörinyt, kun ensin olin palannut töistä ja pian häipynyt taas asunnosta. "Hemmetin ihminen, kun jätät minut taas yksin! Tämän minä kostan!"

Toisena päivänä hyvästelin koiraa, joka lähti toiseen kotiinsa. Kun ovi sen perässä sulkeutui, yhtäkkiä olin yksin. Teki mieli kaivaa esiin pari mustekynää ja palotella ne olohuoneen matolle. Tuli niin paha mieli.

Mistä yksinäisyyden tunne johtuu? Miten yhden karvaturrin, joka suurimmaksi osaksi päivää joka tapauksessa nukkuu olohuoneen lattialla, poistaminen asunnosta sai minut tuntemaan itseni niin yksinäiseksi? Ihan yhtälaillahan olin asunnossa ajatuksineni, ilman ihmiskontaktia ja vailla jutteluseuraa - kuin vartti aikaisemmin.

Yksinäisyyden tunne ei johdu siitä oletko oikeasti yksin. On ihmisiä, jotka elävät parisuhteessa, kokoajan ihmisten ympäröimänä ja silti kokevat itsensä yksinäisiksi. Vaikka illalla sohvalla heidän vierellään istuu aina joku, voi olla ettei heillä silti ole ketään, jolle puhua syvimmistä ajatuksistaan. Yhtälailla on ihmisiä, jotka elävät täysin yksin, eristäytyneenä muusta maailmasta - mutta eivät silti tunne itseään yksinäisiksi.

Itse tunnistin oman yksinäisyyden tunteeni virikkeiden puutteeksi. Kun vielä seurustelin, parasta oli se, kun pystyin milloin vain puhumaan mistä vain asiasta toiselle ihmiselle - ja saada vastakaikua, sosiaalisia virikkeitä. Kun parisuhde päättyi, jäljelle jäi koira, joka tosin ei vastaa kommentteihini, mutta reagoi käyttäytymiseeni, kuuntelee, kaipaa rapsutusta, yllyttää leikkiin ja pitää huolen ulkoilustani.

Toiset täyttävät virikepuutteensa askareilla, harrastuksilla, työnteolla, aivojumpalla tai jopa alkoholilla. Musiikin kuuntelu, tv:n katselu tai lukeminen myös toimivat. Kun täyttää aikansa kaikella, ei huomaakaan, että muita ei ole lähimailla.

Mutta vaikka kuinka täyttäisi arkensa toiminnalla ja ympäröisi itsensä ihmisillä, jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä ja kohdata oma yksinäisyytensä. Riippumatta siitä elämmekö itseksemme vai parisuhteessa, erakkona tai vilkkaassa perhe-elämässä, me kuitenkin olemme tässä maailmassa yksin itsenämme. Vain minä tiedän, mitä pääni sisällä liikkuu. Vain minä tunnen täysin itseni.

Siksi on hyvä olla pari hyvää ystävää - joille voi soittaa, kun koira on lähtenyt ja yksinäisyyden tunne yllättää. Heille voi kertoa kaiken ja jakaa ne syvimmätkin ajatukset. Eikä silloin ole koskaan todella yksin.

Varokaa kilttejä ihmisiä!

Miksi sä olet niin kiltti?, kysyi yksi kaveri. Ja minä mietin, että "Niin, miksi ihmeessä?" Miksi annan helposti anteeksi, joustan, en välitä loukkaavasta käytöksestä ja hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat. En ehkä voi sille mitään. Mutta älkää kuvitelko, että kiltit ihmiset ovat vain hyviä - sillä heidän sisällään asuu samanlainen itsekkyys kuin muissakin.

Tässä päivänä yhtenä mietin, mitä sanoa treffien jälkeen mukavalle miehelle, josta en ollut kiinnostunut. Hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta kun ei vain ollut mitään yhteistä. En raaskinut sanoa "ei kiinnosta",  koska en halunnut loukata. Sitten tajusin kuinka "kiltin paha" olin. Johdatin tarkoituksella harhaan.

Samanlaista pahaa kiltteyttä löytyi ala-asteelta, kun kiltit tytöt sanoivat "joo, mä voin olla sun kaveri", mutta välitunnilla menivät nurkan taakse puhumaan pahaa selän takana. Tai työelämässä, jossa kiltit ihmiset tekevät kaiken, mitä pyydetään, mukisematta, mutta kotona valittavat epäreilusta työtaakasta.

Kiltit ihmiset osaavat salata itsekkyytensä hyvän käytöksen taakse. On helpompi vastata kysymykseen "Miltä näytän?" "Tosi kivalta" kuin kertoa suoraan, että asu on kamala. Jotkut sanat on helpompi jättää sanomatta kuin kertoa totuus suoraan. Valeen ja kohteliaisuuden raja on häilyvä. Kaiken takana on halu miellyttää. Toisaalta kiltti ihminen voi myös käyttää kiltteyttään hyväksi ja "pyhimyksen sädekehällä" kerätä sympatiaa ja vastapalveluksia itselleen.

Itse menin kiltin ihmisen ansaan. Kun kiltti ihminen sanoi, mitä halusin kuulla, en huomannut sitä, että hän ei vain halunnut loukata minua. Kun kiltti ihminen, ei vastustustellut ehdotuksiani, luin sen samanmielisyytenä. Kun kiltti sanoi "ehkä", en osannut rivien välistä lukea lauseen "ehkä ei sittenkään"-tarkoitusta. Lopputulema oli sellainen, jossa kukaan ei ollut onnellinen.

Kiltin ihmisen tarkoitus on hyvä, mutta lopulta se voi saada paljon tuhoa aikaan ja elämästä voi tulla valetta - ja valheellisesta elämästä ahdistavan raskasta. Eihän kiltti ihminen itselleen mitään voi - mutta välillä on hyvä olla avoimen itsekäs. 

Varokaa siis! Nyt saa riittää kiltteys!

Älä ole onneton - sulla melkein kaikki eväät hyvään elämään on

Ottaen huomioon muuttuneen elämäntilanteeni, minun kuuluisi olla onneton - mutta kun en ole. Miksi? Minäpä kerron.

Pari viikkoa sitten pääsin mukaan valmennukseen, jossa hahmotellaan oman elämän tavoitteita. Olin tuolloin tilanteessa, jolloin olin aivan tuuliajolla. En tiennyt miten edetä tai minne jatkaa. Saimme tehtäväksi hahmotella oman elämän saavutuksia 10 vuoden päähän sekä valita näistä yhden tavoitteen, jota lähemme toteuttamaan nyt. Minä valitsin elämästä nauttimisen - joka päivä.

Tämä tavoite sai minut pohtimaan asioita, jotka ovat onneni tiellä - ja sitä mikä tekee toisista onnettomia. Tunnistatko nämä ihmistyypit:

Sitt kun -ihmiset
Jos ajattelet, että olet onnellinen sitten, kun ...saat uuden työpaikan, löydät täydellisen puolison, oma koti on rakennettu tai koti siivottu, menetät ne kaikki hetket siinä matkalla. Ja sitten, kun viimein tavoitat tämän unelman, onni voikin olla vain hetkellistä. Unelmat ovat terveellisiä, mutta parasta on, jos pystyt myös nauttimaan matkasta sinne.

Mitä jos -ihmiset
Joskus vastaan tulee ihmisiä, jotka ovat saaneet elämältä kaiken: välittävän puolison, hyvän työpaikan mukavilla työkavereilla, kodin, perheen lapsineen tai lemmikeineen sekä innostavia harrastuksia - mutta he eivät osaa nauttia elämästä - koska "mitä jos". Heille kulman takana saattaa aina vaania irtisanominen, terveysongelmat, pettävä puoliso tai rahan menetys, vaikka mitään viitteitä ei näistä olisi ilmassakaan. He eivät nää sitä, mikä on suoraan edessä vaan stressaavat tulevaa, joka ei välttämättä edes tule. Oli tilanne mikä tahansa, elämä voi muuttua milloin vain. Siksi on tärkeää nauttia tästä hetkestä ja niistä onnen hipuista, jotka ovat nyt tarjolla.

Jospa-ihmiset
Myöskään Jospa-ihminen ei osaa nauttia vallitsevasta elämästä, koska hän koko ajan miettii, miten asiat olisivat menneet toisin. "Jospa olisin opiskellut enemmän...", "jospa olisin laittanut rahaa säästöön...", "jospa olisin kuunnellut puolisoani..." "...niin olisin nyt onnellinen". Mennyt on mennyttä, eikä sitä mikään korjaa. Sen sijaan, että keskittyy siihen, mitä olisi pitänyt tehdä, kannattaa keskittyä niihin onnistumisiin ja oman elämän hyviin asioihin.

Onni on muiden harteilla -ihmiset
Pahiten onnettomia ihmisiä ovat ne, jotka laittavat oman onnensa toisen ihmisen harteille - oli kyseessä sitten oma seurustelukumppani, esimies, vanhempi,  ystävä tai vaikka kaupan asiakaspalvelija. Nämä ihmiset odottavat, että toisen ihmisen on muutettava toimintaansa, jotta he voivat itse olla onnellisia. Pahimmassa tapauksessa tämä toiminta tekee onnettomaksi myös sen toisen ihmisen. Yhteinen onni on tietysti aina kahden aikuisen ihmisen kesken tavoiteltava asia - mutta jos toinen henkilö vaatii toista luopumaan jostain tärkeästä osastaan elämäänsä, jotta voi itse olla onnellinen - yhteinen onni kärsii.

Me olemme jokainen itse vastuussa omasta onnestamme - elimme sitten parisuhteessa tai yksin, olemme sitten harrastuksissa tai työpaikalla tai oli sitten kyse suhteesta puolisoon, äitiin, isään, lapsiin, työkaveriin tai ex-mieheen. Kukaan muu ei voi tuoda onnea kuin sinä itse. Kun oppii nauttimaan tästä hetkestä, ei haittaa minkälainen sekamelska elämässä vallitsee muutoin.

Sen jälkeen, kun aloin toteuttamaan tätä elämästä nauttimista, olen huomannut, että olen onnellisempi joka päivä. Joka päivä ei tietenkään ole yhtä juhlaa ja harmaita päiviä löytyy kyllä - mutta jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää ja tulevaisuudesta valoa.

Kuinka ihminen kootaan

Kun kaikki hajoaa palasiksi ja unelmat murenevat – jäljelle jää vain variseva raunio. Kaikki toivo tuntuu menneen eikä sitä näy enää horisontissa. Tällöin alkaa rakennustyö.

Kuinka ihminen kootaan? Ensin katsotaan, mitä tuhosta jää jäljelle. Mitä kappaleita, unelmia, tavoitteita ja muistoja? Mitä koettua ja kokematta jäämätöntä? Jokaista palaa tarkastellaan. Ovatko ne vielä käytettävissä? Kannattaako ne heittää pois? Vai säilöä nurkkaan odottamaan parempia päiviä? Joukosta erotellaan särki menneet unelmat, korjaamattomat suunnitelmat ja turhaksi käyneet muistot. Tuhkat ja murut heitetään pois, koska niistä ei ole enää rakennusainesta.

Sitten aloitetaan sovittamistyö. Sopiiko palat enää raunioihin? Ovatko unelmat ja haaveet enää oikean muotoisia ja kokoisia, toteutettavissa olevia? Mitä hyljätään vain sen takia, että perusta ei ole tarpeeksi vankka – tai rakennusaine tarpeeksi luja. Pikku hiljaa palat löytävät paikkansa – toiset roskakorista, toiset rakennelmaan liitettävissä.

Jäljellä on enää viimeinen vaihe: tyhjien kolojen paikkaus. Mistä löytyy tilke raoille, säröille ja rikkoutuneille unelmille? Millä saadaan rakennelma tuntumaan taas kokonaiselta? Jokaista palaa ei välttämättä löydy ihan heti – siksi keskeneräisen tekeleen kanssa täytyy elää jonkin aikaa. Välillä tuuli, muistot, yhdessä koetut asiat, varisuttavat rakennelmaa lisää – mutta se pysyy silti pystyssä. Ja ajan kanssa – kyllä siitä vielä rakentuu oikea, uusi elämä.

-- -

Saattaa päältäpäin näyttää siltä, että kaikki on jo kunnossa - nauran, nautin ja hymyilen – mutta todellisuudessa rakennustyö on vielä kesken. Oma rakennelmani horjuu joka toinen päivä ja joka toinen päivä löydän siihen uusia rakennusaineita. Kiitos ystävät, kun jaksatte kysyä, kuinka minä voin, sekä toimia rakennustyömiehinä. Toivottavasti jonain päivänä pystyn tekemään teille vastapalveluksen - vaikka vain tuomalla laastia elämäänne.

Kaiken kattava rakkaus

Viime aikoina olen paljon puhunut ystävien kanssa rakkaudesta. Siitä mitä se rakkaus on? Ja mitä eroa on sillä rakkaudella, joka saa pariskunnat pysymään vuosikymmeniä yhdessä - tai sillä rakkaudella, joka hiipuu?

Ajauduin siis tilanteessa, jossa mies, jonka kanssa luulin viettäväni koko loppuelämän ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhdessä. Rakkautemme oli kuulemma hiipunut. Olin kuin ällikällä päähän lyöty, koska päin vastoin en kokenut näin.

Pakottauduin miettimään miten toiset pariskunnat pysyvät yhdessä - ja toiset eroavat. Mikä saa ihmiset pysymään 19 vuotta yhdessä? Onko se totuttu tuttuus - vai syvä rakkaus? Jokaisessa suhteessa tulee eteen hetkiä, jolloin toisen likaiset kalsarit ärsyttävät - tai toisen vatsamakkarat eivät enää kiehdo, tästäkin huolimatta parit pysyvät yhdessä ja löytävät kipinänsä.

Tulin siihen tulokseen, että taustalla on kaiken kattava rakkaus. Kun parin rakastumisvaihe hiipuu, punnitaan kuinka paljon he todella toisiaan rakastavat. Tällöin tulee ilmi toisen puutteet, erilaiset näkemykset ja unelmat. Jos näiden asioiden kanssa pystyy elämään, vuoroon astuu kaiken kattava rakkaus. Se, jossa toisen hyväksyy sellaisenaan, puutteineen kaikkineen. Jotta pari kuitenkin pysyisi yhdessä, kaiken kattava rakkaus täytyy olla molemminpuolista - ja parilla on oltava yhteisiä unelmia.

Viikko eroilmoituksen jälkeen sain tietää, että miehelläni oli jo uusi lohduttaja. Pari viikkoa hajoilin. En käsittänyt kuinka toinen ihminen voi noin nopeasti vaihtaa seuraavaan. Oliko meillä ollut oikeaa rakkautta ollenkaan?

Kun olen kertonut ystävilleni tilanteesta, minua on kehotettu suuttumaan - koska vihasta saa voimaa jatkaa eteenpäin. Olen kuitenkin todennut, etten pysty. En halua olla vihainen tai muuttua katkeraksi. Olen vain surullinen, että kävi näin. Tiedän, että erilaiset unelmat ja toiveet, ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen - ja välitämme edelleen toisistamme.

"If you love somebody, set them free" on korni sanonta, mutta se kiteyttää kaiken kattavasta rakkaudesta. Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä sinne, missä hän on onnellinen.

Siksi hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se on - ja rakastan miestä niin paljon, että haluan hänen olevan onnellinen vaikkakin se olisi toisen ihmisen kanssa. Ja tiedän, että jossain on vielä tyyppi, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen ja jakaa samat unelmani. Kuulostaa ehkä typerän sinisilmäiseltä - mutta mitäs minä silmilleni voin.

Kaikilla saduilla ei ole onnellista loppua

Olipa kerran tyttö, joka eli kamalassa suhteessa. Sellaisessa, jossa haukuttiin, riideltiin ja heiteltiin tavaroita. Sellaisessa, jossa mies katosi joka päivä ulos ryyppäämään, palasi kännissä aamuyöllä kotiin kännykässään tuntemattomien naisten numeroita ja haastoi riitaa. Aamulla hän anoi taas anteeksiantoa ja sanoi rakastavansa. Tyttö itki itsensä uneen joka ilta ja toivoi ja rukoili, että hänellä olisi voimaa lähteä tästä helvetistä – ja että hänellä olisi mahdollisuus joskus löytää itselleen joku, joka kunnioittaisi ja rakastaisi häntä.


Kesti vuosia ennen kuin tyttö sai voimaa lähteä. Pari vuotta tyttö eli yksin pohtien löytäisikö hän koskaan omaa prinssiään. Sellaista ihmistä, joka pitäisi hänestä huolta tilanteessa kuin tilanteessa ja seisoisi hänen rinnallaan vaikeinakin aikoina. Se tuntui mahdottomalta.

Eräänä päivänä sitten vastaan tuli silinteriprinssi. Mies, joka oli kaikkea tätä. Komea, hauska, luotettava henkilö, joka tykkäsi seikkailla kuten tyttökin, joka nauroi samoille jutuille ja, jonka syleilyssä tuntui hyvältä. Tyttö ei voinut uskoa, että hän oli näin onnekas. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen onni oli vihdoinkin mahdollista. He rakastuivat, viettivät joka ikisen viikonlopun yhdessä, matkustivat vieraisiin maihin ja kulkivat käsi kädessä hymy huulilla. Ennen pitkää he päättivät muuttaa yhteen.

Sitten koitti arki. Elämä ei ollut enää yhtä seikkailua. Raskaan työpäivän jälkeen arkirutiinit veivät kaiken energian ja romantiikalle jäi vähemmän aikaa. Silti säännöllisin väliajoin tyttö katsoi miestä, hymyili ja oli kiitollinen siitä, että oli löytänyt jonkun noin hyvän ihmisen.

Vaan ei kaikki sadut lopu onnellisesti. Jos tyttö olisi tiennyt, että mies on onneton, hän olisi tehnyt kaikkensa tilanteen pelastamiseksi. Jos hän olisi tiennyt, että tämä kaipasi lisää seikkailuja, olisi hän hypännyt minkä tahansa hevosen selkään ja suunnannut uusiille poluille. Tai, jos hän olisi tiennyt, että mies kaipasi enemmän läheisyyttä, olisi hän jättänyt arjen ja pyhittänyt päivät tälle. Vaan ei hän tiennyt.

Koitti päivä, jolloin silinteriprinssi kertoi, että hän haluaa erota. Arki oli hänelle liian arkista ja rakkaus säkenöimätöntä. Hän oli ajatellut näin jo kauan, mutta oli kertonut tunteistaan vain ystävilleen. Mitään ei ollut kuulemma enää tehtävissä. Tytön elämä mureni hetkessä palasiksi. Missä oli se rakkaus, joka hetki sitten näkyi vielä jokaisessa kosketuksessa, hymyssä ja katseessa? Vai oliko se kaikki ollut valetta?

---

Hyvät ystävät osaavat lukea, mitä tämä tarina tarkoittaa. Lähimmät ystävät tietävät, ettei tarina lopu tähän.

Uuden äärellä

Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Nimittäin minä, järjestelmällisyyden perikuva, kontrollifriikki suunnittelija ja ToDo-listojen laatija, olen vailla suunnitelmia. En tiedä yhtään mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mitä harrastaa tai miksi tulla vuonna 2017.

Kaiken taustalla on oikeastaan vuosi 2016, jolloin sain aikaan paljon. Täytin unelmia, matkustin, opiskelin ja kehityin ihmisenä. Koko vuosi oli yhtä aikataulutettua ToDo-listaa, jota suoritettiin kohta kohdalta. Vuoden lopulla saatoin pysähtyä ja todeta tehneeni kaiken.

Mutta mitä jäi jäljelle? Vailla suuntaa taapertava haahuilija, joka ei tiedä mihin katseensa kääntää tai tarmonsa purkaa. Ei ole hyvä toteuttaa kaikkia tavoitteitaan yhdessä rytäkässä. Olisi ollut hyvä jättää jotain jäljelle kytemään.

Nyt olen siis uuden äärellä: ilman listoja, suunnitelmia ja tavoitteita - enkä yhtään tiedä minne intoni suuntaisin. Onko ideoita?